Kyllästynyt kirjoitti:Psykopatologia kirjoitti:On siis myös (uusi) tilanne ja ko. konteksti.
Kameli-jutun tulkintahan on aivan yksiselitteinen, joten siitä ei tässä ole kyse.
Kyse on siitä, mitä on sanottu aiemmin.
Minunkin mielestäni se on täysin yksiselitteinen, mutta koska sinä väitit minun
tulkinneen sen väärin (ja sinä sekä Helmenkalastaja oikein), jompikumpi on
erehtynyt.
Ja jos väität, että minä olen väärässä, sinulla pitäisi olla jotakin "kättä pitempää"
perustelua sille, miksi vakiintunut merkitys ja sisältö olisi muuttunut aivan toiseksi
kuin mitä se on satojen vuosien ajan ollut.
Kyllästynyt kirjoitti:Kahvi kirjoitti:Tässä se taas nähdään: pidät kiinni erheellisestä käsityksestäsi siitäkin huolimatta,
että olen tarkentanut asian jo useampaan kertaan. Tämä siis valitettavasti ei ollut
ensimmäinen kerta.
Ehkä kuitenkin itse tiedän parhaiten, mitä tarkoitin milloinkin. Luonnollisesti tarvittaessa
korjaan erheelliset käsitykset - mutta jostain syystä niitä ei aina noteerata.
Tietenkin pidän.
Kuluneen kliseen "koirat haukkuvat, karavaani kulkee" sisältö ja merkitys on se, että siinä
kohdetta (tässä tapauksessa Riidankylväjä) joko kehotetaan jatkamaan omaa polkuaan -
ja olla välittämättä haukkuvista koirista.
Metafora (muinaiskreikaksi μεταφορά ’siirto’) on kielikuva eli trooppi, jossa kahta toisiinsa liittymätöntä sanaa verrataan ilman kuin-sanaa. Metaforassa tapahtuu merkityssiirtymä, jonka johdosta se eroaa kirjaimellisesta kielestä. Metaforia ja muita kielenkäytön muotoja tutkivat ja pyrkivät selittämään kielitiede, retoriikka ja kielifilosofia. Myös neuropsykologiassa on tutkittu, kuinka metaforien ymmärtäminen eroaa aivotasolla kirjaimellisen kielen ymmärtämisestä.
Metaforaan kiinnitti huomiota jo Aristoteles, joka piti sitä sopivana runoudelle mutta ei tieteellisen kielen käyttöön. 1900-luvun lopulla metaforasta käydyssä keskustelussa kiinnitettiin huomiota siihen, että se on myös tieteiden käyttämä heuristinen apuneuvo. Kaikki kieli ei ole tieteissäkään täsmällistä ja yksiselitteistä.
Psykoanalyyttisen teorian esittämä transferenssin eli tunteensiirron käsite ilmentää ihmisen ajattelun yleistä metaforisuutta: potilas suhtautuu psykoterapeuttiin ikään kuin tämä olisi esimerkiksi isä.
Filosofiassa metaforateoriasta käyty keskustelu käynnistyi Max Blackin kirjasta Models and Metaphors. Huomiota on kiinnitetty tapaan, jolla metaforat ohjaavat ajatteluamme. Esimerkiksi "elämä on olemassaolon taistelua" johtaa erilaisiin elämäntulkintoihin kuin metafora "elämä on seikkailu". Suomalaisista filosofeista erityisesti Jaakko Hintikka on tutkinut metaforaa.
Kirjallisuustieteessä metaforaa pidetään tunnusomaisena erityisesti lyriikalle.
Kielitieteilijä George Lakoff on tutkinut metaforien merkitystä käsitemaailmallemme. Yhdessä Mark Johnsonin kanssa Lakoff julkaisi vuonna 1980 kirjan Metaphors We Live By. Lakoffin mukaan koko kielemme rakentuu monien metaforien varaan. Esimerkiksi suunnat liittyvät käsitemaailmassamme myös mielialaan sekä hyvään. Elämä koetaan käsitteellisesti matkana; siksi kieli tulvii ilmaisuja, joissa "olemme päässeet pitkälle" tai "tuntui, että halusin pysähtyä ja miettiä elämäni suuntaa". Koko ajattelu on siis organisoitunut joidenkin tärkeiden ja perustavien metaforien kautta.
Kyllästynyt kirjoitti:Kahvi kirjoitti:Kyllästynyt kirjoitti:Eli naiset!
Vertaat siis naisia koiriin.
Vain vertauskuvallisesti ja heidän tekojensa, ei sukupuolen takia.
Mikä muuten sai sinut ajattelemaan, että sukupuoli oli tässä yhteydessä
minulle tärkeää?
Kyllästynyt 19.3.2013 0:11
Koska rohkaisit Riidankylväjää jatkamaan entiseen tapaan - siis kylvämään seksistisiä
ja sovinistisia viestejään ihan niin kuin hän ennenkin on tehnyt.
Psykopatologia kirjoitti:- -
Kehotetaan kuitenkin kommentoimaan naisiin liittyviä asioita.
Kyllästynyt kirjoitti:Kun lisäksi, niin kuin Helmenkalastaja yllä toteaa, Riidankylväjän naisiin liittyvät aloitukset ovat pääsääntöisesti olleet joko naisvihamielisiä, sovinistisia tai ainakin seksistisiä, en ymmärrä miksi Riidankylväjää tulisi rohkaista ja kannustaa jatkamaan moisten viestien kirjoittelua.
Riidankylväjä kirjoitti:Kyllästynyt kirjoitti:Kun lisäksi, niin kuin Helmenkalastaja yllä toteaa, Riidankylväjän naisiin liittyvät aloitukset ovat pääsääntöisesti olleet joko naisvihamielisiä, sovinistisia tai ainakin seksistisiä, en ymmärrä miksi Riidankylväjää tulisi rohkaista ja kannustaa jatkamaan moisten viestien kirjoittelua.
Älä sano väärää todistusta Riidan kylväjästä. Olenhan nais ystävällinen ja kirjoittelen bona fide. Jos nyt jonkun netissä julkaistun jutun tuon palstan arvioitavaksi, se ei tarkoita, että olisin samaa mieltä jutun kirjoittajan kanssa.
Hilppa kirjoitti:Sellaisessa tapauksessa sinun tulisi sanoa heti ensi viestistä lähtien, että et ole samaa mieltä viestin kirjoittajan kanssa. Mutta niin et ole toiminut.
Kyllästynyt kirjoitti:Se mitä sinä näköjään käsität ystävällisyydeksi on minun (naisen) näkökulmasta katsottuna jotakin aivan muuta.
Riidankylväjä kirjoitti:Hilppa kirjoitti:Sellaisessa tapauksessa sinun tulisi sanoa heti ensi viestistä lähtien, että et ole samaa mieltä viestin kirjoittajan kanssa. Mutta niin et ole toiminut.
Olen eri mieltä tuosta. En halua johdatella mieli piteitä mihinkään suuntaan, vaan sallin kaikille vapaan mieli piteen muodostuksen.
Hilppa kirjoitti:[Lisäys 11.41: Minkä seurauksena sitten muotoutuu naisvihamielinen kuva sinusta.]
Riidankylväjä kirjoitti:Hilppa kirjoitti:[Lisäys 11.41: Minkä seurauksena sitten muotoutuu naisvihamielinen kuva sinusta.]
Jokainen kantakoon vastuun omista mielikuvistaan.
Riidankylväjä kirjoitti:Olenhan nais ystävällinen ja kirjoittelen bona fide.
Paluu Yleistä ja ajankohtaista
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa