Psykopatologia.munfoorumi.com

Lapsen psyykkisestä kasvusta ja kehityksestä: http://therapiafennica.fi/wiki/index.ph ... ja_kehitys

Miten koet vanhempasi selvinneen kanssasi vaadittavista kehitysvaiheista? Juuri mihinkään vaadittavista kehitysvaiheista ei ole vastattu. Minut on laiminlyöty todella pahoin. Kasvatus minkä sain oli pelkkää selkäsaunan antamista. Hellyyttä hyvin vähän, tunteiden tukemista ei ollenkaan. Äiti ei leikkinyt kanssani, en muista kertaakaan leikkineen.

Sivulla on taulukko vanhempien tehtävistä ja lapsen kehitystehtävistä, ovatko ne täyttyneet itselläsi ja mikä on täyttynyt tai ei ole täyttynyt? Minulla on täyttynyt melkein yksinomaan fyysiseen tarpeisiin vastaaminen; tosin siinäkin ollut ongelmia.

Todella pahaolo, että minut on jätetty hoidotta ja tarpeisiini ei ole vastattu riittävästi. Ei ihmekään, että olen sairastunut epävaakaaseen persoonallisuushäiriöön.

Tuo artikkeli toi minulle paljon uutta tietoa siitä, että vauva ei olekaan niin valmis pakkaus jo syntymästään asti, vaan on paljon asioita, jotka kehittyvät vasta myöhemmässä iässä; varsinkin useiden tunteiden ilmeneminen: Ensimmäiset moraaliset tunteet kuten myötätunto, nolostuminen ja kateus syntyvät 18 kuukauden jälkeen; syyllisyys ja häpeä vanhempien paheksunnan yhteydessä sekä ylpeys 24 kuukauden jälkeen.

Tris kirjoitti:Jäin vaille turvallisuudentunnetta. Haen rauhoittavista lääkkeistä turvallisuudentunnetta.

Olet jäänyt vaille riittävää turvallisuudentunnetta, jota joudut nyt paikkamaan lääkityksellä saadaksesi kadotetun turvallisuudentunteesi takaisin. Minusta on hyvin ymmärrettävää, että käytät lääkitystä. Turvallisuudentunteen olemattomuus aiheuttaa ainakin minussa tuskaisuutta ja ahdistusta, minä käytän samasta syystä lääkitystä saadakseni turvallisuudentunteeni takaisin.

Minulta ei kysytty yhtään mitään, että miksi tein jotakin, mikä oli vanhempien mielestä pahaa. He ajattelivat yksioikoisesti ja luulivat aina tietävänsä suoraviivaisesti mitä olen ajatellut. He uskoivat aina siihen pahimpaan. Minua on jäänyt vaivaamaan se, että he eivät keskustelleet kanssani ja ottaneet asioita selville minulta, se vaivasi silloin lapsenikin jo, mutten osannut tuoda ajatusta ilmi odotin vain milloin he ymmärtäisivät. Nykyään tuntuu, etten kykene paikkaamaan sitä, kun minulta ei ole itseltäni yhtään kysytty tekosieni syitä, koen itseni väärinkohdelluksi ja olen vihainen ymmärtämättömyydestä. Ymmärtämättömyys aukko on ollut niin valtava.

Tris kirjoitti:Olin yliherkkä lapsi ja temperamentilta reaktiivinen. Äiti sanoi ettei meillä ollut normaalia lapsiperheen arkea vaan kun pahoitin mieleni olin pitkän aikaa aina syvästi loukkaantunut ja pahoillamielin.

Kanssasi olisi pitänyt enemmän tehdä työtä sen osalta, että sinua olisi paremmin otettu huomioon. Tarkoitan huomioon ottamisella tässä sitä, että sinua olisi pitänyt perusteellisemmin lohduttaa ja kanssasi keskustella loukkantumisen ja pahoillamielin olostasi. Lohdutusta pitää jatkaa niin kauan, että lapsi rauhoittuu ja saa hyvänmielen. Syvästi loukkaantuminen kertoo, että sinua on todella loukattu syvästi. Eri asiat loukkaavat ihmisiä eri tavalla ja eri asteisesti riippuen siitä, mikä on itselle tärkeää. Jollekin voi olla todella tärkeää olla älykäs, ja sitten jos joku toinen menee haukkumaan tyhmäksi siitä loukkaantuu syvästi. Sinua on loukattu liian tärkeistä asioista; tuosta korvanpuhkomisestakin olisi pitänyt sinun kanssasi enemmän keskustella ja kertoa, että sinulle on hyötyä puhkomisesta ja että kipu hellittää, kun niin tehdään ja myös kysyä omia tuntemuksiasi; että olisit päässyt kertomaan puhkomiseen liittyvistä peloistasi. Sen lisäksi sinua olisi pitänyt lohduttaa vielä puhkomisen jälkeen, vaikka sanoa, että äiti ymmärtää, että se varmasti sattui ja kyllä se olo pian helpottaa ja korvakipukin lähtee pois. Myös lääkäri olisi voinut olla lisäksi lohduttajana ja siinä tukena äitisi lisäksi.

Jokin karkkipussikin olisi voitu antaa palkinnoksi siitä lopussa, että annoit puhkoa korvasi. Hyvä palkinto tekee kivuliaasta toimenpiteestä miellyttävämmän ja olisit ilostunut siitä karkista tai vaikka lelusta. Alussa olis voitu sanoa, että saat sitten jotakin kivaa, kun annat puhkasta ja sitten olisit saanut yllätyksenä jonkin todella hienon palkinnon; ei mikään pikkukarkkipussi tai mikään jokapäiväinen lelu, kun on kuitenkin suuresta toimenpiteestä kysymys.

Tris kirjoitti:Olin niin pieni etten muista vaikka noin olisi tehtykin. Vanhemmat sanoivat että tuntui hirveältä pitää lapsen päätä paikallaan toimenpiteessä. Aiheutti heissäkin tietenkin avuttomuuden- ja syyllisyydentunteita.

Ettei olisi ollut liian helppoa niin löysin murrosiässä vielä kirjeen jonka äidinäitini oli kirjoittanut äidilleni kuultuaan että tämä on raskaana ja josta selvisi etteivät äitini vanhemmat olleet kovinkaan innoissaan minusta.

Äitisi on takuulla ollut innoissaan sinun syntymästäsi. Se on ollut hänelle suurinta, mitä hän on koskaan saanut. Todennäköisesti äidinäitisi on voinut tarkoittaa sanomisellaan sitä, ettei olisi halunnut äitisi mieheksi sitä miestä, jonka äitisi otti ja joka on isäsi. Hän ei ehkä halunnut isäksi sinulle isääsi. Hän on saattanut haluta vanhempiesi eroa jo ennen syntymääsi, mikä ei mitenkään liity sinuun millään lailla. Äidinäitisi on voinut myös syntymäsi jälkeen toivoa vanhemmillesi eroa ja tarkoituksena on voinut olla saada sinulle äidinäidin mielestä parempi isä ja äidillesi parempi mies. Nämä ovat arveluja, kun en tarkemmin asiasta tiedä.

Tris kirjoitti:

untuva kirjoitti:Minulta ei kysytty yhtään mitään, että miksi tein jotakin, mikä oli vanhempien mielestä pahaa. He ajattelivat yksioikoisesti ja luulivat aina tietävänsä suoraviivaisesti mitä olen ajatellut. He uskoivat aina siihen pahimpaan. Minua on jäänyt vaivaamaan se, että he eivät keskustelleet kanssani ja ottaneet asioita selville minulta, se vaivasi silloin lapsenikin jo, mutten osannut tuoda ajatusta ilmi odotin vain milloin he ymmärtäisivät. Nykyään tuntuu, etten kykene paikkaamaan sitä, kun minulta ei ole itseltäni yhtään kysytty tekosieni syitä, koen itseni väärinkohdelluksi ja olen vihainen ymmärtämättömyydestä. Ymmärtämättömyys aukko on ollut niin valtava.

Oletko pystynyt puhumaan asiasta heidän kanssaan jälkikäteen?

Äidille kyllä, isän kanssa ei oikein ole tullut hyvää tilaisuutta. Isäkin on katunut selkäänantamisia minulle, mutta hänellä ei mielestäni ole tänäkään päivänä minkäälaisia keinoja selvitä vaikeista vuorovaikutustilanteista muuta kuin riitaantumalla.

Suomessa avioliitto ei ikään ole mikään pakotettu liitto. Avioliitto on tahdon kysymys. Minä tiedän pariskunnan, jotka eivät olleet vielä naimisissa, mutta saivat lapsen. Lapsen saannin jälkeen avopari erosi, eivätkä he edes olleet kihloissa. Minä en yhtään ajattele, että heidän lapsensa olisi mitenkään häpeällinen, ei ollenkaan. Todella hyvä asia, että tämä lapsi sai elämän -hän on ansainnut sen niin kuin sinäkin. Sinua ei kukaan pyyhi pois, oli vanhempasi aviossa tai eivät. Tässä ei mitään avioliittokysymystä edes pitäisi miettiä, se on ihan taka-alalla oleva asia, mikä ei millään tavalla vaikuta oikeuteesi omaan itseesi. Olet paljon tärkeämpi kuin mikään avioliitto.

Ei kande ajatella mistä on jäänyt paitsi, vaan mitä
kaikkea on saanut...ajanhukkaa