Kirjoittaja untuva » 24.04.2013 18:25
Olen tänään saavuttanut sen, mitä olen jo kauan haaveillut. 7 vuotta kesti kunnes tänään ylitin odotukseni. Olin vaipunut jo syvään epätoivoon. Olen aina halunnut katsoa ihmisiä silmiin, mutta tunne etten kuitenkaan pysty vei tahtoni. Tänään sain läpi tahtoni katsoa terapeuttia silmiin. Lähes koko istunnon katsoimme toisia silmiimme. Uskalsin katsoa puhuessanikin häntä silmiin. Aloin suunnattomasti nauttia katsekontakteistamme. Tulin riippuvaiseksi katsoa ja katsoa häntä. Oli mielenkiintoista nähdä erilaisia tunteita hänen kasvoiltaan. Välillä katsoin muuallekin, mutta harmitti olla katsomatta häntä niinäkin hetkinä, mutta oli välillä otettava pieni ajatustauko siitä, mitä seuraavaksi puhuisi. Hänkin huomasi muutoksen, olin nimittäin hyvin vähänlaisesti ennen katsekontaksissa häneen ja katselin muualle ja nyt terapeuttinikin totesi minussa tapahtuneen muutoksen. Tulin iloiseksi terapeutistani. Olin luullut, että ujous pidätteli minua katsomasta häntä, mutta nyt totesin olevani ujostelematon. Katsotteko tekin terapeuttianne silmiin tai jos ette katso toivoisitteko katsovanne? Häiritseekö se teitä, ettette katso?