Psykopatologia.munfoorumi.com

Oletteko koskaan alistaneet itseänne? Vai koetteko, että alistaminen on aina ulkopuolisen aikaansaamaa?

Itsensä alistamisella tarkoitan sitä, että on olevinaan toisen kanssa samaa mieltä, vaikka on oikeasti eri mieltä (tämä toinen henkilö ei kuitenkaan huomaa sitä, että oletkin oikeasti hänen kanssaan eri mieltä). Siinähän alistaa itseään, jos ei sanokaan omaa mielipidettään vaan on toisen kanssa samaa mieltä, vaikka pitääkin oman mielipiteensä omassa mielessään. Menee itsensä kanssa ristiriitaan.

Saako kysyä missä mielessä?

Koetko silloin, kun haukut itseäsi, että joku muu arvostelisi sinua juuri niin kuin arvostelet itseäsi? Mielestäni on tärkeä huomata se, että siinä alistaa itseään eikä niin, että joku muu alistaa sinua. On hyvä, huomata, että se on oma mielipide eikä välttämättä jonkun toisen. Täytyy olla tosi näyttöä siitä, että ulkopuolinen olisi alistaja.

Minä ainakin suutun silloin itseeni, kun alistan itseäni. Suututtaa ihan hirveästi ja suututtaa olla alistujana, kun alitetuksi tulemista ei meinaa millään hyväksyä. Suututtaako sua sovalta itseäsi? Voi olla, että sullakin on siellä alla halu, olla juuri päinvastaista kuin solvaat itseäsi, jolloin joudut ristiriitaan itsesi kanssa. Toisaalta voi olla niin, että olet täysin sitä mieltä, että olet solvattavan veroinen.

Toivottavasti naurat niille typerille jutuille, eikä sille, että nytpä sait solvattua itseäsi, jolloin nauraisit ilkikurisuuttasi.

Eikö dissosisaatio tarkoita sitä, että tuntee itsensä ulkopuoliseksi itsestään. Ihminen saattaa hypätä niin sanotusti itsensä ulkopuolelle ja se on puolustautumiskeino. Kiusaajat kiusaavat toisia, jos he eivät hyväksy toisessä jotakin piirrettä, vaikka heissä on useinmiten sama piirre itsessään. Tämän voi soveltaa myös itseensä: jos sinussa on jokin sellainen piirre itsessäsi, jota et hyväksy ja halua tuoda tietoisuuteesi niin alat kiusaamaan (puolustautumiskeino) itseäsi. Niin sanotusti hyppäät itsesi ulkopuolelle kiusaajaksi ja teet itsellesi kiusaa haukkumalla ja arvostelemalla itseäsi sekä saatat nauraenkin (halveksien tai ilvellen tai nälvien) kiusata itseäsi.

Tykkäätkö suuseksistä?

Tuli mieleen vielä siitä, kun kerroit siitä itsesi arvostelusta. Arvostelija itsessäsi ei ole alistuja vaan se itsessäsi joka alistaa on hallitsija. Sun tarttis käydä käsiksi siihen alistujaan niin, että pystyt myöntämään sen tunteet, jolloin hallitsija lopettaa tyrkkimästä. Hallitsija tyrkkii alistujaa siksi, että alistuja tulisi sinussa esiin, jotta voisit käsitellä sen alistujan kokemaa.

Tris kirjoitti:

Emmanuela kirjoitti:Tykkäätkö suuseksistä?

Antajana vai saajana?

Sekä että?

-

Minullakin on tuo itseni herjaaminen toisinaan niin voimakasta, että saatan ihmisten ilmoillakin tiuskia tai nauraa itselleni. Vasta viime aikoina olen tajunnut, että itseni alistaminen johtuu jostain melko varhaisesta psyykeen kehityksen häiriöstä, luultavasti vahingollisesta äitisuhteesta.

Aikaisemmin ajattelin, että esimerkiksi teini-iässä kokemani kiusaaminen vaikutti psyykeen häiriöihini. Mutta itse asiassa tuo itseni alistaminen johti kiusatuksi tulemiseen. Jos kiusaaja sai päähänsä kahlita minut koulun lavuaariin, lähinnä ojensin käteni sidottaviksi. Jos olisin laittanut vastaan, kuten normaali lapsi tekisi, en usko että kiusaaminen olisi jatkunut ja toistunut.

Tervetuloa, Ans!

Mulla itseni alistaminen johtuu lapsuudessani oppimasta toimintakaavasta: Isäni ja äitini riitelivät jatkuvasti ja minä jouduin selvittelemään välejä. Pelkäsin isän oikeasti tappavan äitini; isä esim. kuristeli ja uhkaili puukolla äitiä. Olin asioissa kuitenkin äidin puolella, mutta jouduin tekemään äärimmäisen ratkaisun pelastaakseni äidin hengen, joten menin niin sanotusti isän puolelle haukkuen äitiä kuten isä haukkui ja myöntäen äidin virheitä. Pahinta oli olla itsensä kanssa erimieltä, menin itse siis ristiriitaan. Kiitos siis isän fiksuuden. Keinoni mennä isän puolelle sanallisesti toimi, sillä isä lopetti riidan, kun oli joku joka puolusteli häntä.
Ans oletko tiedostanut mikä kohta äitisuhteessasi on aiheuttanut sulle sellaisen toimintakaavan, että olet alkanut alistamaan itseäsi?

Minulle toisten riitojen selvittelyn huono puoli on ollut se, että olen joutunut riitoihin itseni kanssa.

Ans kirjoitti:Aikaisemmin ajattelin, että esimerkiksi teini-iässä kokemani kiusaaminen vaikutti psyykeen häiriöihini. Mutta itse asiassa tuo itseni alistaminen johti kiusatuksi tulemiseen. Jos kiusaaja sai päähänsä kahlita minut koulun lavuaariin, lähinnä ojensin käteni sidottaviksi. Jos olisin laittanut vastaan, kuten normaali lapsi tekisi, en usko että kiusaaminen olisi jatkunut ja toistunut.

Mielenkiintoinen pointti!
Olen itse täällä aikaisemmin kirjoitellut, että vaikka lapsuudessani syy minun kiusaamiseeni oli tietenkin yksinomaan kiusaajissani, niin kyllä minullakin oli jotain osuutta siihen, että ylipäätään kiusatuksi jouduin.

Enpä ole tuota asiaa aikaisemmin älynnyt ajatella itsensä alistamisen kautta. Täytyypä pohtia tätä näkökulmaa.

untuva kirjoitti:Mulla itseni alistaminen johtuu lapsuudessani oppimasta toimintakaavasta: Isäni ja äitini riitelivät jatkuvasti ja minä jouduin selvittelemään välejä. Pelkäsin isän oikeasti tappavan äitini; isä esim. kuristeli ja uhkaili puukolla äitiä. Olin asioissa kuitenkin äidin puolella, mutta jouduin tekemään äärimmäisen ratkaisun pelastaakseni äidin hengen, joten menin niin sanotusti isän puolelle haukkuen äitiä kuten isä haukkui ja myöntäen äidin virheitä. Pahinta oli olla itsensä kanssa erimieltä, menin itse siis ristiriitaan. Kiitos siis isän fiksuuden. Keinoni mennä isän puolelle sanallisesti toimi, sillä isä lopetti riidan, kun oli joku joka puolusteli häntä.
Ans oletko tiedostanut mikä kohta äitisuhteessasi on aiheuttanut sulle sellaisen toimintakaavan, että olet alkanut alistamaan itseäsi?

Ikävää, että olet tuollaista joutunut kokemaan. Positiivista on tietty se, että pystyt puhumaan asiasta. En nyt osaa suoraan kommentoida mitään järkevää tähän, muuta kuin että sain itse ajattelemisen aihetta.

Olen itse joutunut kanssa koulussa kiusatuksi. Muut huomaa helposti, jos toinen on alistunut. Alistuminen näkyy eleistä ja jopa puheäänestä voi sen havaita. Kiusaajat iskevät alistujiin juuri siksi, että he luontaisesti tietävät, että saavat tahtonsa periksi alistuvaisen kanssa, koska alistaja alistaa itsensä kiusaajan edessä. Kiusattu ei halua tulla kiusatuksi, mutta ei mahda välttämättä mitään sille, että alistuu kuitenkin; kiusattu näyttää kiusaajalleen alistumisen merkkejä, kuten voi kääntää katseensa häveten alaspäin. Alistumisen kehästä pitäisi päästä pois. Tiedostaa mikä toimintamalli on aiheuttanut alistumisen. Alistujan pitää löytää ulos toimintamallistaan, jolloin kiusaajat eivät saa enää tahtoaan perille.

untuva kirjoitti:Olen itse joutunut kanssa koulussa kiusatuksi. Muut huomaa helposti, jos toinen on alistunut. Alistuminen näkyy eleistä ja jopa puheäänestä voi sen havaita. Kiusaajat iskevät alistujiin juuri siksi, että he luontaisesti tietävät, että saavat tahtonsa periksi alistuvaisen kanssa, koska alistaja alistaa itsensä kiusaajan edessä. Kiusattu ei halua tulla kiusatuksi, mutta ei mahda välttämättä mitään sille, että alistuu kuitenkin; kiusattu näyttää kiusaajalleen alistumisen merkkejä, kuten voi kääntää katseensa häveten alaspäin. Alistumisen kehästä pitäisi päästä pois. Tiedostaa mikä toimintamalli on aiheuttanut alistumisen. Alistujan pitää löytää ulos toimintamallistaan, jolloin kiusaajat eivät saa enää tahtoaan perille.

Peukutus tälle!

Haluan vielä täsmentää sitä asiaa, ettei ihminen pahuuttaan itseään alista vaan odottaa hyvää palkintoa, jos on joskus tullut jatkuvasti palkituksi hyvällä. Siksi itseä ei pitäisi syyllistää asiasta, koska tarkoitus on tosiaan hyvä. Toimintaa on kuitenkin järkevää muuttaa, koska todellisuus on se, että palkinto on negatiivinen. Jossain vaiheessa ihminen havahtuu siihen, ettei niin sanotusti kannata alistaa itseään. Ikävät palkinnot johtavat hyvälle käytökselle, ne opettavat. Siten ikävät tapahtumat ovat ikään kuin hyviä tapahtumia, koska ne opettavat vahingollisuudesta eroon.