Psykopatologia.munfoorumi.com

Onko kukaan muu kokenut järjettömäksi ahdistushäiriöiselle annetun "lohdutuksen" että muutkin jännittävät? Onko tuossa takana sellaisten ihmisten kokemusmaailma jotka eivät ollenkaan ymmärrä ahdistuneisuuden dynamiikkaa ja järkeilevät jotenkin niin että nuo ressuparat kärsivät varmaan huonosta itsetunnosta ja kuvittelevat olevansa maailman ainoita jännittäjiä ja toteamus toisten ihmisten jännittämisestä avaa heille ovet kun he tajuavat muidenkin olevan inhimillisiä ja ahdistuneisuudesta kärsiviä? Vai olenko minä jotenkin poikkeuksellinen kun olen itse jännittänyt nuorempana ja minua tosiaankin rasittaa olla tekemisissä ihmisten kanssa joista näkyy jännittäminen esim. käsien vapinana tai änkytyksenä? Sellaisten kanssa asioidessa on piinallinen olo ja alkaa tuntea jopa jotain mystistä kaunaa/vastenmielisyyttä heitä kohtaan. Kun jännittäminen oli ajankohtaisempaa ajatus siitä että toinenkin jännittää saattoi sysätä sosiaalisen tilanteen hankaluuden toiseen potenssiin jännittämisen kierteeseen. Paljon enemmän olisi lohduttanut takuu siitä että muut eivät jännitä. Kuka tuollaisen idioottimaisuuden on oikein keksinyt?

Minä luulin olevani viihdyttävä ja tekeväni laatualoituksia Mikset jaksaisi lukea juttujani?

Se, että muutkin jännittävät, tarkoittaa, että jännittäminen on tuiki tavallista. Ihmiset ovat vain löytäneet jännittämiselleen jonkin ratkaisun tulla toimeen sen kanssa. Miksi sinäkin et voisi?

Jännittäminen ei aina ole samanlaista. Helpommista tilanteista on ehkä palkitsevampaa aloittaa sietämisen kestämisen harjoittelu.

Voi jumalauta että sä olet tylsä... jos minä en jonkun juttuja jaksa lukea niin sinun!

Sanoin jo etten kärsi koko ongelmasta pahemmin iän ja SSRI-lääkkeiden ansiosta. Mutta jos näen jännittävän ihmisen edessäni minulle tulee myötähäpeä/myötäjännitys päälle!

No mutta? Täytyykö tässä kohottaa kulma karvojaan?

Stelloja taas otettu?

Ei. Mut joo mä olen nyt jotenkin ärtyisämmällä tuulella. Oon kai roikkunut liikaa netissä... tuo hilppa vaan vie kaikki mehut. Yleensä en luekaan viestejään. Vielä jos joku on epämiellyttävä tai julma menettelee mutta että joku on tylsä - BO-RING!

Tris kirjoitti:...Sellaisten kanssa asioidessa on piinallinen olo ja alkaa tuntea jopa jotain mystistä kaunaa/vastenmielisyyttä heitä kohtaan.

Elätkö voimakkaasti toisten ihmisten kautta heidän tunteitaan?

Tris kirjoitti:Kun jännittäminen oli ajankohtaisempaa ajatus siitä että toinenkin jännittää saattoi sysätä sosiaalisen tilanteen hankaluuden toiseen potenssiin jännittämisen kierteeseen.

Johan sanoin, että jännittäminen on tuiki tavallinen ilmiö. Ja vielä sellainen, joka pahentuneena näkyy eli jota jännittävä ei useinkaan kykene salaamaan, sekä joka "tarttuu".

Tris kirjoitti:Paljon enemmän olisi lohduttanut takuu siitä että muut eivät jännitä. Kuka tuollaisen idioottimaisuuden on oikein keksinyt?

Sinut siis pitäisi siirtää kuplaan, jossa et kohtaisi ketään, joka sinua syystä tai toisesta sattuu ärsyttämään?

Jotenkin reagoin liikaa (toisten tunteisiin ja ajatuksiin) vaikka yritän esittää olevani täysin itseellinen.

Kiitos huolenpidosta mutta otin vasta Doxalin ja menen n. klo 03.

Tris kirjoitti:Ei. Mut joo mä olen nyt jotenkin ärtyisämmällä tuulella. Oon kai roikkunut liikaa netissä... tuo hilppa vaan vie kaikki mehut. Yleensä en luekaan viestejään. Vielä jos joku on epämiellyttävä tai julma menettelee mutta että joku on tylsä - BO-RING!

Juuri olet päässyt tänne takaisin, ja nyt jo kirjoitat hyökkäillen ja riitaa haastaen aivan kuin olisit hankkimassa itsellesi uutta bannia. Miksi ihmeessä?

Tris kirjoitti:Onko kukaan muu kokenut järjettömäksi ahdistushäiriöiselle annetun "lohdutuksen" että muutkin jännittävät?

Kyllä olen kokenut järjettömänä; se on aivan kuin vakavan ongelman vähättelyä ja mitätöintiä. Luulen, että vakavia pelkoja ja ahdistuneisuustiloja kokemattomat eivät ymmärrä, etteivät ahdistuneisuushäiriöt ole mitä tahansa tavanomaista jännittämistä.

Hilppa sanoi viestissään, että ihmiset ovat löytäneet ratkaisuja jännittämiselleen. Se ei yleensä ahdistuneisuushäiriöisten kohdalla pidä paikkaansa; siksi onkin niin ärstyttävää, jos vakavasta ahdistuneisuudesta ja peloista kärsivää yritetään lohduttaa sanomalla, että muutkin jännittävät. Ahdistuneisuushäiriöt vakavuudessaan ovat aivan omaa luokkaansa verrattuna 'normaaliin' jännittämiseen; niihin voi olla vaikea löytää ratkaisuja - ainakaan ihan omin päin ja ilman tehokasta hoitoa.

Onneksi on rauhoittavia tilapäiseen käyttöön ja ssri-lääkkeitä pitkäaikaiseen käyttöön; ne voivat helpottaa oireita. Samoin psykoterapia voi auttaa. Mutta tuleeko edes haetuksi apua, jos toisten vähättely muutkin jännittävät, synnyttää lähinnä vain häpeää siitä, että oma jännittäminen on niin voimakasta, että se menee yli kestokyvyn ja rajoittaa elämää aivan kohtuuttomasti?

Sujuuko sinulla myös ihmisten kohtaaminen ja väenpaljouden keskellä oleminen 'paniikissa'? Laitoin sanan sitaatteihin, koska jos sujuu, niin 'paniikkisi' on aika lievää. Lievää se on voinut olla siellä lopputentissäkin, koska pelkästään fyysiset oireet voivat olla niin hankalia, ettei lopputentti suju, jos on paha paniikki päällä. Puhumattakaan, että henkilö pystyisi olemaan paniikkikohtauksen kanssa 'ihmisten ilmoilla'.

Jos kyseessä ei ole suullinen tentti niin eihän se vaadi juuri sosiaalisia taitoja.

Jostain luin että bentsot laskevat tenttitilanteessa henkilön suoriutumista vaikka tämä on itse onnellisessa bentsopöhnässä tietämätön asiasta.

Obelix kirjoitti:Xanor ja Anafranil auttoivat. Tosi mies ei vikise.

Lääkärille on näköjään kuitenkin pitänyt käydä vaivasta vikisemässä.

Mirri kirjoitti:--
Hilppa sanoi viestissään, että ihmiset ovat löytäneet ratkaisuja jännittämiselleen. Se ei yleensä ahdistuneisuushäiriöisten kohdalla pidä paikkaansa; siksi onkin niin ärstyttävää, jos vakavasta ahdistuneisuudesta ja peloista kärsivää yritetään lohduttaa sanomalla, että muutkin jännittävät. Ahdistuneisuushäiriöt vakavuudessaan ovat aivan omaa luokkaansa verrattuna 'normaaliin' jännittämiseen; niihin voi olla vaikea löytää ratkaisuja - ainakaan ihan omin päin ja ilman tehokasta hoitoa.

Minun kohdallani piti. Eikä kyse ollut mistään vähäisestä ahdistuneisuudesta. Olen ehkä poikkeus, mutta asennoidun tavalla, että en ole poikkeus, koska se tukee hallinnan tunnetta. Lisäksi vastaavassa tilanteessa olleiden kokemukset jonkin verran auttoivat.

Osa terapiaprosessistanikin oli erilaisten ratkaisujen etsimistä itsestä. Ja hallinnan keinojen opettelua.

Mirri kirjoitti:--Mutta tuleeko edes haetuksi apua, jos toisten vähättely muutkin jännittävät, synnyttää lähinnä vain häpeää siitä, että oma jännittäminen on niin voimakasta, että se menee yli kestokyvyn ja rajoittaa elämää aivan kohtuuttomasti?

Pahojenkin tilanteiden yli voi selviytyä, kun on pakko. Eivätkä elämäni ehkä vaikeimmassa tilanteessa olisi lääkkeet ehtineetkään apuun, koska reaktion eteneminen oli niin nopea. Selvisin suullisesta ei-äidinkielisestä kuulustelusta paniikista, mutta toipumiseen menikin sitten jonkin verran aikaa. Onneksi oli vapaata. Mutta varsinainen ahdistuneisuushäiriön puhkeaminen tapahtui vähän yli vuosi sen jälkeen ja ulkomailla, eräänlainen déjà vu ensimmäiseen tilanteeseen nähden luultavasti laukaisi. Mutta selvisin siitäkin, tosin seuraukset olivat ikävät, koska toipuminen oli hidasta.

Ei toteamus siitä, että muutkin jännittävät, ole vähättelyä. Niin vain sattuu olemaan. Pikemminkin jonkin jännitysoireita aiheuttavan tilanteen kohdalla, jos joku toteaa ylimielisesti, että "En minä nyt siinä ainakaan jännittänyt lainkaan". Voi olla hyvinkin ahdistavaa.

Mukavaa, että olet selviytynyt.

Minunkin ahdistuneisuushäiriöni paheni ulkomailla. Kahdella opintomatkalla luulin tulevani hulluksi. Kun oli vieras paikka ja vieraat ihmiset (mukavia, kivoja opiskelijoita mutta vieraita) oli oloni silmittömän ahdistunut. En olekaan sen jälkeen juuri matkustanut kun epäilen ettei persoonani hataruus sovellu siihen. Ehkä ahdistuneisuushäiriöni ei ole ollut poikkeuksellisen paha sillä olen aina pystynyt olemaan jännittämättä kahden kesken ihmisen kanssa - jännitykseni on liittynyt aina useampien ihmisten tapaamiseen, julkiseen puhumiseen jne enkä ole saanut kuin muutaman paniikkikohtauksen joissa kaikissa on ollut krapulalla tai kofeiinilla tekemisensä.

En vaan jotenkin ole raatajatyyppiä joka etsisi ratkaisuja ongelmiinsa ja olisi hampaat irvessä esiintymässä joka paikassa saadakseen kokemusta ja hallintakeinoja. Minulle on ollut tyypillisempää vältellä tilanteita ja varata arsenaali lääkkeitä hätätilanteita varten. Noillakin keinoilla ongelma on vähentynyt johtuen iästä ja SSRI-lääkkeistä. Mutta miksi ei saisi olla tälläinen ihminen? Miksi jokaisen täytyy olla joku saatanan arkielämän sankari joka huomatessaan itsessään jännitysoireita hakeutuu välittömästi tv:n töihin? Minä olen alisuorittaja ja vähän pelkuri mutta so what? Voisi olla paljon pahempaakin. En ymmärrä miksi kaikissa naisten lehdissäkin aina hehkutetaan ratkaisuja liialliseen perfektionismiin ja ylitunnollisuuteen olettaen että jokainen kunnollinen ihminen on valtava perfektionisti ja ylitunnollinen. On laiskojakin ihmisiä. Ja miksei saisi olla?

Tris kirjoitti:On laiskojakin ihmisiä. Ja miksei saisi olla?

Totta kai saa olla. Mutta heidän elättämisensä muodostuu ongelmaksi, jos ovat niin laiskoja, etteivät saa hankittua itselleen taloudellista toimeentuloa henkensä pitimiksi. Ihmiset, jotka ovat laiskuutensa vuoksi saamattomia hankkimaan omaa elatustaan, ovat yhteiskunnassa niin järkyttävän kallis riesa, että eiköhän työnnettäisi heidät ensimmäiseksi kaasukammioon siinä kuin sinä olet lykkäämässä sinne vanhuuseläkeläiset.

Ei ihmisen tarvitse olla 'raatajatyyppi' ja laiskakin hän saa olla mielin määrin; kunhan vain pystyy elättämään itsensä. Tuo ajatus on ihan järjellinen yhteiskunnan pelisääntö.