Välikohtaus

Välikohtaus

ViestiKirjoittaja Mirri » 25.06.2022 17:58

Sain eilen lapsijengin (arviolta 9-13 vuotiaita poikia) kimppuuni ihan kirjaimellisesti. Niin, että jouduin paitsi uhkaavan käyttäytymisen myös läpsimisten kohteeksi. Valitettavasti en enää ihmettele, mikseivät aikuiset puutu lasten ja teinien häiriköivään käyttäytymiseen ja ilkivaltaan. Puuttuessa heidän touhuihinsa voi menettää oman turvallisuutensa - tai ainakin turvallisuuden tunteensa. Niin minulle on nyt käynyt, ja menee hetkinen ennen kuin käyn koiralenkeillä turvallisin mielin pelkäämättä miltei jokaista vastaan tulevaa lasta, joka kulkee kaveriporukassa.

Olin koirani kanssa lenkillä ja kuljimme läheisen matonpesupaikan ohitse. Siellä oli iso lauma lapsia tapansa mukaan mellastamassa 'vesileikeissään'. Siihen ollaan jo totuttu, ja minä kuulun niihin aikuisiin, jotka ajattelevat, että pahempaakin ilkivaltaa voisi tapahtua kuin kesäinen vedellä lutraaminen. Lapset ovat kautta aikojen leikkineet vedellä, missä vain sitä on saatavilla. Vaikka matonpesupaikoilla.
Eilinen tilanne oli kuitenkin sikäli vakavampi, että lapset 'terrorisoivat' käyttäytymisellään paikalla olleita matonpesijöitä, jotka kerta toisensa jälkeen pyysivät heitä lopettamaan. Tuloksetta. Aikani katseltuani hoksasin, että minullahan on kännykkä mukana; nyt teen, kuten ollaan asukastoimikunnassa ohjeistettu: kuvaan häiriköintitilannetta. Sanoin lapsille, että tulen kuvaamaan heidän touhujaan. Sillä seurauksella, että sain heidät kimppuuni oikein kunnolla. Jopa niin, että he kulkivat pyörillään ja potkulaudoillaan perässäni läpsien minua takaraivoon ohi mennessään. Kerta toisensa jälkeen. Huutelivat toisilleen ohjeita, miten kannattaa lyödä.

Pahin tilanne tuli eteen heidän estäessään minua pääsemästä kotiin. He roikkuivat ulko-ovessa kiinni niin, etten saanut vedettyä sitä lukkoon perässäni. Osa lapsista työntyi rappukäytävään ja häiriköivät siellä. Yksi lapsista heitti bensaa liekkeihin väittämällä kavereilleen, että minä olen juuri se 'huora', joka vähän aikaa sitten on sanonut hänelle että hänen pitäisi mennä takaisin sinne mistä on tullutkin - Aasiaan.
Tänään olen ehtinyt miettiä monenmoista yrittäessäni sulatella eilistä ja toipua siitä. Ainakin opetan näille lapsukaisille uuden haukkumasanan, jos vielä joudun törmäyskurssille heidän kanssaan. Se sana on suvakki; sopii minuun paljon paremmin kuin rasisti.

Olen miettinyt rasismiin taipuvaisia kantasuomalaisia; juuri tällä hetkellä ymmärrän heitä hiukan aiempaa paremmin. Toisaalta minulla on entisen työni puolesta kokemusta siitä, että käyttäytymishäiriöiset suomalaislapset voivat olla tosi pelottavia löytäessään toisensa ja ryhtyessään jengiytymään. Työni puitteissa minua on heistä varoittanut niin poliisi kuin vartiointiliikekin. Niistä ajoista on jo vuosia, ja nykypäivän käytöshäiriöisten lasten ongelmat ovat - eilisestä kokemuksestani päätellen - paljon entistä vakavampia. Lapset ovat entistä aggressiivisempia, ja he myös turvautuvat väkivaltaan hyvin herkästi. Ei ole minkäänlaista käsitystä ns. oikeasta ja väärästä, tai muistakaan käyttäytymisnormeista - ei muista kuin oman kaveripiirin, ja kenties myös oman perheen/suvun, sisäisistä.

Niinpä minulla kytee mielessäni toistaiseksi myös sellainen pelko, että joudun jonkinlaisen koston kohteeksi, ja kostaja voisi olla vaikkapa jonkun eilen häiriköineen pikkunappulan isoveli. Toinen pelkoni liittyy koiraani; mitä jos se joutuu koston välikappaleeksi. Eilenkin pelkäsin Vikkiksen puolesta, ja huokaisin helpotuksesta, etteivät lapset käyneet sen kimppuun. Jahtasivat ja löivät minua, mutta luojan kiitos eivät koiraa; jokin raja heiltä sentään löytyi.

Kirjoitin vertaistukiosioon, koska kaipailen vertaistukea tähän hätään. Tai mitä tahansa ideoita, rakentavia ajatuksia/mielipiteitä...
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja aprikoosi » 25.06.2022 18:15

Ilmoita poliisille. Näkyvätköhän tekijät ottamissasi kuvissa?
On myös Rikosuhripäivystys, jonne voi soittaa, se on tosin ilmeisesti vasta maanantaiaamuna seuraavan kerran auki.
aprikoosi
 
Viestit: 326
Liittynyt: 11.11.2020 18:17

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja Mirri » 25.06.2022 18:59

Kiitos neuvosta.

Se tässä onkin ongelmana, että matonpesupaikalla häiriköineet ehtivät suojata kasvonsa vetämällä puseron niiden peitoksi. Minuun kohdistuneen väkivallan tekijöitä taas ei ollut mitään mahdollisuutta kuvata, ja tekijöitä oli useampi. Lisäksi kuviin joutui matonpesupaikalla olleita aikuisia ihmisiä ja heidän lapsiaan, kaikki aivan sivullisia.
Rappukäytävään tunkeutuneesta pojasta on selkeitä kuvia. Mutta hän kertoi minulle näin: arvaa miten monta kertaa on ilmoitettu poliisille ja arvaa miten monta lastensuojeluilmoitusta on tehty...

En saanut kuviin mitään näyttöä minkäänlaisesta ilkivallasta. On vain lauma lapsia, jotka näyttävät viettävän rattoisaa kesäpäivää. Lisäksi se, että yhden aikuisen (matonpesijän) kertoman mukaan vain yksi lapsi häiriköi ja yritti provosoida muita lapsia kastelemalla heitä vesiletkulla.
Eli tavallaan lapset ovat oikeassa säikähtäessään kuvaamista ja vaatiessaan minua poistamaan kuvat kännykästäni. He säikähtivät kuvaamista, vaikkeivät siinä tilanteessa olleet tehneet mitään väärää.

En oikein löydä perustetta rikosilmoitukselle. Silti harkitsen sen tekemistä; ainakin voisin kysyä ja saada poliisilta neuvoja tällaisiin tilanteisiin.

Myös Rikosuhripäivystys on harkitsemisen arvoinen asia. Arvelen, että sieltäkin voisi saada tuen lisäksi neuvoja. Vaikka yritänkin ajatella eilisen kokemukseni olevan pikkujuttu, on tosiasia, että pelko on toistaiseksi päällimmäisenä. Pelko lähteä porraskäytävän ovesta ulos kadulle tai pihalle.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja logia » 25.06.2022 19:12

Kirjoita yleisönosastoon tai paikalliseen Facebook-ryhmään. Voisit kuvailla lasten ulkonäköä. Ehkä lasten vanhemmat voisivat tunnistaa omansa ja toivottavasti puuttua asiaan.
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja aprikoosi » 25.06.2022 19:15

Eivät he olleet viettämässä kesäpäivää vaan häiriköimässä matonpesijöitä.
Rikosilmoitus koskisi pahoinpitelyä ja kunnianloukkausta. Rappukäytävään tunkeutumisessa saattaa olla kyse kotirauhan rikkomisesta (Rydman-jutun yhteydessä on tullut esiin, että rappukäytävä kuuluisi soveltamisalaan).

Se että on aiemmin tehty ilmoituksia poliisille ja lastensuojeluilmoituksia, ei ole mikään syy olla nyt tekemättä. Päinvastoin.
Poliisille ilmoittaminen olisi minusta hyvä sen varalta, jos tekijät eivät jätä sinua rauhaan vaan jatkavat.
aprikoosi
 
Viestit: 326
Liittynyt: 11.11.2020 18:17

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja logia » 25.06.2022 19:20

Alaikäiset eivät ole rikosvastuullisia. Mitähän heille voisi "parhaimmassa" tapauksessa teoistaan seurata?
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja aprikoosi » 25.06.2022 19:28

Asia tulisi poliisin kautta sosiaaliviranomaisten tietoon. Vahingonkorvausvastuussa ei ole mitään ikärajaa. Poliisin sivuilla:
Rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15-vuotiaana. Alle 15-vuotiaan tekemän rikoksen esitutkinta päätetään rikosoikeudellisen vastuun puuttumisen johdosta. Alle 15-vuotiaan rikoksesta epäillyn osalta voidaan esitutkinnassa selvittää hänen osallisuutensa asiaan.

Esitutkinnassa voidaan lisäksi selvittää myös mahdollista vahingonkorvausta, omaisuuden takaisin saamista tai tarvetta lastensuojelun toimenpiteille, mikäli asian luonne tätä vaatii. Alle 15-vuotiaan tekemästä rikollisesta teosta poliisi tekee lastensuojeluilmoituksen sekä ilmoittaa tapahtuneesta huoltajille.
aprikoosi
 
Viestit: 326
Liittynyt: 11.11.2020 18:17

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja logia » 25.06.2022 19:32

Voisiko tulla sakkoja vanhempien maksettaviksi?
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja aprikoosi » 25.06.2022 19:34

Ei.
aprikoosi
 
Viestit: 326
Liittynyt: 11.11.2020 18:17

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja logia » 25.06.2022 19:41

Ihan voisi olla jutun ainesta esim. Iltalehteen.
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja Mirri » 25.06.2022 20:36

Iltalehteen en ole toistaiseksi turvautumassa, mutta kyllä tarvittaessa siihenkin.

Kirjoitin asiasta taloyhtiön asukkaiden Facebook-sivustolle ja lisäksi kerroin asukastoimikunnalle. Silti, vaikken haluaisi tehdä kokemastani episodista asukastoimikunnalle kuuluvaa asiaa. Se, että matonpesupaikalla häiriköidään, ja että minä jouduin hyökkäyksen kohteeksi puuttuessani häiriköintiin ei mielestäni ole millään lailla asukastoimikunnan ongelma. En halua sen jäsenenä joutua ratkomaan ympäristön käyttäytymishäiriöisen nuorison ongelmia.

Se, että lapsilauma kykenee estämään tämän talon asukkaiden - kuten minun - pääsemisen turvallisesti koteihinsa on toinen juttu. Siinä on miettimistä niin asukkailla kuin asukastoimikunnalla, ja myös talon omistavalla aso-firmalla. Pitää pystyä takaamaan turvallisuus asukkaiden rappukäytävien ovilla - heidän/meidän kotiovilla.
Ainakin pidän kuvat tallessa siltä varalta, että niille tulee käyttöä.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja logia » 26.06.2022 19:33

Eivätkö paikalla olleet aikuiset matonpesijät reagoineet siihen, kun lapset kävivät kimppuusi?
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja aprikoosi » 27.06.2022 11:54

Minusta tuo olisi erittäin tärkeää saattaa poliisin ja sitä kautta muiden viranomaisten tietoon. Seuraavan Koskelan murhan estämiseksi.
aprikoosi
 
Viestit: 326
Liittynyt: 11.11.2020 18:17

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja logia » 27.06.2022 13:30

Kyllä minäkin tekisin ilmoituksen poliisille.
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja Mirri » 27.06.2022 15:20

Poliisi.fi -sivustoa silmäiltyäni olen päättänyt luopua rikosilmoituksen tekemisestä. Rikosilmoituksen tekemisen näennäisestä helppoudesta huolimatta netti-ilmoituksenkin täyttäminen on melkoisen byrokraattinen juttu. Helpointa voisi olla, että menisin poliisiasemalle tekemään sen. Mutta ajattelen, että ei maksa vaivaa.
Poliisi ei pysty tekemään mitään muuta kuin lastensuojeluilmoituksen, eikä sekään onnistu pelkkien nimettömien valokuvien perusteella. Kuvien, joiden henkilöistä suurinta osaa en pysty varmasti nimeämään minkään rikoksen tekijäksi. Ja kuvien, joissa kaiken lisäksi on ainakin muutama sivullinen lapsi.

Poika, joka rappukäytävässä kertoi minulle lukemattomista häneen kohdistuneista rikos- ja lastensuojeluilmoituksista, osasi oikein tehokkaasti välttää kasvokuvaan joutumisen; hänestä nähdään vain selkäpuolta. Rappukäytävässä ja ulko-ovella hän samoin kuin muut tekijät olisivat olleet kuvattavina monen kertaan, mutta eipä minun rohkeuteni enää silloin riittänyt kännykän esille kaivamiseen ja kuvaamiseen. Kunpa paikalle olisikin tullut joku sivullinen kuvaamaan juuri silloin, kun lapset roikkuivat rappukäytävän ovessa ja juoksentelivat siitä sisään ja ulos... Tai joku olisi kuvannut metsikön suojassa tapahtuneita läpsimisiä tilanteessa, jolloin en myöskään mitenkään enää voinut ottaa kännykkää esille. Lähettyvillä ei kai vain ollut aikuisia ihmisiä, jotka olisivat ymmärtäneet, mitä on tekeillä. Tai sitten ei uskallettu sekaantua; ajatus, joka tuntuu aika ikävältä.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja aprikoosi » 27.06.2022 16:08

Aijaa, sinulla pitäisi olla rikos valmiiksi selvitettynä, ennen kuin voit tehdä rikosilmoituksen. Ok.

Sivuhuomautus: rikosilmoitusta ei tarvitse tehdä sillä lomakkeella vaan sen voi tehdä vapaamuotoisesti vaikka sähköpostiviestillä.
aprikoosi
 
Viestit: 326
Liittynyt: 11.11.2020 18:17

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja Mirri » 27.06.2022 16:17

En ole jättänyt tapausta ihan sikseen, vaan heti episodin jälkeen juhannusaattona kirjoitin siitä asukkaiden Facebook-sivustolle. Lisäksi asukastoimikunnan jäsenenä viestitin tapauksesta asukastoimikunnalle, ja sovittiin palaverista. Esitin toivomuksen, että saataisiin siihen isännöitsijä mukaan, koska asukkaiden turvallisuutta on nyt mietittävä uudelleen. Periaatteessa kuka tahansa voi milloin tahansa joutua tilanteeseen, jossa lapsilauma estää alaoven lukitsemisen tai ei päästä asukasta ollenkaan sisälle.
Taloyhtiön puheenjohtaja taas on sitä mieltä, että poliisi pitää saada mukaan, ja oikeassahan hän siinä on. Minä tiedän kokemuksesta, ettei poliisilla ole muuta neuvoa kuin kameravalvonnan järjestäminen, ja sitä taloyhtiön pitäisi nyt miettiä tosissaan.

Facebook-kirjoitukseni oli vähän kiukkuinen, koska kirjoitin heti sisälle päästyäni. Väitin, että mies (talon asukas), joka jätti minut pulaan sen lapsilauman keskelle, käyttäytyi törkeästi. Vieläkin olen sitä mieltä, että niin hän teki. Seisoin ovella pidellen sitä auki - hänellekin - kuin portsari ja tunsin itseni idiootiksi, kun en päässyt tilanteesta mihinkään lasten vuoksi. Mutta idioottina pidin häntäkin, joka vain käytti avointa ovea hyödykseen sanomatta minulle yhtään mitään; mies ei kiitellyt saati että olisi tajunnut kysyä, onko minulla ongelmia lasten kanssa. Hän viestitti koko olemuksellaan, ettei halua sekaantua, mitä siinä ovella sitten onkaan meneillään...
Jälkikäteen olen ajatellut, että saattoihan hänen 'idioottimaisuutensa' selittyä kielitaidottomuudellakin - en tiedä. Olen ajatellut myös, että minun varmaan olisi syytä petrata englannin taitoani niin, että osaan tarvittaessa pyytää - tai huutaa - apua suomen lisäksi edes englanniksi.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja logia » 27.06.2022 16:21

Help! Help me!
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja Mirri » 27.06.2022 17:34

Kiitos! :D
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Välikohtaus

ViestiKirjoittaja Mirri » 27.06.2022 18:11

aprikoosi kirjoitti:Aijaa, sinulla pitäisi olla rikos valmiiksi selvitettynä, ennen kuin voit tehdä rikosilmoituksen. Ok.
Sivuhuomautus: rikosilmoitusta ei tarvitse tehdä sillä lomakkeella vaan sen voi tehdä vapaamuotoisesti vaikka sähköpostiviestillä.

Kiitos vinkistä!

Kyllä tosiaan tuli sellainen tunne, että rikos pitäisi olla aika pitkälle analysoituna ennen kuin siitä voi ilmoittaa nettilomakkeiden avulla. Minulla ilmoittaminen tyssäsi heti siihen, että tajusin tapahtuneen useampia rikoksia peräjälkeen ja myös oleellisesti erilaisissa paikoissa. Ei sellaiselle tilanteelle löytynyt sopivaa lomaketta.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Seuraava

Paluu Vertaistuki ja lääkkeet



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa