Psykopatologia.munfoorumi.com

Mistä te olette löytäneet elämällenne tarkoituksen?

Minä en koe että elämälläni olisi mitään erityistä tarkoitusta. Kunhan yritän elää mahdollisimman tyydyttävää elämää niillä ehdoilla, jotka kulloinkin ovat. Kaikkea hankaluutta tulee vastaan, mutta ajattelen että hyvä elämä on asenne. Tärkein asia elämässäni on läheiset. Saan itselleni paljon siitä että voin auttaa läheisiäni ja rikastuttaa etenkin lastenlasteni elämää.

Toiset ihmiset ja eläimet, loppujenlopuksi ei ole mitään tärkeämpää. Onni ja merkityksellisyys syntyy jaettaessa.

Valkosiipi kirjoitti kauniisti.

Noolan kirjoitti:Toiset ihmiset ja eläimet, loppujenlopuksi ei ole mitään tärkeämpää. Onni ja merkityksellisyys syntyy jaettaessa.

Niin varmaan. Tässä vaan itsellä on lapsentekomahdollisuudet pitkälti menneet, ei oo sisaruksia tai sisarusten lapsia enkä pysty parisuhteeseen. Välillä miettii mistä sen merkityksen varsinkin vanhempana löytää.

Elämän tarkoitus on käydä tappioon tuomittua taistelua entropiaa vastaan eli yrittää luoda järjestystä tähän kaoottiseen, epäjärjestyksessä olevaan maailmaan.

eea kirjoitti:Mistä te olette löytäneet elämällenne tarkoituksen?

Aloitusviestin otsikko ja sisältö ovat eri paria.

otsikosta

https://ateneum.fi/nayttelyt/frantisek-kupka/

Taidemaalari, jonka teosten koostenäyttely paljastaa lahjakkaan ihmisen elämän tarkoituksen. Rakkaus maalaamiseen, luovan persoonan ilo. Varmaan myös hänellä rakkaus hänen läheisimpiinsä.

eea kirjoitti:Mistä te olette löytäneet elämällenne tarkoituksen?

Joskus intensiivinen syventyminen. Vaikkapa luistelu. Ystävän ja läheisen kanssa koetut asiat.

Elämäni tarkoitus on rakastaa ja olla luova.
Muokkasin joskus sitä Freudin terveyden määritelmää ja muotoilin siitä noin elämäni tarkoituksen.
Kun en töihin pysty, niin luovuus ja luova puuhastelu olkoon rakastamisen lisäksi elämäni tärkein asia.

Filosoofit kai tietää, mikä tarkoitus on.

Filosofi voisi sanoa, että elämällä ei ole mitään tarkoitusta - kuten ei luonnonvalinnallakaan tai geeneillä - koska ei ole olemassa tarkoituksen kantajaa; ts. valinta on "sokeaa" (ellei ajatella, että luoja on määrittänyt jonkun tarkoituksen). Tällöin käteen jää vain kunkin (tiedostavan) subjektin itse muotoilema o m a n elämän tarkoitus.

Puhuin teidän omasta elämästänne.

So. Elämäni tarkoitus.

Kissan halaaminen on parasta mitä tiedän.

Ei kai ny ihmisillä yhdessä ole jotain kollektiivista elämän tarkoitusta. Munsta on nimenomaan hyvä, että oman elämänsä tarkoituksen löytää elämän myötä ja se voi jopa muuttua elämän varrella eri asioiden tullessa tärkeiksi kullekin yksilölle.

Tässä vitun ketjussa puhutaan teidän yksilöllisen, ikioman, sinun elämäsi tarkoituksesta mutta kellään ei ilmeisesti riitä älyä sen ymmärtämiseen?!

Kerro oman elämäsi tarkoituksesta; mistä olet löytänyt sen, vai oletko löytänyt.
Älyni luultavasti riittää ymmärtämään kysymyksesi, muttei sitä että haluat tietää toisten elämän tarkoituksesta kertomatta mitään omastasi.

Minusta Pertin teoreettinen viesti viittasi jotenkin yleismaailmallisen elämän tarkoituksen olemassaoloon.
Mutta siis kaikki eivät edes mieti elämän tarkoitusta, vaan heidän elämänsä menee sitä töihin-kauppaan- Salkkarit-kaljaa-nukkumaan-kehää.
No, itte menen harrastuksiin tai tapaan läheisiäni, enkä tosiaankaan dokaa, enkä kato Salkkareita. Katson, että elämässä pitää olla syvällisempääkin tasoa. Tänään mm. kertasin marxististen filosofien elämäkertatietoja ja vähän teoriaakin luin (ja tietysti saksalaisia lehtiä, germanisti, kun olen). Jos ei ihminen kehitä itseään älyllisesti koko ajan päätyy olemaan kuin yksi vaivainen muurahainen ja samaa latistavaa massaa. Lukeminen ja tiedon ahmiminen on mulle suuri nautinto. Ja olen onnellinen, että se sujuu. Leffoihin sen sijaan on vaikea keskittyä.

Miksi noita Salkkareita aina dissataan. Ja mitä se on sulta pois, jos niitä katson.

Olin aika kiihtyneessä tilassa, kun tota kirjoitin, mutta Salkkarit on munsta liian jännittävä ja ahdistava ohjelma. Olen muistaakseni saanut siitä jopa painajaisia ja jos olen ollut erityisen psykoottinen olen samaistunut joihinkin henkilöihin siinä ihan liikaa erityisesti siihen Katja Vainioon. Ja siis meen leffateatterissakin kattomaan korkeintaan K12-leffoja, ku K16-leffat on liian jänniä.
Ja siis Salkkareillahan on miljoona katsojaa joka jaksossa, joten yritin kuvata keskivertosuomalaisen arkea. Mutta itse en siihen arkeen pysty, kun jaksaminen on mitä on, kun on psykoottisuutta ja mielialavaihteluja ja paniikkia, joten näin yöunet nukkuneena huomaan itsekin viestissäni jonkinlaista kateutta muita kohtaan. Koen tottakai surua työkyvyttömyydestäni, lapsettomuudesta, vaikeuksista parisuhteessa (syynä paranoidisuuteni ym.) jne. Kyllä noi asiat ovat aika eksistentiaalisia kysymyksiä, kun ei identiteettiä ja elämää täydennä työ, eikä lapset. Hieman meni off topic, mutta siis monet saavat merkityksen elämäänsä mm. siitä, että ovat äitejä tai, että on mielekäs työ.
Itse joudun/saan muodostaa sen luovista puuhasteluista ja mm. siitä, että olen naisystävä, tytär, lapsenlapsi, isosisko jne.