Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja vibeke » 01.06.2018 10:34

?

?

? ?

?
Viimeksi muokannut vibeke päivämäärä 06.06.2018 20:12, muokattu yhteensä 1 kerran
vibeke
 

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 01.06.2018 11:46

On "oma" eteläpiha sekä -parveke ja takapiha pohjoiseen. Nimitän noita Saharaksi ja Siperiaksi.
Yhteispihakin on etelään
Eteläparveke on lämpimällä säällä kuin paistinpannu, mutta viileämpää takapihaa ei edes silloin tule juurikaan käytettyä.
Parveke katettiin jo muutama vuosi sitten, mutten ole vieläkään oppinut sitä käyttämään. Ennen lasitusta se oli täysin turha ja suoranainen riesa; edes parvekekalusteita ei voinut siellä säilyttää ja talvella sieltä piti käydä luomassa lumet ettei sulamisvesi valuu kynnyksen yli. Ja jos lunta oli paljon, ovesta ei päässyt kulkemaan vaan parvekkeelle piti kiivetä ikkunan kautta.

Mies tykkää lämpimästä ja vetelee parvekkeella päivätorkkuja, ja joskus loppukesän tai syksyn pimeinä iltoina vain makoilee sohvalla lasikaton alla katselemassa tähtitaivasta.
Parvekkeella on ruokapöytäkin ja kun tulee ruokavieraita, etenkin mies tykkää syödä siellä. Silloin vain pitää muistaa hyvissä ajoin etukäteen avata ikkunat ja laittaa kattotuuletin päälle, koska muuten siellä paistuu.

Kukaan ei polta sen enempää omilla kuin yhteispihoillakaan, enkä ole kokenut kenenkään kyttäävänkään.

Vaivaa on aina kaikesta, niin pihasta kuin parvekkeestakin, mutta onko elämän tarkoitus olla aina vaivatonta?
Avatar
Kyllästynyt
 
Viestit: 9246
Liittynyt: 06.07.2015 10:43

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 01.06.2018 12:47

Minä olen kaksi vuotta aktiivisesti etsinyt ihanneasuinpaikkaani ja pari kuukautta sitten sellainen löytyi. Avaimet asuntoon on nyt meillä. Täydellistä asuntoa tuskin on, mutta tämä on lähinnä sitä mitä loppuiän asunnoltani haluan. Mies ei ole kovin tarkka, kunhan yhtiö on hyvä.

Asunnossa on kaksi lasitettua parveketta. Parvekkeet on sekä aamu että ilta-aurinkoon. Näköala toiselta parvekkeelta on kalliometsään, toiselta parvekkeelta näkyy meri. Talon ympärys on kaavoitettu puistoksi. Kaupungilla pitivät epätodennäköisenä että kaava muuttuu. Autot eivät häiritse, kuitenkin bussiyhteys metrolle on lähellä, tiheä ja nopea. Ulkoilumaastot on hyvät. Kauppakeskus on kilometrin kävelymatkan päässä. Talo on hiljainen, ystäväni asuu samassa rapussa. Parkkitilaa on riittävästi myös vieraille. Tupakointi on kielletty piha-alueella ja kieltoa ei kuulemma kukaan riko. Talo yhtiö on minusta kaunis ja ikää yhtiöllä on sen verran että takuukorjaukset on tehty mutta isoja remontteja ei minun elinikänäni luultavasti tule.

Asunnon pohjaratkaisu on toimiva. Sisällä asunnossa on kaksi ilmalämpöpumppua. Ilmalämpöpumppu ovat minulle ehdottoman tärkeä. Asunnossa on riittävästi neliöitä ja riittävästi huoneita minun ja miehen tarpeisiin. Lapsenlapsille/yövieraille on oma huone. Keittiö, kylpyhuone, lattiat, seinät, katto. ovet,... ovat kuin uusia ja makuni mukaisia. Kokonaisuus on minusta kaunis ja tasapainoinen. Keittiössä on riittävästi pakastustilaa, iso jääkaappi, kaasu- ja sähköhella, iso tiskikone, riittävästi kaappitilaa. Nämä on minulle tosi tärkeitä asioita, koska lapset perheineen syövät meillä usein.

Minä luultavasti sain toteutettua oman tämänhetkisen asumisunelmani. Kova työ on takana, mutta etsiminen kannatti. Ihan vielä en pääse asuntoon muuttamaan, koska mies ei ole vielä muuttoon valmis. Mutta muutaman vuoden päästä... Tämä asunto oli kuitenkin otettava, uuden asunnon löytyminen voi viedä taas vuosia. Tuttu omakotirakentajapariskunta muuttaa asuntoon seuraavaksi rakentamisensa ajaksi. Onneksi ovat siistejä ja vähän kotona. :)

Tiedän että minun asumisunelmani toteutus ei auta ketjun aloittajaa eikä ketään muutakaan. Jokaisella on omat unelmat. Mutta otsikko kun oli "Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi", en voinut olla kirjoittamatta omasta unelmastani ja sen todennäköisetä toteutumisesta. Todennäköisetä siksi, että asumisessa on niin paljon muuttujia, että varmaa kaikki on vasta kun jossain asuu ja sittenkin yksi kanssa-asukas tai joku kaavamuutos voi muuttaa kaiken.
Viimeksi muokannut Valkosiipi päivämäärä 01.06.2018 14:33, muokattu yhteensä 2 kertaa
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja logia » 01.06.2018 14:19

Minusta oli kiva asua keskustassa muutama vuosi kahdessa eri vuokra-asunnossa, mutta lopulta jotenkin tylsistyin siellä, kun kaikki oli niin lähellä, ja kuitenkin kaukana... Pienituloisena minulle ei ollut mitään iloa ravintoloista jne. Ei tullut lähdettyä lenkille kauemmas, missä olisi ollut luontoa.

Nyt asun vuokrayksiössä yksityisellä vuokranantajalla uudessa talossa kävelymatkan päässä keskustasta, mutta on täälläkin lähikaupat minulle vähän liian lähellä, joten pakollista liikuntaa ei tule aina tarpeeksi. Asuntoni on siisti, parkettilattiatkin, joten kotona olo ei harmita niin kuin jos ympäristö olisi rähjäinen. Minulla ei ole varaa kalliisiin huonekaluihin, mutta kotini näyttää silmissäni ihan hienolta.

Piha on kiva, on penkkejä, keinuja ja paljon kukkaistutuksia ja leikkipiha lapsivieraille.

Minusta on ihan ok myös muuttaa, jos vain löytyy hyvä, tarpeita vastaava asunto. Vuokran suuruus on tärkeä tekijä. Isoilla vuokrankorotuksilla minusta pääsee eroon.

Nyt ei ole suunnitelmissa muuttaa minnekään. Tärkeätä on, että läheiset asuvat lähistöllä, yksin kun asustelen. Viihdyn yksinkin, mutten ole mikään erakko.

Parasta olisi, jos olisi varaa ostaa oma asunto, mutta toisaalta siinä olisi sitten kiinni. En haluaisi olla kotini vanki.
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja vibeke » 01.06.2018 14:20

Hyviä ja kiinnostavia näkökulmia teillä. Kiinnostaa kuulla juuri noin, mitä asioita muut pitävät tärkeinä.
vibeke
 

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja vibeke » 01.06.2018 22:15

Vastaan itsekin sen mukaan mitä tällä hetkellä ajattelen.

Minimikoko noin 35 neliötä. Erillinen keittiö, jotta ruoan käry ei leviä. Astianpesukone ja kuivaava pyykinpesukone. Jääkaapin lisäksi pakastin. Kylpyhuoneessa amme. Tarpeeksi kaappitilaa myös isokokoisille tavaroille kuten matkalaukuille. Niin paljon säilytystilaa, ettei tarvitse arpoa, mihin minkäkin tavaran survoo. Keittiössä tilaa ruoanlaitolle. Siivouskaappi. Tuulikaappi vai miksi niitä sanotaan, sellainen johon voi jättää hiekkaiset ja kuraiset kengät. Katto ja keittiön yläkaapit matalalla, ettei kaiu ja että yltää. Tuuletusikkunat. Mahdollisuus saada läpiveto. Lattiat parkettia. Kylpyhuone laatoitettu. Siistit pinnat. Mieluiten ihan uusi tai juuri remontoitu. Säleverhot. Sauna. Taloyhtiössä myös sauna ja uima-allas.

Parveke tai piha. Parvekkeessa lasitus. Piha sellainen ettei naapureihin tai kadulle ole näköyhteyttä.

Ikkunoista näkymät luontoon. Ei näkösuojan tarvetta. Ei suoraan vastapäätä toista taloa.

Sijainti? Mieluiten keskustassa mutta silti luonnon rauhassa. (Niin…) Kävelymatkan päässä teattereista, keskustan liikkeistä ym. Luontopolku saisi lähteä lähes kotiovelta; suora pääsy luontoon ettei tarvitse ensin lenkkivaatteissa kävellä keskustan katuja.

Tai sitten hyvät yhteydet keskustaan ja asunnon lähellä Lidl, Prisma ja jokin kauppakeskus puolen kilometrin kävelymatkan päässä. Lähikirjasto alle kilometrin päässä.

Äänetön hissi. Tai hissitön talo ja asunto maan tasalla.

Ei liikenteen melua.

Halpa vuokra. Kiinteä vesimaksu.
vibeke
 

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja Mirri » 02.06.2018 15:06

Lueskelin aloitusviestissä mainittua Vauva.fi -ketjua, ja taas pisti silmään se, että asuminen on ylitsepursuilevan tunneperäinen asia, jossa riittää kaikenlaisia toinen toistaan jyrkempiä vastakkainasetteluja - jopa tuomitsemista.

Vuokra-asunto vastaan omistusasunto on yksi ikuinen taistelupari. Joku kysyi jopa, että kuinka kukaan kehtaa asua kaupungin vuokra-asunnossa ja samaan hengenvetoon ilmoitti, ettei ainakaan hän eivätkä hänen lapsensakaan ole ikinä asuneet sellaisissa. Joku toinen taas kehotti menemään töihin, jottei tarvitsisi odotella tai kärkkyä kaupungilta vuokra-asuntotarjouksia. Kolmas tiesi kertoa, että juuri työssä käyviähän niissä usein asuu; jos muutetaan työn perässä paikkakunnalle, kunnallinen vuokra-asunto on juuri hyvä ja sopiva asumisvaihtoehto.

Yksi minun asumisihanteistani olisi se, ettei erilaisia asumismuotoja arvotettaisi, vaan kaikki nähtäisiin hyvinä vaihtoehtoina toistensa rinnalla. Sopivat erilaisille ihmisille ja myös erilaisiin elämäntilanteisiin. Ihmiset ja asumistarpeet vaihtelevat ja muuttuvat.
Toinen ihanteeni varmaan olisi, ettei myöskään asumispaikkoja leimattaisi tai muutenkaan arvotettaisi. Entisenä jakomäkeläisenä tämä asia on minulle erittäin suuri, tunneperäinen ja tärkeä, koska kokemuksesta tiedän, että helsinkiläisten kauhistelemassa ja pahamaineisessa Jakomäessä asui ja edelleen asuu asuinympäristöönsä tyytyväisiä ihmisiä, jotka viihtyvät siellä oikein hyvin. Eikä ihme että viihtyvät: he asuvat Helsingin upeimmalla paikalla. Jos ja kun muuttavat sieltä pois, eivät mistään löydä niitä toinen toistaan hienompia asioita, joita oli ja on juuri Jakomäessä.

Useimmiten asumisalueiden leimaamisessa todellisuus on tarua ihmeellisempi: hyvänä pidetyllä asuinalueella asuu aivan tavallisia ihmisiä omine inhimillisyyksineen, ja sama juttu toisin päin - huonoksi leimattu alue ei ole sen kummallisempi kuin ihmiset yleensä. Oikeastaan asuinalueiden eriytyminen olisi todellisuutta vasta sitten, kun alkaisi olla muureja tai aitoja ympärillä ja tietyille alueille pääsisi asumaan vain tietynlaiset ihmiset. Mutta niinhän Suomessa ei onneksi ole. Niin kauan kuin on näin suuri vapaus valita asuinpaikkansa kuin Suomessa on, kaikki asuinalueiden leimautuminen 'hyviksi'/'huonoiksi' tapahtuu suurimmaksi osaksi ihmisten korvien välissä. Ja leimautuminen tapahtuu etenkin niiden ihmisten mielikuvissa, joilla ei itsellään ole minkäänlaista kokemusta alueesta, jonka kuvittelevat tietynlaiseksi.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 02.06.2018 15:17

Kuva
Asuisin mielelläni tuossa Marimekon yläpuolella.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja logia » 02.06.2018 15:19

Minä asuisin mielelläni linnan tornissa.
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja vibeke » 02.06.2018 16:41

Vuonna 2003 sai ensi-illan Nousukausi-elokuva. Siinä ärsytti, että se mielestäni vahvisti asuinalueisiin (elokuvassa Jakomäkeen) ja yhteiskuntaluokkiin liittyviä stereotypioita. Yksityiskohdista en muista muuta kuin että seksuaalisuus esitettiin niin, että KP Toivosen näyttelemä jakomäkeläinen työväenluokkainen mies esitettiin "sonnina".
vibeke
 

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 02.06.2018 20:43

vibeke kirjoitti:Vuonna 2003 sai ensi-illan Nousukausi-elokuva. Siinä ärsytti, että se mielestäni vahvisti asuinalueisiin (elokuvassa Jakomäkeen) ja yhteiskuntaluokkiin liittyviä stereotypioita. Yksityiskohdista en muista muuta kuin että seksuaalisuus esitettiin niin, että KP Toivosen näyttelemä jakomäkeläinen työväenluokkainen mies esitettiin "sonnina".

Ai jaa. Minusta se oli hauska elokuva, koska siinä pilkattiin yläluokkaista tai sellaiseksi pyrkivää juppiporukkaa. Ei pilkka tietenkään ole hedelmällistä, mutta tuossa tapauksessa se oli osuvaa. Ja se oli hyvä, että erilaiset stereotypiat otettiin esiin. Mustalaiset vaihtoivat varastettua tavaraa ja espresson keitto koneella kotona on hienoa ym. Hauskimmat kommentit jäivät mieleen mm. Tiina Lymin "mä haluun jotain tuoretta (salaattia, valkkaria ym." siinä rahapulassa joka kilpistyi noloon tomaattihimoon poliisilaitoksella ja Virtasen juppilause "mun täytyy nyt mennä, mun piikkihai kuivuu" tms. Ja sitten näytettiin grillissä pyörivää kalanruumista.
Hilppa
 

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 02.06.2018 20:51

Ihanneasuinpaikkani suhteen olen sopeutuvainen. Tykkään maaseudusta ja kaupungista. Arvostan hiljaisuutta. Kaupungissakin asuessani etsin sopivan "kolon", jossa melu on minimissään ja voin kuunnella parvekkeellani linnunlaulua ja katsella tähtiä. Puita olisi hyvä näkyä ikkunoista, mielellään metsää. Järvenranta ei ole välttämättömyys, mutta kiva olisi. Sauna, piha/parveke mieluimmin itään, työhuone, makuuhuone pohjoiseen, tilava keittiö, erillinen suihkuhuone ja sisäklosetti (jos ollaan kaupungissa) kuuluvat vakiovaatimuksiin.
Hilppa
 

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja Mirri » 02.06.2018 21:00

Hilppa, miksi valitsisit itä- ja pohjoissuunnan lännen ja etelän sijaan?
Kysyn, koska minulla olisi tällä hetkellä tilaisuus päättää asumiseni ilmansuunnista, ja asunnon sijainti itä-/pohjoissuunnassa on yksi vaihtoehto.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 02.06.2018 21:46

Nuo ovat makuasioita. Minä haluan vilpoista kesällä, en missään tapauksessa halua kärsiä kuumasta paahteesta. Etelä(/länsi)suuntaan avautuvalla parvekkeella en pystyisi nauttimaan parvekkeen iloista, koska paahde liian kova helteellä. Laseja ei voisi pitää kiinni. Tykkään lasitetusta parvekkeesta. Osaan hyödyntää sen käyttömahdollisuudet ja tykkään myös siitä, että pysyy siistimpänä ja helppohuoltoisempana kuin avoparveke. Ylimmässä kerroksessa mustan peltikaton alla minun olisi hankalaa. Ylin kerros on mielestäni paras asuinkerros, jos on asuttava kerrostalossa.
Hilppa
 

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja vibeke » 02.06.2018 21:50

Hilppa kirjoitti:Tykkään lasitetusta parvekkeesta. Osaan hyödyntää sen käyttömahdollisuudet


Millaisia käyttömahdollisuuksia on? Minulla ei ole koskaan ollut lasitettua parveketta.
vibeke
 

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja logia » 02.06.2018 22:58

Tässä asunnossa on ranskalainen parveke. Sen kautta on hyvä tuulettaa. Minua ei häiritse vastapäätä oleva ravintola vai mikä lie kapakka onkaan. En ole ikinä käynyt siellä, mutta harkinnut olen. En viihtyisi korvessa. Parempi näin, vaikka meteliä kuuluu öisinkin.
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja Mirri » 02.06.2018 23:46

Yöllistä meteliä onneksi voi vaimentaa korvatulppien avulla - jos haluaa, tuntee tarvetta, ja jos korvat sietävät.

Edellisessä asunnossani minullakin oli lähikapakoiden tyhjeneminen ongelmana etenkin kesäaikaan, jolloin mielelläni pidin ikkunoita ja parvekeovea auki. Toisaalta kuunteleminen oli jännää ja kiintoisaa, toisaalta otti päähän niin vietävästi. Käytin korvatulppia vaihtelevaisten tunnetilojeni ja stressinsietokykyjeni mukaan.
Kapakoiden tyhjeneminen olisi voinut hukkua kaiken muun 'äänisaasteen' sekaan, mutta useimmiten ravintolat sulkivat ovensa juuri siihen aikaan kun liikenne oli hiljaisimmillaan.

Nykyisessä asunnossani siedän naapureita, jotka joskus satunnaisesti kömpivät kotiin pikkutunneilla enemmän ja vähemmän äänekkäästi. Ajattelen, että se heille suotakoon; palaaminen omaan kotiin, vaikka järki ei juoksisi ja toimintakyky olisi muutenkin hakusessa. Sitä paitsi satunnainen naapurin äänekäs kotiin könyäminen kuulostaa aivan toisenlaiselta kuin lähikapakan tyhjeneminen...
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja logia » 03.06.2018 08:40

Keskustan ravintoloista poistuvat asiakkaat huutelivat kovaäänisesti kuin mielipuolet. Kuului jatkuvasti ihan suoraa ÖÖÖÖÖÖ-huutoa ja kaikenmaailman huoritteluja. Olivat nuorempia ihmisiä. Eniten jäin ihmettelemään sitä ölinää, mutta en kaipaa.
logia
 
Viestit: 1686
Liittynyt: 20.02.2018 15:52

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 03.06.2018 11:49

vibeke kirjoitti:
Hilppa kirjoitti:Tykkään lasitetusta parvekkeesta. Osaan hyödyntää sen käyttömahdollisuudet


Millaisia käyttömahdollisuuksia on? Minulla ei ole koskaan ollut lasitettua parveketta.

Minulle parveke on harrastus kesäaikaan. Kasvatan yrttejä ruukuissa, lähinnä erilaisia basilikalajikkeita, ja kukkia, yleensä pelargonioita, koska ovat helppoja ja ne voi jättää yksin viikoksikin ilman huoltoa. Parvekkeellani on hyvä tilava korisohva löhöilyä ja lukemista varten sekä pari pöytää. Kesäisin se on kuin yksi huone lisää, jonka huolloksi riittää imurointi ja pölyjen pyyhintä kerran viikossa. Olen myös paistanut parvekkeellani lättyjä ja kalaa kaasukäyttöisellä trangiallani kesäaikaan. Se on mahdollista, koska parvekkeeni on ylimmässä kerroksessa, eivätkä ruuanhajut kulkeudu alaspäin. Jotkut taloyhtiöt kieltävät ruuanvalmistuksen parvekkeilla lähinnä hajujen vuoksi.

Pimeään syysaikaan kiikaroin parvekkeen sohvalta tähtiä, lähinnä planeetta jupiteria silloin, kun se näkyy koillis-itä-suunnasta. Talven pimeydessä poltan kynttilöitä lasilyhdyissä, jotka on ripustettu kattokoukkuihin ja lähelle parvekelaseja.
Hilppa
 

Re: Millainen olisi ihanneasuinpaikkasi?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 03.06.2018 11:54

logia kirjoitti:Keskustan ravintoloista poistuvat asiakkaat huutelivat kovaäänisesti kuin mielipuolet. Kuului jatkuvasti ihan suoraa ÖÖÖÖÖÖ-huutoa ja kaikenmaailman huoritteluja. Olivat nuorempia ihmisiä. Eniten jäin ihmettelemään sitä ölinää, mutta en kaipaa.

Noinkin voi käydä. Olen valinnut asunnon siten, että ikkunat eivät ole kohdistetut ravintoloiden suuntaan ja vaikka niitä sijaitseekin parin-kolmen sadan metrin päästä, ei melu kuulu tänne. Avaan yöksi keittiön ikkunan, joka on sinne raflojen suuntaan ja toisella puolen taloa, joten en kuule makuuhuoneeseeni koskaan mitään yöllistä möykkää. Ehkä kerran on niin tapahtunut näiden yli kymmenen vuoden aikana, että on kuulunut yöllistä möykkää. Pari kertaa olen ikävästi herännyt lumityömiesten kauhojen ja moottorin jyrinään aamuyöstä. Kironnut mielessäni, miksi eivät voi tulla vasta seitsemältä, kun piha on muutoinkin ollut aina huonosti torjuttu liukkaudesta.
Viimeksi muokannut Hilppa päivämäärä 03.06.2018 12:18, muokattu yhteensä 1 kerran
Hilppa
 

Seuraava

Paluu Vertaistuki ja lääkkeet



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa