Psykopatologia.munfoorumi.com

Yhden kaverin isä kuoli uutena vuonna ja hän viestitteli siitä. Lähetin osanotot. Tänään toinen kaveri ilmoitti ettei voi tavata mua sunnuntaina kun menee tämän isän menettäneen luo. Sanoin (tekstasin) että ok. Sitten viestitti että ymmärränhän enkä oo vihainen kun tämä isän menettänyt on tosi romuna. tekstasin että ymmärrän enkä oo närkästynyt. Kysäsin vielä että onko tässä nähnyt K:ta ja sanoi ettei oo kun on toisessa kaupungissa mutta nyt sunnuntaina K pyysi luokseen.

Sitten kolmea tuntia myöhemmin lähetti tekstarin että "laita säkin K:lle osanotot". Mä vedin tosi herneet tuosta. Sanoin etten tarvi sinun apuasi alkeellisten käytöstapojen ilmaisemiseen ja mitä helvettiä kehtaat pönöttää ja tärkeillä jonkun K:n isän kuoleman kustannuksella. Hän kirjoitti ettei oo mitään tärkeillyt eikä voinut mitenkään tietää että olen lähettänyt osanotot. Teimme sovun jonkun aikaa samaa jankattuamme mutta hän ei tuntunut mitenkään ymmärtävän mistä närkästyin.

Olisitteko te ärtyneet tuollaisesta? Musta toinen jotenkin tärkeilee ja yrittää komennella mua oletuksena etten mitenkään ole oma-aloitteisesti voinut keksiä mitään niin järkevää kun osanottoviestin kirjoittamista ilman hänen apuaan. Siinä on jotenkin alentuva/alentava sävy. Ei ees kysynyt oonko lähettänyt osanotot vaan ikään kuin määräsi/neuvoi ne lähettämään. Vai onko tää pms:ää?

Veikkaan, että kyseessä oli jonkinlainen manipulointiyritys, tai jopa onnistunut manipulointikikka tältä sinun kaverilta. Suutuit ihan aiheesta.

Suuttumisen sijaan voisi asian sivuuttaa kummemmin reagoimatta. Asianomainen oli luultavasti ahdistunut tilanteesta ja touhusi ajattelemattomasti. Tuskinpa hänellä mitään loukkaamistarkoitusta oli.

Minä olisin todennäköisesti ärtynyt. Reagointi olisi riippunut siitä, kuka sanoja on.

Jos sanoja olisi ollut hyvä ystävä, en olisi näyttänyt ärtymystäni ulospäin. Ehkä ääni olisi vähän kiristynyt kun olisin sanonut että esitin jo osanottoni. Jos kysyjä olisi ollut kaukaisempi kaveri, sukulainen, tuttu, olisin luultavasti todennut epämääräisesti ääni hieman kireänä, että katellaan nyt... En olisi takuulla kertonut, olenko esittänyt surunvalitteluni vai en. :)

Eli ymmärrän hyvin että vedit herneet.

Koitin eläytyä sanomaanne. Itse en reagoi uskoakseni mitenkään. Ensimmäisenä nousee ajatus, en välitä, että ei kuulu minulle. En puutu, tilanne menee ohi. Ja ohittaisin asian. Ei kai sekään oikein ole, mutta kun ei riitä tuota sympatiaa.