Uusi ihmelääke masennukseen kehitteillä

Uusi ihmelääke masennukseen kehitteillä

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 25.09.2017 11:12


PSYKEDEELIEN idea ei ole siinä, että ”trippi” veisi hurmioon, joka pyyhkii murheet pois.

”Kokemus ei ole luotettavasti upea. Joskus kokemus voi olla pelottava. Potilaat saattavat itkeä”, Carhart-Harris kuvailee.

”Kokemus muistuttaa rikkaudessaan ja voimakkaassa tunnepitoisuudessaan unta. Mukana voi olla myös emotionaalisen huojennuksen kokemus.”

Psykologisesti kyse on minän kontrollin hellittämisestä. Psykedeelit siirtävät Carhart-Harrisin mukaan rajoittavan egon pois tieltä, jolloin potilas näkee syvemmin omaan mieleensä.

Minän otteen hellittäminen näkyy aivokuvissa, joita ryhmä on ottanut koehenkilöistä psykedeelikokeilun aikana.

”Minään liittyvät järjestelmät purkautuvat. Samalla koko aivot toimivat vapaammin ja kokonaisvaltaisemmin. Se on yhteydessä spirituaaliseen kokemukseen, joita ihmiset saavat”, Carhart-Harris selittää.

Ihmiset ovat kertoneet, miten he kokevat syvää yhteyttä paitsi itseensä myös muihin ihmisiin ja maailmaan yleensä.

”Masennuksessa minän vaikutus voi painaa niin paljon, että mieli kapeutuu. Ihminen ei voi kokea elämän koko rikkautta ja värejä. Kun ego otetaan edestä, elämän rikkaus tulee takaisin.”

Psykedeelit vaikuttavat aivoissa serotoniiniaineenvaihduntaan ja lisäävät sitä kautta aivojen uusiutumiskykyä.

http://www.hs.fi/tiede/art-200000537928 ... 00e8362d50
Sievä Sigismund
 

Re: Uusi ihmelääke masennukseen kehitteillä

ViestiKirjoittaja Ryysy » 27.09.2017 16:52

Odotan innolla tuloksia ja miten tuo käytännössä toimisi. Onko kyseessä kuuriluontoinen trippi kuitenkin? En itse testaisi siltikään. Välillä pelkään kokeilevani jotakin laitonta ainetta ja samalla taon päähäni, etteivät ne sovi, mitkään, riippuvuustaipumuksen vuoksi.
Ryysy
 

Re: Uusi ihmelääke masennukseen kehitteillä

ViestiKirjoittaja Katla » 27.09.2017 20:11

En minäkään kokeilisi, minkään sortin psykedeelejä. Jäisin heti koukkuun hyvään oloon ja se ois menoa sitten.
Katla
 

Re: Uusi ihmelääke masennukseen kehitteillä

ViestiKirjoittaja Sievä Sigismund » 27.09.2017 22:18

Lähetyksessä puhutaan siitä, voiko psykedeeleistä löytyä apu masennukseen ja aiheen tiimoilta vieraana nähdään farmakologian dosentti, Itä-Suomen yliopiston päihdetutkija Markus Storvik. Omista kokemuksistaan kertovat fysiikan opiskelija Juho Sarvanko ja terapeutti, hyvinvointivalmentaja Mippi Vuorikoski.

Enbuske, Veitola & Salminen torstaisin klo 21 MTV3-kanavalla.​​​​​​​

https://www.mtv.fi/viihde/ohjelmat/enbu ... gs.EvRWRzc
Sievä Sigismund
 

Re: Uusi ihmelääke masennukseen kehitteillä

ViestiKirjoittaja Katla » 28.09.2017 21:17

mainoskatko, mies markus storvik on ottanut jotain, pupillit on pienet, silmien liike hidastunut ja pieni hiki nousee kasvoille.
Katla
 

Re: Uusi ihmelääke masennukseen kehitteillä

ViestiKirjoittaja Katla » 08.10.2017 16:49

Uusi elämä ekstaasilla? Bilehuumeena tunnettu MDMA ja terapia paransivat Rachelin ja ehkä kohta myös monen muun amerikkalaisen
https://yle.fi/uutiset/3-9867747
Katla
 


Paluu Vertaistuki ja lääkkeet



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron