Psykopatologia.munfoorumi.com

1 Arvostettu professori tyrmää psyykenlääkkeet ja vaatii niiden poistamista markkinoilta: enemmän haittaa kuin hyötyä
Tanskalaisen tutkija mukaan masennuslääkkeet lisäävät itsemurhariskiä ja aiheuttavat riippuvuutta.
Mikko Puttonen HS 9.3.2017 19:27, päivitetty 10.3.2017 17:52 http://www.hs.fi/tiede/art-2000005120926.html

PSYYKENLÄÄKKEISTÄ pitäisi luopua tykkänään, koska niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Näin tykittää Suomessa vieraillut professori Peter Gøtzsche Kööpenhaminan yliopistosta.
Psykiatrit elävät hänen mielestään fantasiamaailmassa: uskovat asioihin, jotka ovat tieteellisesti epätotta. Harha ei koske vain lääkkeiden hyötyjä vaan myös diagnooseja.
”Psykiatrien mukaan diagnoosijärjestelmä toimii hyvin ja on luotettava. Mutta tutkimukset siitä, miten psykiatrit tekevät diagnooseja, ovat osoittaneet, että systeemi on täysin epätieteellinen. Kun useampi psykiatri näkee saman potilaan, he ovat täysin eri mieltä siitä, mikä diagnoosin pitäisi olla”, Gøtzsche sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

GØTZSCHE toimii pohjoismaisen Cochrane-keskuksen johtajana. Arvostettu Cochrane-verkosto edistää näyttöön perustuvaa lääketiedettä tuottamalla katsauksia, joissa käydään systemaattisesti läpi erilaisia hoitokeinoja koskevaa tutkimusta.
Viime vuonna Gøtzscheltä ilmestyi suomeksi teos Tappava psykiatria ja lääkinnän harha (Sitruunakustannus). Siinä hän todistelee, että voisimme vähentää psyykenlääkkeiden käyttöä 98 prosentilla, vähentää mielenterveyden häiriöitä ja säästää ihmishenkiä.
Gøtzsche näkee lääketutkimuksissa suuria puutteita. Yksi on se, että ne eivät todellisuudessa ole yleensä sokkotutkimuksia niin kuin pitäisi pitäisi.
Sokkoudella tarkoitetaan sitä, että kukaan lääkekokeeseen osallistuneista – sen paremmin potilas kuin hoitava lääkäri – ei tiedä, annetaanko potilaalle lääkettä vai plaseboa.
”Vaikka päätät uskoa näihin kokeisiin ja siihen, mitä psykiatrit sanovat, teho on silti niin pieni, että sillä ei ole merkitystä potilaalle.”

Tässä Gøtzsche saa tukea uunituoreesta meta-analyysistä, jonka Kööpenhaminan yliopistosairaalan tutkijat julkaisivat ssri-tyyppisistä masennuslääkkeistä BMC Psychiatry -lehdessä. Tutkijoiden mukaan näiden serotoniinin takaisin oton estäjien hyödyt ovat vähäisiä ja niillä on haitallisia sivuvaikutuksia, jotka ylittävät hyödyt. - Selective serotonin reuptake inhibitors versus placebo in patients with major depressive disorder. A systematic review with meta-analysis and Trial Sequential Analysis (2017). https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28178949

Viime kesänä lääketieteen The Lancet -lehdessä julkaistu meta-analyysi päätyi tulokseen, että vakavaa masennusta potevat lapset ja nuoret eivät todennäköisesti saa apua masennuslääkkeistä. Tutkijat kävivät läpi 14:n eri masennuslääkkeen tehoa koskevia tutkimuksia ja totesivat, että vain yhdestä oli jotain hyötyä.
”Tutkimukset eivät ole sokkoja, koska psyykenlääkkeistä tulee sivuvaikutuksia. Useimmissa tapauksissa lääkärit ovat arvanneet, onko potilas saanut lääkettä vai plaseboa.” - Comparative efficacy and tolerability of antidepressants for major depressive disorder in children and adolescents: a network meta-analysis (2016). [PP 13.3.2017: Googlaa koko artikkelin otsikolla " Comparative ... ".]

GØTZSCHE itse on työtovereineen todennut hiljattain, että masennuslääkkeet kaksinkertaistavat itsemurhaa ennustavat riskitekijät.
”Tutkimuksemme on osoittanut, että masennuslääkkeet eivät lisää itsemurhariskiä vain lapsilla vaan myös aikuisilla. Jos lääkkeet aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä, ne pitäisi minun mielestäni poistaa markkinoilta.”
Hän myöntää, että myös masennus on riski, mutta masennuslääkkeet pahentavat tilannetta. - Precursors to suicidality and violence on antidepressants: systematic review of trials in adult healthy volunteers (2016). http://journals.sagepub.com/doi/full/10 ... 6816666805

JOS potilaat tuntevat saavansa hyötyä masennuslääkkeistä, se voi johtua Gøtzschen mukaan väärinkäsityksestä.
”Masennuksesta itsestään paraneminen on hyvin yleistä. Kun antaa lääkkeen, potilaat ajattelevat, että paraneminen johtuu lääkkeestä. He eivät tiedä, että he olisivat parantuneet samalla tavalla ilmankin.”

GØTZSCHE viittaa myös masennuslääkkeistä tehtyihin tutkimuksiin, joissa psykiatrit ovat todenneet, että lääkkeet tehoavat, mutta potilaiden mielestä ne eivät ole tehonneet.
Siinäkin tapauksessa, että luottaisi tutkimusasetelmaan, lääkkeiden teho on osoittautunut heikoksi.
Gøtzschen mielestä ihmisiä pitäisi hoitaa psykoterapialla eikä lääkkeillä.

PSYKIATRIT eivät ole aina pitäneet Gøtzschen huomioista. Hänen väitteitään on kyseenalaistettu esimerkiksi sillä perusteella, että hän ei ole psykiatri vaan sisätautilääkäri.
”Kun joku huomauttaa, etten ole psykiatri, vastaan, että sehän on vain etu. En ole ole aivopesty psykiatriaan. Psykiatrit ovat luoneet alastaan paljon myyttejä, jotka eivät ole totta ja joihin he ovat päättäneet uskoa, koska se on heille hyödyllistä. Potilaille nämä väärät uskomukset ovat haitallisia.”
Gøtzsche on joutunut napit vastakkain myös Suomen Lääkärilehden kanssa. Hänen lääkkeiden haittoja käsittelevä artikkelinsa oli jo hyväksytty julkaistavaksi, mutta sitten se peruttiin.
Suomessa myös ainakin tutkimusprofessori Hannu Lauerma on arvostellut Gøtzschen johtopäätöksiä masennuslääkkeiden ja itsemurhien yhteydestä. - HS (2014) http://www.hs.fi/tiede/art-2000002768112.html

GØTZSCHEN mukaan lääkärit eivät välttämättä osaa auttaa vieroittamaan psyykenlääkkeiden käyttäjiä riittävän hitaasti lääkkeistä. Siksi hän on perustanut kollegoidensa, muun muassa Jyväskylän yliopiston professorin Jaakko Seikkulan kanssa instituutin opettamaan lääkäreitä siinä, miten lääkkeistä pitäisi luopua.

Kommentit 132

Kirjoituksia SUOMEN PSYKIATRIYHDISTYS http://www.psy.fi/blogi/peter_gotzsche_ ... a.798.blog

2 Erkki Isometsä, psykiatrian professori: Peter Gøtzsche ja ”tappava psykiatria” 9.3.2017 21.16

Gøtzschen kirjat sisältävät runsaasti psykiatriaa koskevia asiavirheitä, puolitotuuksia, vastakkaiset näkökohdat unohtavia väitteitä sekä anekdootteja, joiden todenperäisyyttä on mahdotonta arvioida. Gøtzschen kuvaama ”psykiatria” on fiktiivinen luomus. Se ei vastaa psykiatrian ammatillista maisemaa.

Tanskalainen sisätautilääkäri ja professori Peter Gøtzsche on tullut aiemmin tunnetuksi keskeisestä roolistaan tieteellisen näytön merkitystä vaalivan Cochrane Collaborationin toiminnassa, ja vaikuttavuustutkimuksen metodiasiantuntijana. Hänellä on vaikuttava julkaisu-ura erilaisten systemoitujen katsausten ja meta-analyysien tuottajana. Hänen metodista pätevyyttään tällä saralla ei sovi epäillä. Siksi onkin hyvin hämmentävää nähdä, miten Gøtzsche osallistuu julkiseen keskusteluun mielipidekirjoillaan. Hän on kirjoittanut kirjat ”Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus” (2013) sekä ”Tappava psykiatria ja lääkinnän harha” (2015). Jo otsikot kertovat kirjojen tyylilajin. Ajallemme ominaisesti ne ovat bestsellereitä. Hän vieraili Suomessa ensin Psykologiliiton vieraana alkusyksystä 2014 ja nyt 9.3.[2017] Helsingissä suomalaisen yhteistyökumppaninsa, ortopedian professori Teppo Järvisen kutsumana.

Gøtzsche on ottanut kaikista lääketieteen aloista erityisesti psykiatrian maalitaulukseen. Hän laukoo kirjoissaan erilaisia psykiatriaa koskevia ”faktoja”, jotka saavat akateemisen psykiatrin viimeisetkin hiukset pystyyn. Mielenterveyden häiriöiden diagnosointi on kuulemma täysin mielivaltaista; ADHD:n lääkehoito ja masennuslääkkeet aiheuttavat kaksisuuntaisen mielialahäiriön; runsas kahvinjuontikin on hypomanian oirekriteeri; masennuslääkkeet tuplaavat itsemurhan riskin; kaikki psykiatrinen lääkehoito aiheuttaa riippuvuutta ja aivovaurioita; psykiatrit päättelevät 10 - 20 minuutin konsultaation perusteella potilaan kärsivän aivojen ”kemiallisesta epätasapainosta” ja määräävät siltä istumalta lääkehoidon loppuiäksi; psykiatria on pseudotiedettä, jne.

Väitteet ovat häkellyttäviä. Kirjat sisältävät runsaasti psykiatriaa koskevia asiavirheitä, puolitotuuksia, vastakkaiset näkökohdat unohtavia väitteitä, sekä anekdootteja joiden todenperäisyyttä on mahdotonta arvioida. Psykiatria kuvautuu Gøtzschen kirjoissa jonkinlaisena lääkekauppiaiden ihmemaana, jossa ongelmat hoidetaan pillerillä lääketehtaiden rikastuessa. Gøtzschen kuvaama ”psykiatria” on fiktiivinen luomus. Se ei vastaa psykiatrian ammatillista maisemaa.

Jos haluaa julkisesti kommentoida jonkin lääketieteen erikoisalan kliinisiä käytäntöjä ja tieteellistä kehitystä, olisi hyvä tuntea niitä. Gøtzsche katsoo psykiatriaa lähinnä lääketeollisuuden rahoittamien lääketutkimusten näkökulmasta, ja aikaperspektiivi on paljolti viime vuosituhannen puolella. Hän mitätöi psykiatrisen diagnostiikan kehittämiseksi tehdyn työn, ja siteeraa diagnostisia kriteerejä paikoin väärin. Hän ei huomioi esimerkiksi WHO:n epidemiologisen Global Burden of Disease-projektin löydöksiä, jotka nostavat esiin mielenterveyden häiriöiden keskeisen maailmanlaajuisen merkityksen toimintakyvyn alentajana.

Hänen biologiseen psykiatriseen tutkimukseen kohdistuva ”kemiallisen epätasapainon” kritiikkinsä menee selvästi ohi maalin. Se ei vastaa nykypsykiatrian kuvaa mielenterveyden häiriöiden taustalla olevista monisäikeisistä neurobiologisista tekijöistä. Hän ei selvästikään ole perillä neurokognitiivisista tai aivokuvantamistutkimuksista, jotka kartoittavat vakaviin mielenterveyden häiriöihin liittyviä tiedonkäsittelyn poikkeavuuksia sekä aivojen rakenteen ja toiminnan häiriöitä. Hän kuvaa psykiatrista toimintaa lääkkeiden kirjoittamisena, vaikka erikoissairaanhoito useimmissa maissa toteutuu moniammatillisissa työryhmissä, joissa suurimman osan potilastapaamisista toteuttavat muut ammattihenkilöt kuin lääkehoidosta vastuussa olevat lääkärit. Hän kuvaa alaamme kuin psykiatrinen toiminta ei sisältäisi lainkaan psykoterapiaa tai kuntoutusta.

Minun on erityisen valkeaa ymmärtää Gøtzschen toiminnassa sitä, että hän mielestäni julkisella toiminnallaan loukkaa niitä arvoja ja pyrkimyksiä joita Cochrane Collaboration edistää. Yhteisö onkin julkisesti ilmoittanut, että hänen henkilökohtaisia näkemyksiään psykofarmakoiden asemasta ei pidä ottaa järjestön näkemyksinä. Gøtzsche esittää, että masennuslääkkeet kaksinkertaistavat itsemurhariskin, mutta ei esitä kunnollista näyttöä väitteen tueksi, eikä huomioi päinvastaisesta puhuvia tosiasioita.

Miten olisi mahdollista, että keskeiseen itsemurhan riskiryhmään kohdistuvan masennuslääkehoidon kasvaessa kymmenkertaiseksi 1990–2015 itsemurhakuolleisuus Suomessa tippuu alle puoleen, jos hoito todella kaksinkertaistaisi itsemurhakuolleisuuden? Jos liki puolet kaksisuuntaisen mielialahäiriön ykköstyypin sairauksista alkaa maniavaiheella ilman että masennusjaksoa on koskaan esiintynyt, niin miten olisi mahdollista että sairaus olisi masennus- tai ADHD-lääkkeiden aiheuttama? Sairaus on tunnettu jo kauan ennen näiden lääkkeiden aikakautta.

Lääketieteellisen asiantuntijan yksi keskeisimmistä velvollisuuksista on tuntea oman asiantuntemuksensa rajat, pitäytyä alueella jolla oma asiantuntemus on todellista, perustaa väittämänsä huolellisesti tutkittuun tietoon, sekä punnita eri näkökohtia tasapainoisesti. Kirjoissaan ja julkisissa esiintymisissään Peter Gøtzsche ei tätä noudata. Mielestäni Gøtzsche kirjoissaan usein mustamaalaa tutkijoita vain siksi että he ovat eri mieltä.

Gøtzsche esittää kirjoissaan raskaita väitteitä lääketeollisuuden rikkomuksista ja lääkäreiden korruptiosta, mutta mikä tässä kaikessa on totta? Jotkut hänen kuvaamistaan tapahtumista pitävät paikkansa. On totta että jotkin lääkefirmat ovat toimineet epäeettisesti, ja pitää paikkansa että ei-toivottuja tuloksia tuottaneita lääketutkimuksia on jätetty julkaisematta. On itsestään selvää, että emme ammattikuntana voi tällaista toimintaa hyväksyä. Lääketutkimusten tulosten pitää olla läpinäkyviä. Lääkäreiden ja teollisuuden yhteistyöllä täytyy olla selvät pelisäännöt joita noudatetaan. Yhteistyö ei kuitenkaan itsessään ole mikään merkki moraalittomuudesta, eikä palkan saaminen tehdystä työstä ole väärin. On selvää, että kaikkiin hoitomuotoihin liittyy sekä hyötyjä että haittoja, ja kaikkiin liittyy myös taloudellisia intressejä, joiden täytyy olla läpinäkyviä.

Tarvitsemme rauhallista ja kiihkotonta, punnittuun tietoon pohjautuvaa keskustelua eri hoitomenetelmistä. Psykiatrian piirissä sitä kyllä käydään jatkuvasti.

Kommentit 0

3 Psykiatrian professori vastaa lääkehoidon arvostelijan kritiikkiin: Masennuslääkkeistä on selvää hyötyä
Psykiatrian professorin Erkki Isometsän mielestä lääkehoidon arvostelija Peter Gøtzsche sivuuttaa vastakkaisen näytön. Mikko Puttonen HS 10.3.2017 17:37 http://www.hs.fi/tiede/art-2000005122873.html
TANSKALAINEN professori Peter Gøtzsche arvosteli rajusti psykiatriaa ja masennuslääkkeiden käyttöä torstaina Helsingin Sanomien haastattelussa. Nyt kritiikkiin vastaa Helsingin yliopiston psykiatrian professori Erkki Isometsä (kuva). Hän on Suomessa myös depression Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja.
Gøtzsche sanoo, että masennuslääkkeistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Niiden käyttö voi hänen ryhmänsä tutkimuksen mukaan lisätä itsemurhariskiä.
Aiemmin yhteys on todettu lapsilla ja nuorilla, mutta viime vuonna Gøtzsche työtovereineen katsoi osoittaneensa, että samoin käy aikuisilla. Tutkimuksessa itsemurha-alttius jopa kaksinkertaistui masennuslääkkeistä.
Isometsä ihmettelee väitettä tuoreessa blogikirjoituksessaan. Hän huomauttaa, että Suomessa itsemurhat ovat puolittuneet samaan aikaan, kun masennuslääkkeiden käyttö on moninkertaistunut.

ITSEMURHA-ALTTIUTEEN liittyvän ajattelun lisääntyminen lasten ja nuorten masennuslääkehoidossa on Isometsän mukaan tunnettu asia.
”On näyttöä siitä, että itsemurha-ajattelua on alle 25-vuotiailla jonkin verran enemmän, mutta ei itsetuhoisia tekoja. Se ilmenee hoidon alkuvaiheessa, eikä täysin ei ymmärretä, mistä se johtuu”, Isometsä sanoo.
”Olennaista on, että tämä on tiedossa oleva haitta. Sitä osataan varoa ja hallita.”
Isometsän mukaan on näyttöä siitä, että itsetuhoajattelu lievittyy lääkehoidossa keski-ikäisillä ja vanhemmilla ihmisillä.
”Näemme myös kliinisessä työssä, että samalla kun masennus lievittyy, itsetuhoajatukset vähenevät. Kokonaiskuva on, että kaikki millä masennusta voidaan lievittää, vähentää itsetuhoisuuden riskiä.”

GØTZSCHEN omassa tutkimuksessa tuli ilmi, että itsemurha-alttiuteen liittyvät ajatukset lisääntyivät terveillä koehenkilöillä, kun he söivät masennuslääkettä. Hänen tulkintansa mukaan tämä kertoo itsemurhariskin kasvusta.
Isometsän mukaan ei kerro. Hän huomauttaa, että tutkimuksessa ei ollut yhtään tapausta, joka oikeasti liittyisi itsetuhoisuuteen tai väkivaltaiseen käytökseen.
”Jos tämä olisi totta, tietäisimmehän me sen. Jos masennuslääkehoito provosoisi itsetuhoisuutta, näkisimme sen ihan päivittäisessä työssä. Tämä on hirveän epäuskottavaa”, Isometsä sanoo.

GØTZSCHE todisteli masennuslääkkeiden tehottomuutta ja vetosi muun muassa tanskalaisten tutkijoiden tekemään meta-analyysiin. Isometsä on perehtynyt tutkimukseen ja sanoo, ettei se horjuta vallitsevaa käsitystä masennuslääkkeiden hyödyllisyydestä.
Tutkijat olivat asettaneet vaikutuskynnyksen korkeammalle kuin aikaisemmassa tutkimuksessa on löydetty: niin sanottu efektikoko oli heillä 0,5, kun sen aiemmissa tutkimuksissa on todettu olevan 0,3:n luokkaa.
”He ovat käytännössä tienneet, että heidän lopputulemansa tulee olemaan se, että masennuslääkkeet näyttävät tehottomilta”, Isometsä sanoo.

HÄNEN mukaansa satunnaistettuja lumekontrolloituja tutkimuksia lääkehoidon tehosta on paljon. Itse hän nojautuu tiettyyn joukkoon laajoja meta-analyysejä, jotka ovat hänen mielestään uskottavimpia.
”Näiden antama kuva on yhdenmukainen. Efektikoko on 0,3:n paikkeilla.”

Tuloksen voi myös ilmaista seuraavasti.
Masennuslääketutkimuksissa hoidolla katsotaan olevan vaikutusta eli hoitovaste silloin, kun depressiopisteet laskevat vähintään puoleen. Ilman mitään hoitoa tällä tavoin toipuvien osuus on tutkimusten mukaan noin 20 prosenttia. Toisin sanoen sadasta masennuspotilaasta 20:llä oireet lievittyvät merkittävästi itsestään.
Lumelääkkeellä samanlaisen hoitovasteen saa 35 – 40 prosenttia ja lääkehoidolla 50 – 60 prosenttia.

VIELÄ parempi hoitotulos näkyy tutkimuksissa, joissa hoitoa ei ole annettu sokkona. Potilaat ovat tienneet saavansa lääkettä. Sokkotutkimuksissa he eivät tätä tiedä, vaan potilailla on epävarmuus siitä, saavatko he oikeasti lääkettä vai eivät. Tämä näyttää vaikuttavan hoitotulokseen.
”Kun lääkekoe tehdään niin, että henkilöt tietävät saavansa lääkettä, masennuslääkkeen teho nousee 60 – 70 prosenttiin. Hoidossa vaikuttavat sekä lääkeaine että monet muut tekijät, jotka liittyvät myönteisiin odotuksiin ja luottamukseen, että saa hoitoa, sekä huomioon jota ihminen saa”, Isometsä selittää.
Lääkehoidolla saadaan Isometsän mukaan suurin piirtein samanlainen teho kuin psykoterapialla. Suositus onkin molempien hoitomuotojen yhdistäminen.

LAPSILLA ja nuorilla masennuslääkkeen tehosta on heiveröisempi näyttö. Viime kesänä julkaistussa tutkimuksessa osoittautui, että vain yhdellä 14 tutkitusta lääkkeestä oli tehoa enemmän kuin lumelääkkeellä. Se oli fluoksetiini.
”On ollut vaikeampi osoittaa lääkehoidon vaikutus lapsilla ja nuorilla. Haittojen ja hyötyjen suhde on heillä erilainen. Suositus lähteekin siitä, että psykoterapia on ensisijainen hoitomuoto”, Isometsä kommentoi.
Jos lääkehoitoon turvaudutaan, Käypä hoito -suositukset kehottavat käyttämään fluoksetiinia ja seuramaan tarkasti hoitoa.

Kaiken kaikkiaan Isometsä hämmästelee Gøtzschen hyökkäystä psykiatriaa ja lääkehoitoja vastaan. Blogikirjoituksessaan Isometsä arvostelee Gøtzschen kirjoja Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus (2014) sekä Tappava psykiatria ja lääkinnän harha (2016). Hänen mielestään ne sisältävät asiavirheitä, puolitotuuksia ja vastakkaisen näytön sivuuttamista. http://www.psy.fi/blogi/peter_gotzsche_ ... a.798.blog
”Ikävää on se, että Gøtzsche on mukana Cochrane-verkostossa, joka nimenomaan tukee lääketieteessä sitä, että kaikkien väitteiden pitäisi perustua faktoihin ja tieteelliseen näyttöön eikä mielipiteisiin”, Isometsä sanoo.

Kommentit 38

Access First View (BMC Psychiatry) https://www.cambridge.org/core/journals ... 3EACA2DF01
4 Søren Dinesen Østergaard: Do not blame the SSRIs: blame the Hamilton Depression Rating Scale (2017)
(- -)
10:47
Kriitikko tuo aivan oikein esiin, että käytettyn Max Hamiltonin (1960) DRS ei sovellu masennuksen vaikea-asteisuuden arviointi-metodiksi. - Toinen vastaava on Beckin depressio-inventaari (BDI). - Jo tältä pohjalta meta-analyyseiltä putoaa pohja pois.

Original Article http://www.nature.com/mp/journal/v21/n4 ... 1553a.html
Molecular Psychiatry (2016) 21, 523–530; doi:10.1038/mp.2015.53; published online 28 April 2015
5 Consistent superiority of selective serotonin reuptake inhibitors over placebo in reducing depressed mood in patients with major depression
F. Hieronymus, J. F. Emilsson, S. Nilsson and E. Eriksson (Gothenburg, Sweden)

A b s t r a c t

The recent questioning of the antidepressant effect of selective serotonin reuptake inhibitors (SSRIs) is partly based on the observation that approximately half of company-sponsored trials have failed to reveal a significant difference between active drug and placebo. Most of these have applied the Hamilton depression rating scale to assess symptom severity, the sum score for its 17 items (HDRS-17-sum) serving as effect parameter. In this study, we examined whether the negative outcomes of many SSRI trials may be partly caused by the use of this frequently questioned measure of response. We undertook patient-level post-hoc analyses of 18 industry-sponsored placebo-controlled trials regarding paroxetine, citalopram, sertraline or fluoxetine, and including in total 6669 adults with major depression, the aim being to assess what the outcome would have been if the single item depressed mood (rated 0 – 4) had been used as a measure of efficacy. In total, 32 drug-placebo comparisons were reassessed. While 18 out of 32 comparisons (56%) failed to separate active drug from placebo at week 6 with respect to reduction in HDRS-17-sum, only 3 out of 32 comparisons (9%) were negative when depressed mood was used as an effect parameter (P < 0.001). The observation that 29 out of 32 comparisons detected an antidepressant signal from the tested SSRI suggests the effect of these drugs to be more consistent across trials than previously assumed. Further, the frequent use of the HDRS-17-sum as an effect parameter may have distorted the current view on the usefulness of SSRIs and hampered the development of novel antidepressants. [PP 14.3.2017 22:24]

Materials and Methods
(- -)

Suositeltu: http://journal.frontiersin.org/article/ ... 00117/full

En nyt jaksa lukea kaikkia läpi, mutta ainakin sen perusteella, mitä telkkarista olen nähnyt, niin itsellä herää kysymys, että eikö asioista ole mahdollista keskustella asiallisesti, eikä aina esittää mustavalkoisia mielipiteitä.
Siis oma näkemykseni on, että psykiatriasta on hyötyä oikein käytettynä, mutta haittaa väärinkäytettynä ja mielestäni pitäisi keskittyä siihen väärinkäytön ehkäisemiseen ja resurssien suuntaamiseen oikeisiin asioihin.

1960: (Max) Hamilton Rating Scale for Depression, Ham-D-17; (myös HAM-D, HRSD, HDRS).
Vaihteluväli 0 - 50. - http://www.assessmentpsychology.com/HAM-D.pdf

Suuri osa depressioon liittyvästä epidemiologisesta tutkimuksesta on tehty Hamiltonin (1960) laatiman inventaarin 17 osion versiolla, Ham-D-17 (yllä). Kuitenkin varsinkin 2000-luvulla on tullut karttuvaa evidenssiä siitä, että Ham-D-17 on sisäisesti epäkonsistentti ja sangen epäsensitiivinen depression asteen mittari jopa niin, että jopa yhden! osion (alla) Ham-D-1 (vaihteluväli 0 - 4) on ollut tutkimus-asetelman kannalta parempi kuten myös hieman laajempi Ham-D-6. - Tulisi kuitenkin vielä selvittää tarkemmin, mikä tai kuinka pitkä testi-versio olisi paras validiteetin "kultaisen" säännön suhteen eli vastaisi parhaiten kliinikon tekemää yksilöllistä depression vaikeus-astetta. (Ks. varsinkin kirjoitukset 4 & 5.)
______________________________________________________________________________________________________________________________
1. DEPRESSED MOOD (Gloomy attitude, pessimism about the future, feeling of sadness, tendency to weep)
0 = Absent; 1 = Sadness, etc.; 2 = Occasional weeping; 3 = Frequent weeping; 4 = Extreme symptoms
______________________________________________________________________________________________________________________________
Pisteet Ham-D:ssä voivat karttua periaatteessa kahdella tavalla (summa):
1) Suhteellisen laaja-alainen mutta suhteellisen lievä oireisto: tutkittava vastaa suhteellisen useisiin kohtiin vaihtoehdoilla 1 tai 2.
2) Suhtellisen suppea mutta intensiivinen oireisto: tutkittava vastaa suhteellisen harvoihin kohtiin vaihtoehdoilla 3 tai 4.
Emme tarkkaan tiedä, mitä yllä olevat vaihtoehdot tarkoittavat validiteetin ym. suhteen.

Loppujen lopuksi Ham-D:een kaltaisten asteikkojen epäonnistuminen juhtuu (mielestäni) siitä, että skaala ei ole Guttman-asteikollinen.

BMC-tutkimus (1) hämmästyttää https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/28178949
(- -) RESULTS:
A total of 131 randomised placebo-controlled trials enrolling a total of 27,422 participants were included. None of the trials used 'active' placebo or no intervention as control intervention. All trials had high risk of bias. SSRIs significantly reduced the Hamilton Depression Rating Scale (HDRS) at end of treatment (mean difference -1.94 HDRS points; 95% CI -2.50 to -1.37; P < 0.00001; 49 trials; Trial Sequential Analysis-adjusted CI -2.70 to -1.18); Bayes factor below predefined threshold (2.01*10-23). The effect estimate, however, was below our predefined threshold for clinical significance of 3 HDRS points. SSRIs significantly decreased the risk of no remission (RR 0.88; 95% CI 0.84 to 0.91; P < 0.00001; 34 trials; Trial Sequential Analysis adjusted CI 0.83 to 0.92); Bayes factor (1426.81) did not confirm the effect). SSRIs significantly increased the risks of serious adverse events (OR 1.37; 95% CI 1.08 to 1.75; P = 0.009; 44 trials; Trial Sequential Analysis-adjusted CI 1.03 to 1.89). This corresponds to 31/1000 SSRI participants will experience a serious adverse event compared with 22/1000 control participants. SSRIs also significantly increased the number of non-serious adverse events. There were almost no data on suicidal behaviour, quality of life, and long-term effects. (- -)

Ero (SSRI vs. placebo) oli vain -1.37, joka oli kuitenkin tilastollisesti erittäin merkitsevä; "tavoitteena" on 3 pisteen ero. - Eivätkö kirjoittajat ja/tai kommentoijat älyä, että pienikin ero - joka ei ole kliinisesti merkittävä, voi olla tilastollisesti erittäin merkitsevä, jos N on riittävän iso (tuhansia)? Jos skaalan vaihteluväli on 0 - 50, ei edes 5 pisteen ero vielä ole "tärkeä" (varsinkin jos asteikko on huono).

Tällä hetkellä kantani on, että SSRI-lääkkeillä on merkittävä teho vaikeiden masennusten hoidossa.

Depressioon liittyvistä epidemiologisista lääketutkimuksista tulisi ehkä eliminoida itsestään paranevat (20+ %) sekä lievät ja keskivaikeat tapaukset.

Edward Shorterin (2013) uuden kirjan nimi – How Everyone Became Depressed – ennakoi depression ”hegemonian” kritiikkiä. Arvosteleva on myös Lawrol (2012). Itse olen kirjoittanut ”kansantaudin” kritiikin jo 2005 (Luukkonen). Uusin suomalainen teos aiheesta on Masennus (2011). – Petteri Pietikäinen (2013) on Hulluuden historiassaan käsitellyt mm. diagnoosi-nimikkeiden muutoksia.

Cross-walks (ICD-10 *1994 a & *1994 b) tuo tärkeää tietoa diagnostisen systeemin muutoksista, jotka tapahtuivat ICD-9:n (1975) ja ICD-10:n (1992) välissä lähinnä DSM-III:n (1980) myötä. 1990-luvulle tultaessa vastaanotolle alkoi tulla tutkittavia, joille diagnoosiksi oli laitettu ”vakava masennus”, vaikka he olivat (vain) tavallisia neuroottisia depressiivisiä. Minulta kului jonkin aikaa ennen kuin ymmärsin, että pelin henki oli muuttunut.

Nykyiset psykiatrian professorit ovat niin nuoria, että he eivät itse ole koskaan käyttäneet ”vanhaa” järjestelmää vaan ovat hypänneet suoraan deskriptiiviseen DSM-aikaan. Tällöin heiltä puuttuu tuntuma muutoksen suuruudesta, eivätkä he tajua esimerkiksi depression diagnoosi-kynnyksen alenemista ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön laajennusta ym. Toisaalta tajuamattomuuden tekee ymmärrettävämmäksi se, että ICD-9:ssä seuraava neuroottista depressiota vaikeampi luokka oli jo ”298.0 Muut ei-orgaaniset psykoosit, depressiivinen tyyppi”, ja syklotymiaa vaikeampi luokka oli ”296.- Affektiiviset psykoosit”. Suomessa tosin siirryttiin DSM-III-R:n (1987) mukaiseen deskriptiiviseen luokitukseen jo Tautiluokitus 1987:ssä (ko. manuaali ilmestyi 1989).

Tietämättömyys historiasta mahdollistaa myös suuren depressio-huijauksen eli masennuksen esittämisen kansantautina, jonka takana nyky-psykiatria on. Vaikka depression käypä suositus (2010: 5) ilmoittaa kliinisesti merkittävän masennustilan vuosiprevalenssiksi noin 5 %, Masennus-kirjassa (2011) esitetään kaikkien masennustilojen piste-prevalenssiksi n. 5 – 6 % (s. 14 – 15) ja kliinisesti merkittävien masennustilojen piste-prevalenssiksi n. 5 % (s. 33 –34). ”Yhtälö” ei voi pitää paikkaansa, sillä noilla tiedoilla depression prevalenssi kohoaisi nopeasti pilviin. Toisaalta Lönnqvist (2005) kirjoittaa, että [1996] (- -) nuorten aikuisten ikäryhmässä [20 – 24] vakavan masennustilan yleisyys [vuoden prevalenssi] oli jo 9 %, naisilla 11 % ja miehillä 8 %. Masennusjakson [MDE] keskimääräinen kesto oli odotettua lyhyempi, vain neljä viikkoa.[!] – Voidaan kysyä, mikä vakava masennustila tuo tuollainen on, jos kerran erikoissairaanhoidon aikuisaineistojen mukaan vakavan masennusjakson kesto on keskimäärin noin puoli vuotta. Minimi-kriteeri on 2 ! viikkoa.) – Tämän mukaan (vakavan) masennuksen keston jakauma olisi vahvasti vino ”oikealle” ja vaikeus-asteen jakauma vahvasti painottunut lievään suuntaan. Tätä kansansairauden advokaatit, Lönnqvist muiden mukana, ei(vät) halua mainostaa.

(- -)
SSRIs significantly reduced the Hamilton Depression Rating Scale (HDRS) at end of treatment (mean difference -1.94 HDRS points; 95% CI -2.50 to -1.37; P < 0.00001; 49 trials;
(- -)
Tulkinta: Tilastollisesti "äärimmäisen" merkitsevä tulos (P < 0.00001) tarkoittaa, että 95:ssä tapauksessa 100:sta eron suuruus, jonka ajatellaan jakautuvan normaalisti, sijoittuu välille -2,5 — -1,37.

Tässä debaatissa muuten keskeistä on ns. kontrolloitu oppositio. Eli huono psyykenlääkkeitä vastaan suunnattu kritiikki on itseasiassa lääkefirmojen rahoittamaa toimintaa, minkä tarkoituksena on hukuttaa ja samaistaa hyvä ja perusteltu kritiikki huonoon ja perustelemattomaan kritiikkiin. Näin saadaan lääkkeitä vastaan suunnattu kritiikki tapettua ja lääkkeiden vastustajat leimattua joko hulluiksi, tai huru-ukoiksi.
Esimerkiksi valtamedia tuo mielellään esiin huonoa ja perustelematonta kritiikkiä, eli lääkefirmojen kontrolloiman opposition näkemyksiä, johtuen siitä, että median edustajat istuvat samoissa vapaamuurariloosheissa lääkefirmojen edustajien kanssa.

Ei ole järkevää niputtaa erilaisiin psykiatrisiin sairauksiin käytettyjä erilaisia lääkkeitä ryhmäksi psyykenlääkkeet, jota sitten ryhmänä kritisoidaan tai puolustetaan.

Esimerkiksi depressiolääkkeet ovat erilaisia kuin skitsofrenialääkkeet, ja maanisdepressiivisyys taas vaatii toisenlaisen lääkityksen kuin muut psykoosisairaudet ja esim. masennus. On aivan eri asia keskustella masennuslääkkeiden hyödyistä/haitoista kuin psykoosisairauksiin tarkoitettujen lääkkeiden vastaavista.
Psykiatristen sairauksien hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä on paljon, ja ne ovat keskenään hyvin erilaisia - silti, vaikka ovatkin kaikki psyykenlääkkeitä.

Isoin ongelmahan lääkkeiden suhteen tällä hetkellä on se, että näitä masennuslääkkeitä myydään ja lobataan hirveällä teholla. Niitä ei käytetä enää vain hoitokeinona, vaan niitä halutaan myydä mahdollisimman paljon. Halutaan saada mahdollisimman paljon käyttäjiä. Tällainen toiminta on alkanut jo vuosikymmeniä sitten toisissa maissa. Suomeen tämä lääkeyhtiöiden toiminta on alkanut rantautua joskus 80-luvun ja 90-luvun taitteessa. Ensin markkinointi kohdistettiin naisiin ja lääkkeiden käytöstä pyrittiin tekemään jollain tapaa naisellista ja naisille tavanomaista puuhaa. Sitten kohderyhmäksi otettiin nuoret, myös pojat ja nuoret miehet ja avuksi otettiin kouluampumiset, joiden avulla nuoria miehiä velvollistettiin lääkkeiden käyttöön... lopulta kohderyhmäksi tulivat miehet ja avuksi markkinoinnissa otettiin perhesurmat.
Media on pyrkinyt villitsemään kopiomurhailmiötä ja saanut aikaan mm. perhesurma-aallon. Koko homma on ollut alusta loppuun asti harkittua toimintaa. Kuka tämän toiminnan on suunnitellut, niin sitä ei kukaan osaa sanoa tässä vaiheessa, mutta lääkkeiden myyntiä se on edesauttanut.

Jokelan kouluampumistapauksen jälkeen alkoi medissa välitön toiminta näiden ampumistapausten käyttämiseksi hyväksi lääkemarkkinoinnissa. Luotiin standardi "nuorten jatkuvasti kasvavista mielenterveysongelmista", mistä todisteena esitettiin kouluampumistapauksia ja, minkä myötä luotiin poliisivaltiomainen tarkkailujärjestelmä, jolla nuoria on pyritty ohjaamaan lääkkeiden pariin. Yksi vittumaisimmista muodoista on ollut fyysisten sairauksien kieltäminen ja diagnosoiminen masennukseksi. Suomeen tuli kouluampumisten vanavedessä standardi, jonka mukaan vakavatkin fyysiset sairaudet alettiin diagnosoimaan masennukseksi ja kuittaamaan masennuslääkkeillä. Kuolleita on ollut satoja, tai tuhansia, eikä media ole maininnut asiasta sanallakaan.
Samaan aikaan poliittinen oikeisto, lähinnä Kokoomuspuolue on pyrkinyt leimaamaan nuorisotyöttömyysaallon työttömät nuoret mielenterveysongelmaisiksi ja työttömyyden syyksi mielenterveysongelmat. Nuorisotyöttömyyden taustalla olleet nousukauden aikana alkaneet opiskelupaikkojen vähennykset työmarkkinoiden kilpailutilanteen muuttamiseksi, on näin samalla peitelty "kansantaudilla". Kokoomus on myös tukenut julkisen terveydenhuollon alasajamista ja fyysisten sairauksien kuittaamista masennuslääkkeillä.
Suomeen luotiin vuoden 2008 aikana standardi, jossa keskeistä oli nuoriin miehiin suunnattu syvä ja pyhä, libidon tervettä kanavoitumista tukahduttava velvollisuus syödä masennuslääkkeitä.