Psykopatologia.munfoorumi.com

Olin työkykytesteissä jotka nyt ovat kestäneet odotteluineen toistaiseksi ainoastaan hieman yli vuoden ja kaksi kuukautta. Psykiatri - ihan mukava psykiatri sen puoleen - sanoi että Kela voi vaatia työkyvyttömyyteni todisteeksi 6 kuukauden (palkattoman!) työkokeilun joka alkaa 4h/päivä ja nousee siitä 6h/päivä ja sitten lopuksi 8h/päivä. Ideana on että olen jonkinlainen tutkimuslaboratorion hiiri ja tutkitaan missä vaiheessa jaksamiseni täysin romahtaa ja saan uuden mittavan itsetuntoani laskevan epäonnistumiskokemuksen. Melkein menetin hermoni jo koko ehdotuksesta. Lääkäri oli "Rauhoitu - anna mun nyt puhua loppuun - kuuntele, kuuntele hei.." Oli samaa mieltä että typerää aiheuttaa uusi epäonnistumiskokemus mutta että Kela voi vaatia noin.

Jos tätä loistokasta ideaa ehdotetaan minulle uudestaan niin mitä tapahtuu jos uhkaan hankkivani aseen ja että meneväni ampumaan porukat joko työkokeilupaikassa tai Kelassa jos minut tuollaiseen pakotetaan? Syyllistyn silloin käsittääkseni laittomaan uhkaukseen mutta millainen syytekynnys siinä on? Jos olen jo latvalahoisen kirjoilla niin onko luultavaa että juttua lähdetään viemään eteenpäin tutkimuspyynnöllä poliisille? Itse pidän sitä aika epätodennäköisenä mutta mitä te muut luulette? (Tiedän että tälläinen uhkailu näinä aikoina edustaa huonoa makua mutta huonoa makua tuo 6 kk romahduttamis/kiusaamis/kidutus/alentamisyrityskin edustaa..)

Jos sinä siellä Psykiatrin luona alat uhkailla tuollaisilla, niin kai sen taytyy arvioida onko syytä ottaa yhteys viranomaisiin ja viedä sinut turvaan. Ei kai muuten mitään tapahdu, vaikka kuinka huutelisit pisin katuja ampuvasi kaikki. Harmiton hullu siellä mellastaa vaan

Kela taitaa olla viranomainen ja viranomaisen uhkailu on vakava juttu. Suosittelen käyttämään toisenlaista verbaaliakrobatiaa. Ei kannata silti syyllistyä esim. kunnianloukkauksiin. Niistäkin voi joutua linnaan.

Mitä jos karjuisit vain, että "MINUA VITUTTAA". Sen ei pitäisi loukata ketään.

Olen huono huutamaan mutta voisin alkaa heitellä tavaroita ympäriinsä, potkimaan tuolia, ruiskuttamaan vesipullosta vettä lääkärin päälle sekä ympäri huonetta ja viskomaan kirjoja lattialle. Jotenkin se on enemmän minua. Jos huudan MINUA VITUTTAA niin minun on sitten ihan pakko tehdä jotain perään sillä tuo huutaminen ainoastaan jäsentää vitutukseni siinä määrin että sitä on pakko seurata joku konkreettinen toimi ettei se jää pyörimään mieleen ja käänny vaikka itseäni kohtaan.

Päätin kuitenkin että kerron värväytyväni mielummin Isikseen terroristiksi jos kerrankin kuulen tuosta ideasta toiste. Repiköön siitä. Ihan vitun sama...

En haluaisi rohkaista tavaroiden paiskomiseenkaan. Siitäkin voi ongelmat vain lisääntyä.

Mitä jos menisit vain nöyrästi kokeiluun ja katsoisit mitä siitä seuraa?

Nyt mua alkoi todella, todella vituttaa! No, otan vikat diapamit... kaipa se tästä...

Miksi menisin ilmaiseksi töihin kun olen oikeutettu palkkatukeen jolla voin saada kaupungilta työn jossa on 2000 euron palkka?!

åk åk åk Ilman muuta otat sen paremmin palkatun homman sitten. Luulin, että tuo olisi ollut ns. sisilialainen tarjous.

Enkä ota. Meni muutenkin off topiciksi...

trisse kirjoitti:Nyt mua alkoi todella, todella vituttaa! No, otan vikat diapamit... kaipa se tästä...

Miksi menisin ilmaiseksi töihin kun olen oikeutettu palkkatukeen jolla voin saada kaupungilta työn jossa on 2000 euron palkka?!

VITUT SINÄ MITÄÄN ILMAISEKSI MENE. Joskus sitä voisi tehdä jotain kaikkien tukien edestä. Sulla siis pyörii kaikki tuet vaikka luulet olevasi ilmaiseksi töissä.
Toinen vaihtoehto on, että otat sen kaupungin työn jostain ja saat sen 2000 euron palkan.

En ymmärrä miksi tavoite olisi "kiduttaa ja tarkoituksellisesti aiheuttaa epäonnistuminen"? Eikö tavoite ole tutkia ja arvioida omaa työkykyä, toteuttaa kuormituksen määrän nostoa tarkoituksellisesti asteittain? Ja mikäli sinulla on riittävä työkyky täysimittaiseen 2000e työpaikkaan niin toki sitten menet ja haet sellaista?

Jos se työkyvyn aste ei ole 100% ja nostetaan 100%:n niin tulee epäonnistuminen automaattisesti. Lääkärikin tämän ymmärsi ja oli 100% samaa mieltä - ei voi mitään jos Noolan et asiaa älylläsi ymmärrä.

Mutta haluaisin PP:ltä kannanoton. Jos heittelen tavaroita tai puhun ISIKsestä niin vaikuttaako se työkykyni arviointiin jompaan kumpaan suuntaan?

Sen keskeyttäminen lienee mahdollista mikäli asteittainen nosto sen osoittaisi tarpeelliseksi? Ja eikö tämä 2000e paikkasi olisi sekin 100% ?

Tavaroita heittelemällä saat haastavan potilaan vaatimaa kohtelua jatkossa sekä mahdollisen itseäsi koskevan virka-apupyynnön, et varmastikaan mitään etuuksia itsellesi.

trisse kirjoitti:Jos se työkyvyn aste ei ole 100% ja nostetaan 100%:n niin tulee epäonnistuminen automaattisesti. Lääkärikin tämän ymmärsi ja oli 100% samaa mieltä - ei voi mitään jos Noolan et asiaa älylläsi ymmärrä.
Mutta haluaisin PP:ltä kannanoton. Jos heittelen tavaroita tai puhun ISIKsestä niin vaikuttaako se työkykyni arviointiin jompaan kumpaan suuntaan?

Työkyvyttömyyden suuntaan.

Noolan kirjoitti:Sen keskeyttäminen lienee mahdollista mikäli asteittainen nosto sen osoittaisi tarpeelliseksi? Ja eikö tämä 2000e paikkasi olisi sekin 100% ?

Tavaroita heittelemällä saat haastavan potilaan vaatimaa kohtelua jatkossa sekä mahdollisen itseäsi koskevan virka-apupyynnön, et varmastikaan mitään etuuksia itsellesi.

Olen jo haastava potilas. Psyk. polille minut saa ylipäänsä takaisin vain aseella uhaten. Liikaa traumoja eikä mielenterveys enää kestä näitä lisää. Hoidosta 50% on ollut samantekevää ja 50% vienyt tilannettani huonompaan suuntaan joten hyötysuhde on ollut kokonaisuutena varsin kehno. En varsinaisesti etuuksienkaan perään ole. Eniten/ainoastaan toivon että minut jätettäisiin täydellisesti ja totaalisesti rauhaan koko loppuikäni ajaksi. Todennäköisesti liikaa vaadittu ilman jonkinlaista kauhun tasapainoa jossa rauhaan jättämättömyydestä koituu potentiaalisesti jotain hyvin ikävää.

(Kiitos PP. Teen tuon jos pokka riittää. Jos ottavat tuon 6 kk:n ilmaisharjoittelun uudelleen esille niin todennäköisesti vittuunnun riittämiin ko. vastaiskuun (siis uhkaukseen))

Olkaamme kuitenkin mieluummin ihmisiksi.

Toki. Berliinin iskun uhrit olisivat hekin varmaan mielellään olleet ihmisiksi. ..

Jossain määrin alan olla kyllästynyt kyykytykseen ja kaikkeen kiusaamiseen. Olla jonkun järkyttävän koneiston rusennettavana jossa aina heitetään kaikki epäonnistumiset minun kontolleni. Esim. olisin mielellään siinä yhdessä vaiheessa mennyt siihen terapiaan kun oli terapeuttikin hommattuna mutta minulle ei voinut sitä terapiaa myöntää kun asuntoni oli niin sotkuinen että se muka todisti että olen "niin huonokuntoinen parhaillaan" etten voi psykodynaamisesta terapiasta hyötyä.

Nyt olen ollut pitkissä tutkimuksissa jossa perustuen kaikkeen kertomaani, äitini kertomaan, koulutodistuksiini jne niin ADD:n diagnostiset kriteerit täyttyvät niin että diagnoosi pystyttäisiin halutessaan antamaan. Sitä ei kuitenkaan anneta koska on liikaa vaikuttavia/hämääviä asioita. Mutta kertomani asiat on kuitenkin validoitu oikeiksi ongelmiksi. Arvatkaa huviksenne tulenko ikinä saamaan anteeksipyyntöä psykpolilta siitä että terapiamahdollisuuteni evättiin eikä minua yhtään kuunneltu vaikka selkeästi sanoin että ongelma on ollut aina. (Mutta tosiaan - hullu mikä hullu - mitä turhaa kuunnella mitä ne sekopäissään hoitoneuvotteluissa joutessaan jorisevat?)

Kieltämättä jännittää taas mennä tuonne työkykypuolelle joka oli yksi näistä miljoonasta paikasta jossa olen tullut yliajetuksi jonkinlaisella rekalla vaikka eri tavalla. Vaikka nyt asenne siellä on varmaan eri kun tajuavat etten minä silloin 9-vuotiaana suunnitellut ja feikannut tarkoituksella huolellisuuden numeroani 2 pykälää huonommaksi kuin käytöksen. (Vanhemmiten olen yrittänyt saattaa nuo keskenään aiempaa parempaan balanssiin )

Aina kun menen jonnekin on alkanut pelottaa että minut taas väärinymmärretään kun sitä käy niin helposti. On ollut ihanaa aikaa tämä kun ei ole tarvinnut missään käydä ja ottaa edes koko riskiä.

Jos kuntoutuksesta puhuu niin sanon että voin lähteä viikon kuntoutuksiin jos pääsen kylpylään viikoksi. (Korostan tuota "kylpylää" oikein vittuuttani.) Mutta että Kelan puolen vuoden ilmaistöihin en mene. Että mielummin värväydyn vaikka ISIKseen ja teen laajennetun itsemurhan (en tietenkään oikeasti) ja kirjatkoon minut siinä tapauksessa mielummin työkykyiseksi - jos pokka moisen jutun jälkeen siihen riittää - että olen oikeutettu saamaan työstäni edes palkkatukea. Jos kokevat että tuollainen pikkuoireilu ei juttua estä. Oikeastaanhan olisi tosi helppoa periaatteessa esittää vaikka syvästi masentunutta niin että saisi sen diagnoosin. Raksittaisi vain Beckistä sopivat. Enpä tiedä miksi se on minulle mahdotonta vaan tämä on enempi tämmöistä kuin on. Helpompi valehdella ISIKsestä kuin Beckistä? Onneton piruparka....

Viimeiksi tuolla risoi sekin että A-klinikalla -käyntini koettiin todisteena päihdeongelmasta. Joka toki olikin muttei kuunneltu yhtään sitä puolta että se oli ainoa matalan kynnyksen hoitopaikka jonne pääsin (kun Auroraan eivät ikinä ottaneet). Kaikkien tutkimusten jälkeen heidän suosituksensa oli että mene nyt takas A-klinikalle hoidattamaan päihdeongelmaasi. Olin mielessäni että en nyt vitussa enää ikinä mene - opin asiat kyllä yhdestä kerrasta. A-klinikalla käynti oli todiste päihdeongelmasta. Jos olisin siellä sen jälkeen käynyt olisi minulla ollut virallinen päihdeongelma siihen vuoteen asti kun käyn A-klinikalla. Piste. Kukaan ei olisi tarkistanut että olenko käynyt siellä vaikka puhumasta parisuhdeväkivallasta. Sama lumottu piiri mistä Tsehov puhuu novellissa "Sali nro 6". Parempi ehkä olla ottamatta tätä nyt puheeksi provokatiivisesti kun on päässyt lumotusta piiristäkin pois ja kaikkea. Jo silkasta kiitollisuudesta että tämä ihme on tapahtunut.

Pistää kyllä ihmetyttämään että muut saavat itsensä kuulluksi ja ymmärretyksi huonossakin kunnossa ja heikoillakin kognitiivisilla kyvyillä. Minun kohdallani se on ollut niin kauhean vaikeaa.

En ole saanut ikinä mitään psykiatrisesta hoidosta. Jopa lääkepuolella kaikki mennyt miinukselle. Lääkkeet ovat vain lihottaneet ja addiktoineet. Vointini ei olisi piiruakaan nykyistä huonompi vaikken olisi koskaan mennyt minnekään. Se saattaisi olla jopa piirun verran parempi. Myös assosiaatioiden ja statuksen myötä jotka eivät olisi tuolloin laskeneet muiden ja omissa silmissä. Olen pirun vihainen ja katkera kaikesta.

Ei vaan huvittaisi pelata heidän pelejään ja rastittaa Beckistä mitä tarvitsee päästäkseen vaikka kuntoutustuelle vaan haluaisin että jutussa olisi läsnä edes jonkinlaista alkeellista henkistä rehellisyyttä ja aitoa dialogia. Vaikka se vaan mutkistaa ja sotkee kaiken. Varsinkin tuosta A-klinikasta pitäisi pitää suu kyllä supussa... muutoin pääsee takas hyvin pian siihen lumottuun piiriin siitäkin huolimatta ettei ole koko lafkassa käynyt seitsemään vuoteen.

Luultavasti kukaan ei ala edes haastamaan minua nyt mistään. Mutta minulla on tämä tarve alkaa haastamaan menneistä väärinkäsityksistä. Jos mietin mistä minulla on tarve puhua/avautua niin lähes kaikki koskee saamaani kohtelua. Terapiankin eka vuosi menisi siitä toipumiseen.

Minulle herää kysymys haluatko oikeasti toipua vai jäädä nykyiseen olotilaan?

Otaksun, että toipuminen vaatii hirveästi työtä ja vaivaa, "verta hikeä ja kyyneleitä".

Helpointa olisi jäädä olemassa olevaan tilaan ja odottaa, että kuolema vapauttaa.

Mitä jos menisit psykiatrille ihan omana itsenäsi etkä suunnittelisi mitään juonia, joilla saisit heidän päätöksensä haluamaasi suuntaan?