Vaikeaa
Lähetetty: 30.09.2016 16:59Jotenkin toivoton olo. Oli pitkään asiat aika hyvin ja tasaisesti. Sitten menin hakemaan yksityispsykiatrilta bentsoja mikä oli vikatikki. Mietin kyllä hetken että pitäisikö jättää se tänä vuonna välistä kun on ollut vähemmän ahdistusta ilman niitä mutta sitten menin kuitenkin. Asunto alkoi mennä huonompaan kuntoon ja synttärien viettäminen ahdistaa ja olisin perunut koko jutun ellei se veisi jo kasvoja kutsuttujen edessä.
Maanantaina oli eka tuo Novat-kurssi tapaaminen. Menin sen jälkeen alkoon, join hirveästi ja sain täysin tolkuttoman kohtauksen hilpalle ilman mitään syytä. Reaktioni oli ihan käsittämätön. Tekemäni hääaloituksen pohjalla oli selkeästi jo oletus että joku varmasti ihmettelee sitä kuinka vähissä häissä olen ollut ja pääsee riitelemään. Se oli varmaan oma ansani. Sitä ihmettelyä ei harmikseni suoranaisesti edes tapahtunut mutta kuvittelin sen tapahtuneeksi. Naurattaisi ellei pelottaisi jos ensi maanantaina tulee jotain samanlaista. Mitä sitten - joudunko lopettamaan kurssin? En voi lähteä kurssille jos se aiheuttaa aina jotain juomisen lisääntymistä ja acting-out tempauksia. Toki tämä oli ainoastaan yksi kerta. Mutta vähän pelottaa mennä ensi kerralle...
Tänään jouduin työvoimatoimiston häikäilemättömän ja mielettömän toiminnan vuoksi väkivalloin herättämään itseni klo 8. Erityisen paskamaisen tuosta jutusta tekee se että älykännykkänikin oli rikki kun pudotin sen vesisankoon ja jouduin siis kitumaan siellä ilman mitään huvitusta puoli tuntia. Katselin kateellisena kaikkiin osallistujiin joilla oli isot älykännykät ja pystyivät ilman huolenhäivää kirjoittelemaan ja tekemään ties mitä pitkästymättä kuoliaiksi. Itse vaan epätoivoissani otin kirjastolapun ja aloin piirtämään ja värittämään siinä olevia kirjaimia ja kähvelsin kolme suklaapatukkaa. Suffeleita oli enää kaksi jäljellä.
Iltapäivästä tapasin kognitiivisanalyyttisen terapeuttiopiskelijan jonka luona tuttuni on pari kertaa käynyt ja mainostanut että se on ilmaistakin. Terapeuttiopiskelija oli iäkkäämpi 55v mies? Joku sosiologi peruskoulutukseltaan. Olin kuvitellut että sitä kautta voisin saada yksilötukea tuohon ryhmäterapiaan jos se herättää minussa jotain erityistä läpikäytävää mutta hän vaan ihmetteli sen koko asetelmaa (että kaikki puhuu ja kukaan ei saa kommentoida). Sitten meillä oli 1,5 tunnin sessio jossa suurimman osan kinasimme keskenämme. En tiedä menikö se siihen kun olin väsynyt ja huonolla tuulella ja kun menin huvikseni kaverin sanomani enkä varsinaisesti motivoituneena. Vai miksi oli ihan tommoista.
Kinasimme eniten unirytmistäni. Hänestä oli selvää että jokaisen on nukuttava! ja se on aika simppeliä muuttaa rytmiä ensin vähän kerrallaan ja laittamalla kello soimaan aiemmin. Sanoin ettei se onnistu mun kohdalla ja jos ei tunne asiaa niin googlettaisi viivästyneen unirytmin (dsps) ja että kyse on biologisesta tilasta jossa melatoniini tuotetaan eri aikaan vuorokaudesta ja kronoterapia on lähinnä siihen suositeltu hoito muttei se ainakaan mulle sovi. Ja olen 20 vuotta temppuillut asian kanssa.
Ehdotti kokeilisin kerran viikon verran herätä aikaisin. Että luonto ajaa kananpojan puuhun. Sanoin että oon kokeillut viikkojen ja kuukausien ajan - esim. työelämässä ollessani. (Työttömänä en löydä motivaatiota - varsinkin työttömän menot on lähinnä iltaisin) En tosiaan ole ollut puolta vuotta koskaan nukkumatta mutta olen nukkunut miten sattuu - joskus yliväsyneenä klo 19-07, joskus päiväunin, joskus vaan ollut helvetillisessä univelassa koko viikon ja nukkunut velat viikonloppuna. Ettei puolessa vuodessa ole ikinä tilanne ole "vakiintunut tai tasoittunut" sen kanssa on selvitty hengissä, thats all. Sitä paitsi jos menen nukkumaan paljon ennen normaalia nukahtamisaikaani (n. 04) käy usein niin ettei elimistö koe niitä yöuniksi vaan herään itsellään torkkujen jälkeen. Eli jos käyn tolkuttoman väsyneenä maate klo 21 niin ei ole taattua että valtavan univelan vuoksi heräisin klo 07 aamulla vaan monesti käy niin että heräänkin sitten tosi virkeänä klo 22.40! Myöskään käyttämäni lääkitys ei väsytä kuin vasta riittävän myöhään otettuna.
Meni tosi pitkään tähän unijutusta vääntämiseen. Huomasin olevani tosi vihainen. Tuli ajatuksena hetkellinen impulssi hettää koko vesipullossani oleva vesi terapeutti-opiskelijan kasvoille mutten tietenkään tehnyt mutta kuvasi että minua vitutti. Sanoin hänelle kuitenkin ettei kannattais yrittää opettaa äitiään naimaan kun minä nyt kuitenkin tarkasti ottaen tässä olen se joka olen tästä kärsinyt oirehtymästä 20 vuotta ja hän ei ole. Ja kun minulla se alkoi lukion vikalla niin ei minulla ollut mitään erityisen kuormittavaa silloin vaan se on syndroomaan yleisin alkamisikä. Korkeintaan jännitys kirjoituksista siihen vaikutti - mutta sen jälkeen kun unettomuus alkaa toimia siitä tulee koko perheen ongelma. Äidilläni oli tapana kysyä jos hän törmäsi tiellä vessaan minuun "Etkö sä oo vielä yhtään nukkunut?!". Jos olin just nukahtamassa saattoi olla tuo kysymys joka kiihdytti liikaa ja vei unet. Monesti vannotin äitiä että jos törmäät muhun yöllä vessassa tms älä kysy "Ootko vielä nukkunut yhtään..?) Se vaan luo paineita.
Menin taas alkoon. Ärsyttää ja koko ajan koen oloni vaikeaksi. Tarvisin jonkun tukiterapian jollla selvitä terapioiden vituttavuudesta ja hallita acting outia.
Maanantaina oli eka tuo Novat-kurssi tapaaminen. Menin sen jälkeen alkoon, join hirveästi ja sain täysin tolkuttoman kohtauksen hilpalle ilman mitään syytä. Reaktioni oli ihan käsittämätön. Tekemäni hääaloituksen pohjalla oli selkeästi jo oletus että joku varmasti ihmettelee sitä kuinka vähissä häissä olen ollut ja pääsee riitelemään. Se oli varmaan oma ansani. Sitä ihmettelyä ei harmikseni suoranaisesti edes tapahtunut mutta kuvittelin sen tapahtuneeksi. Naurattaisi ellei pelottaisi jos ensi maanantaina tulee jotain samanlaista. Mitä sitten - joudunko lopettamaan kurssin? En voi lähteä kurssille jos se aiheuttaa aina jotain juomisen lisääntymistä ja acting-out tempauksia. Toki tämä oli ainoastaan yksi kerta. Mutta vähän pelottaa mennä ensi kerralle...
Tänään jouduin työvoimatoimiston häikäilemättömän ja mielettömän toiminnan vuoksi väkivalloin herättämään itseni klo 8. Erityisen paskamaisen tuosta jutusta tekee se että älykännykkänikin oli rikki kun pudotin sen vesisankoon ja jouduin siis kitumaan siellä ilman mitään huvitusta puoli tuntia. Katselin kateellisena kaikkiin osallistujiin joilla oli isot älykännykät ja pystyivät ilman huolenhäivää kirjoittelemaan ja tekemään ties mitä pitkästymättä kuoliaiksi. Itse vaan epätoivoissani otin kirjastolapun ja aloin piirtämään ja värittämään siinä olevia kirjaimia ja kähvelsin kolme suklaapatukkaa. Suffeleita oli enää kaksi jäljellä.
Iltapäivästä tapasin kognitiivisanalyyttisen terapeuttiopiskelijan jonka luona tuttuni on pari kertaa käynyt ja mainostanut että se on ilmaistakin. Terapeuttiopiskelija oli iäkkäämpi 55v mies? Joku sosiologi peruskoulutukseltaan. Olin kuvitellut että sitä kautta voisin saada yksilötukea tuohon ryhmäterapiaan jos se herättää minussa jotain erityistä läpikäytävää mutta hän vaan ihmetteli sen koko asetelmaa (että kaikki puhuu ja kukaan ei saa kommentoida). Sitten meillä oli 1,5 tunnin sessio jossa suurimman osan kinasimme keskenämme. En tiedä menikö se siihen kun olin väsynyt ja huonolla tuulella ja kun menin huvikseni kaverin sanomani enkä varsinaisesti motivoituneena. Vai miksi oli ihan tommoista.
Kinasimme eniten unirytmistäni. Hänestä oli selvää että jokaisen on nukuttava! ja se on aika simppeliä muuttaa rytmiä ensin vähän kerrallaan ja laittamalla kello soimaan aiemmin. Sanoin ettei se onnistu mun kohdalla ja jos ei tunne asiaa niin googlettaisi viivästyneen unirytmin (dsps) ja että kyse on biologisesta tilasta jossa melatoniini tuotetaan eri aikaan vuorokaudesta ja kronoterapia on lähinnä siihen suositeltu hoito muttei se ainakaan mulle sovi. Ja olen 20 vuotta temppuillut asian kanssa.
Ehdotti kokeilisin kerran viikon verran herätä aikaisin. Että luonto ajaa kananpojan puuhun. Sanoin että oon kokeillut viikkojen ja kuukausien ajan - esim. työelämässä ollessani. (Työttömänä en löydä motivaatiota - varsinkin työttömän menot on lähinnä iltaisin) En tosiaan ole ollut puolta vuotta koskaan nukkumatta mutta olen nukkunut miten sattuu - joskus yliväsyneenä klo 19-07, joskus päiväunin, joskus vaan ollut helvetillisessä univelassa koko viikon ja nukkunut velat viikonloppuna. Ettei puolessa vuodessa ole ikinä tilanne ole "vakiintunut tai tasoittunut" sen kanssa on selvitty hengissä, thats all. Sitä paitsi jos menen nukkumaan paljon ennen normaalia nukahtamisaikaani (n. 04) käy usein niin ettei elimistö koe niitä yöuniksi vaan herään itsellään torkkujen jälkeen. Eli jos käyn tolkuttoman väsyneenä maate klo 21 niin ei ole taattua että valtavan univelan vuoksi heräisin klo 07 aamulla vaan monesti käy niin että heräänkin sitten tosi virkeänä klo 22.40! Myöskään käyttämäni lääkitys ei väsytä kuin vasta riittävän myöhään otettuna.
Meni tosi pitkään tähän unijutusta vääntämiseen. Huomasin olevani tosi vihainen. Tuli ajatuksena hetkellinen impulssi hettää koko vesipullossani oleva vesi terapeutti-opiskelijan kasvoille mutten tietenkään tehnyt mutta kuvasi että minua vitutti. Sanoin hänelle kuitenkin ettei kannattais yrittää opettaa äitiään naimaan kun minä nyt kuitenkin tarkasti ottaen tässä olen se joka olen tästä kärsinyt oirehtymästä 20 vuotta ja hän ei ole. Ja kun minulla se alkoi lukion vikalla niin ei minulla ollut mitään erityisen kuormittavaa silloin vaan se on syndroomaan yleisin alkamisikä. Korkeintaan jännitys kirjoituksista siihen vaikutti - mutta sen jälkeen kun unettomuus alkaa toimia siitä tulee koko perheen ongelma. Äidilläni oli tapana kysyä jos hän törmäsi tiellä vessaan minuun "Etkö sä oo vielä yhtään nukkunut?!". Jos olin just nukahtamassa saattoi olla tuo kysymys joka kiihdytti liikaa ja vei unet. Monesti vannotin äitiä että jos törmäät muhun yöllä vessassa tms älä kysy "Ootko vielä nukkunut yhtään..?) Se vaan luo paineita.
Menin taas alkoon. Ärsyttää ja koko ajan koen oloni vaikeaksi. Tarvisin jonkun tukiterapian jollla selvitä terapioiden vituttavuudesta ja hallita acting outia.