Psykopatologia.munfoorumi.com

Ajattelen ihmissuhteitani niin paljon, että ajaudun levottomuuden tilaan ja masennukseen. Pääajatus on siinä, että olen kauhea ihminen, kun en jaksa sosiaalisia tilanteita. Ajattelen koko ajan sitä, että muut vihaavat minua ja minun tulisi olla muunlainen. Lisäisin vielä, että minulle on tullut niin pelottavia sisäisiä vihantunteita, että pelkään tekeväni tai sanovani jotain kontrolloimatonta.

Uskoisin, että itsekukin tekee tätä, kuka enemmän, kuka vähemmän. Vaaralliseksi se saattaa muodostua silloin jos ei päähän enää mahdu mitään muuta. Minä kyllä uskoisin, että kumminkin ajattelet välillä muutakin.Esimerkiksi nuo runot! Sinulla on kyky, jota monella ei ole.
Ajoittaisia turhautumisen merkkejä koen itsekin.Toisinaan jopa niin syviä etten usko löytäväni enää pinnalle. Kumminkin jollain ihmeellisellä tavalla elämänusko on kumminkin voitanut. En usko, että kukaan on täällä turhan takia. Jokaisella meillä on tarkoituksensa vaikkei se aina näy .

Enne1 kirjoitti:Ajattelen ihmissuhteitani niin paljon, että ajaudun levottomuuden tilaan ja masennukseen. Pääajatus on siinä, että olen kauhea ihminen, kun en jaksa sosiaalisia tilanteita. Ajattelen koko ajan sitä, että muut vihaavat minua ja minun tulisi olla muunlainen. Lisäisin vielä, että minulle on tullut niin pelottavia sisäisiä vihantunteita, että pelkään tekeväni tai sanovani jotain kontrolloimatonta.

Tässä mietittävää. Tuossahan sanot jo syyt mikset jaksa sosiaalisia suhteita: Ajattelen koko ajan sitä, että muut vihaavat minua ja minun tulisi olla muunlainen. Lisäisin vielä, että minulle on tullut niin pelottavia sisäisiä vihantunteita, että pelkään tekeväni tai sanovani jotain kontrolloimatonta.

Mielestäni tilanteessasi on tärkeää, että ymmärrät mikset jaksa sosiaalisia tilanteita. Ymmärtäminen on ensisijaisin asia.

Jos yhtään lohduttaa, niin olen tehnyt ja sanonut jotakin kontrolloimatonta. Alkoholilla on ollut osuutta asiaan. Maailma ei kaadu siihen(kään). Muut eivät välttämättä vihaa minua, vaan eivät kyllä enää pidäkään minusta (jos ovat koskaan pitäneetkään - tuskin).

Sosiaalisiin tilanteisiin on mentävä omilla ehdoilla. Silloin kun pystyy ja jaksaa. Kellään ei ole oikeutta sellaisiin toista painostaa (paitsi olisiko vanhemmilla pienten lastensa suhnteen?).

Eikö Lyrican pitäisi auttaa tuohon ajatusmylläkkään? Tai kirjoittamisen...

Pinjalla hyvät pointit tuossa ylempänä. Itselläni menee toisinaan/usein ihmisten kanssa vuorovaikutustilanteissa mitättömätkin asiat ja eleet ylianalysoinnin puolelle, ja ehkä sitä sitten tavallaan osin sen myötä unohtaa olla itsensä. Toisinaan sitten tunne-elämäni on ylireaktiivisen herkkä kaikelle negatiiviselle ihmisvuorovaikutukselle, että helposti siinä sitten vetäytyykin omiin oloihinsa. Melkeimpä sietämättömän raskaita kehityshäiriöitä omassa minäkuvassani, enkä ole taas viime päivinä oikein tiennyt, miten päin tässä nyt enää olisi. Eikä tuo erääseen ihmisolentoon ihastuminen ole todellakaan helpottanut tilannetta.

Tämmönen artikkeli oli välilehtiarmeijassani auki, en oo vielä itsekään tätä lukenut:


Think Less, Think Better

http://www.nytimes.com/2016/06/19/opinion/sunday/think-less-think-better.html?_r=3

Gray Matter
By MOSHE BAR
JUNE 17, 2016