Psykopatologia.munfoorumi.com

Muistui mieleen, kun ammoisina aikoina olin vahingossa pudottanut työpaikan lattialle taitetun lapun, jonka sisältö koski kutsua MTT:lle. Sen oli onneksi löytänyt eräs mukava ihminen ja kysyi myöhemmin, että "onko tämä tippunut sinulta". Tuli sellainen olo kuin pitäisi vajota maanalle. Kysyin, että "oletko näyttänyt tätä kenellekään" ja hän sanoi, että "en ole edes katsonut sitä". Veikkaan kuitenkin, että hän oli sen katsonut, mutta ystävällisyyttään väitti muuta.

Aina kuvittelen mielessäni, että ei mt-ongelmissa mitään hävettävää ole, eikä olekaan, eikä pitäisikään olla, mutta aina jostain kumman syystä näitä tilanteita tulee vastaan.

Mistä johtuu, että mt-ongelmia hävetään? Onko muille tullut elämässä vastaan tilanteita, joissa ollut mt-ongelmiin liittyen asioiden takia näitä ns. turhia häpeän kokemuksia?

On luonnollista hävetä mt-ongelmia kuten muitakin omia "huonouksia".

Teetkö Ryysy jotain laajempaa katselmusta tai tutkimusta, kun jotenkin tuntuu sinulla olevan niin hirveän paljon avoimia kysymyksiä liittyen vähän kaikkeen? Kuitenkin vaikutat enemmän kuin välkyltä ja on minun mielestäni outoa, ettet joihinkin kysymyksyksiisi muka ole koskaan saanut vastausta omissa pohdinnoissasi. Tai annat monia vaihtoehtoja lukijalle, joista valita mihin tarttua.
En tiedä, voin olla väärässä mutta jokin noissa.:"voisiko olla tai olisiko ehkä niin tai jospa vaikka" vaihtoehdoissa on omituista.

Totuushan on se, että a) minulla on tylsää ja b) tällaisia ihmisiä on oikeasti:

https://www.youtube.com/watch?v=ThRvQbOP0CE Pulttibois / Manitbois - Omituinen höpöttäjä (2:23)

Onneksi on myös noita 'kahvilan työntekijöitä', muuten jäisi aina kaikki tilaukset tekemättä.

Toivottavasti ei mennyt montaa hernettä nenään että saat vielä happea.

Ei hätää, meni vain yksi ja poistin sen. Haluatko sen takaisin vai syönkö mä tämän?

Ihan miten haluat. Sanovat ettei nenästä kaivettua saalista kannata laittaa suuhun, mutta kokeile.

En koe häpeää mielenterveysongelmista turhana, häpeä suojaa muiden suhtautumiselta, koska häpeissäni jätän mainitsematta. Itessäni en häpeä, mutta muiden silmissä häpeän. Osaan suhtautua mielenterveysongelmiini ja minulle ne ovat tulleet osaksi arkipäivää.

Psykopatologia kirjoitti:On luonnollista hävetä mt-ongelmia kuten muitakin omia "huonouksia".

Vielä nykyisinkin hävetään enemmän psyykkisiä 'huonouksia' kuin fyysisiä. Somaattisten sairauksien/vammojen aiheuttama invaliditeetti ei ole yhtä hävettävää kuin psyykkisten sairauksien/vammojen aiheuttama.

Miksi näin?

Psyykkiset huonoudet kuten mielenterveysongelmat aiheuttavat monissa ulkopuolisissa pelkoa, jonkun fyysinen vamma ei pelota muita. Psyykkisistä huonouksista kärsivä herättää monissa ennakkoluuloja, jotka perustuvat juuri pelkoihin. Fyysisesti vammaista ei pidetä vaarallisena.

Ihmettelen miksi fyysisesti vammaiset pelkäävät muiden suhtautumista, pelkäävät ihan turhaan ja aiheetta. Psyykkisesti vammaisten ymmärrän pelkäävän muiden suhtautumista ja pidän outona jos ei pelkää, me psyykkisesti vammaiset emme turhaan tai aiheetta pelkää muiden suhtautumista, häpeämme syystä.

Fyysinen vammaisuus voi olla hyvin vakavaa, ja siihen verrattuna psyykkinen vammaisuus voi olla lievää.

Sitä en ymmärrä, että vammaisuus olisi huonoutta, ja että vammaisuuteen liittyvä häpeä olisi aiheellista.

Psyykkistä vammaisuutta ei hyväksytä lievänäkään. Tiukat on kriteerit ihmisillä. Kaikilla ihmisillä on ongelmia, mutta niistä ei puhuta mielenterveysongelmina. Ongelmia saa olla, mutta ei mielenterveys. Huonouden vastakohta on tässä yhteydessä hyvä. On hyvää, että on terve, on huonoa että on sairas.

Noin voi olla.

Mt-ongelmiin ja psyykkiseen vammaisuuteen liittyy sinnikäs uskomus, jonka mukaan ne tavalla tai toisella ovat itse aiheutettuja, tai ainakin ihminen on kykeneväinen itse poistamaan vammansa - jos vain riittää lujaa tahtoa ja päättäväisyyttä. Ajatellaan, että ihmisen pitääkin hävetä, jos ei kykene saamaan itseään psyykkisesti kuntoon ja terveeksi.
Fyysisen vammaisuuden kohdalla paremmin ymmärretään, ettei vammaisuus ole henkilön 'oma syy' ja ettei hän mahda vammaisuudelleen mitään.

Psyykkisiä ongelmia pidetään sillä tavoin itse aiheutettuina, että jos ei mahda mitään tai tee mitään sen eteen niin psyykkinen vammaisuus on itse aiheutettua. Terve ihminen antaa neuvon ja jos et toimi neuvon mukaan, niin olet itse vammasi aiheuttaja ja syyllinen vammaisuuteesi. Psyykkisesti vammainen joutuu käskytettäväksi, fyysisesti vammaista kukaan ei ala käskyttämään vaan oletetaan, että fyysisesti vammainen ei joko parannu koskaan tai osaa hoitaa parantumisensa itse. Siihen, että on mielenteveysongelmia kaikki eivät usko, kuitenkin pelkäävät ja leimaavat hulluksi, ihmettelen sitä ristiriitaisuutta.

Äärimuodossaan psyykkisesti vammainen on menettänyt suuren osan ihmisyyttään.

Siksikö on luonnollista hävetä mt-ongelmia ja psyykkistä vammaisuutta?

Sitä ihmisyyttään joutuu keräämään menettämisen jälkeen takaisin, jos siihen pystyy. Puhutaan ihmisarvosta, jos sitä ei tunnu olevan niin on jotain muuta kuin mitä ihmisen kuuluisi olla. Mielestäni ei puhuta pelkästään äärimuodoista vaan ihmisyyden menettämisestä voi jo puhua vähemmästäkin -huonosta kohtelusta. Ihminen, joka kokee menettäneensä ihmisarvonsa ei ole mikään muukaan kuin ihminen esim. eläin vaan ei ole yhtikäs mikään.

Psykopatologia kirjoitti:Äärimuodossaan psyykkisesti vammainen on menettänyt suuren osan ihmisyyttään.

Loukkauksien kautta. Ja tuokin on loukkaus, että suuri osa ellei koko ihmisyys menee häilyväksi ettei ole enää ihmisten kirjoissa. Loukkauksia loukkauksien päälle.

Mirri kirjoitti:Siksikö on luonnollista hävetä mt-ongelmia ja psyykkistä vammaisuutta?

Loukkaannuitko?