Psykopatologia.munfoorumi.com

Olen syönyt masennuslääkkeitä ja ahdistukseen tarkoitettuja lääkkeitä ainakin yli 10v. Olen muutamia kertoja yrittänyt lopettaa, siinä onnistumatta. Mietin usein onko vika luonteessa vai missä, kun se ei onnistu. Haluanko liian helppoa elämää, enkä kestä omaa itseäni. Minusta tuntuu, että lääkitys on muuttanut luonnettani. Onko samoja fiiliksiä kellään. Mitkä ovat oikeita tunteita ja mitkä ovat sairauden oiretta. Minusta tuntuu, että tunteeni ovat liian hulluja, enkä kestä niitä.

En ole pitkiin aikoihin vähennellyt lääkitystäni. Jos alan vähentää tai poistaa lääkitystäni minun täytyy olla hyvin varma onnistumisesta. Lääkitykseni on sellainen, että jos sen joutuu uudelleen ottamaan epäonnistumisen jälkeen käyttöön se kuormittaa ihan hirveästi aivoja. Vasta, kun oloni ja tilanteeni on varmalla pohjalla voisin vasta poistaa lääkityksen vähitellen. Kokisin syyllisyyttä, jos tässä tilassa tuntien pelkoni lopettaisin lääkitykseni ja joutuisin ottamaan sitten takaisin ja aivoni menisivät nostosta sökömmäksi, näin neuroleptien kohdalla. En siis tunne syyllisyyttä lääkityksestäni, en käytä sitä turhaan. Sen verran monta kertaa olen yrittänyt lääkityksiäni pudotella, että en rupea leikkimään. Jotkut lääkkeet kuten cipralexin ja remeronin lopetin kokonaan ja lopetus onnistui, mutta täytyi ottaa uusi lääkitys tilalle. Jotkut käyttävät turhaan lääkkeitä, mutta ketkä sitä on minun mahdotonta sanoa.

Pinja saako kysyä miten kauan itse olet syönyt lääkkeitä ja minkälaisia?

Syyllisyys on ajoittain aika äärimmäinen, myös aika monet ovat käyttäneet tätä lääkkeiden syöntiäni eräänlaisena kiusaamisvälineenä... Osa taas on vain vahingossa - ei pahaa tarkoittaen ehkä - vedonnut erinäisissä tilanteissa siihen, että käytän lääkkeitä. Olen kantapään kautta oppinut, että ei pidä kertoa lääkkeistä kenellekään. Tosin nyt saattaa olla, että jossakin vaiheessa tuleekin vaihe "syön lääkkeitä eikä minussa ole mitään vikaa". (Vikaa... hm?) Lukee noissa monen vuoden takaisissa mtt-papereissakin hauska lause "kertoo olevansa lääkehenkilö".

Jill kirjoitti:Pinja saako kysyä miten kauan itse olet syönyt lääkkeitä ja minkälaisia?

Lääkkeitä olen syönyt yhteensä n. 8 vuotta, ensin aloitin Remeronilla, sitten vaihdoin Cipralexiin ja sitten koitin taas Remeronia ja lopetin taas sen ja sen jälkeen Olen käyttänyt ketiapiinia (Ketipinor, Seroquel, Seroquel Prolong), lyhyen aikaa käytin ketiapiinin lisäksi Deprakinea ja Lyricaa myös. Nyt käytän pelkästään Seroquel Prolongia, mutta olen siis vähennellyt ja päässyt joistakin lääkkeistä eroon. Tarvittavana käytän Temestaa, mutta hyvin harvoin on sitä tarvinnut ottaa.

Kiitos molemmille vastauksista. Olen itseasiassa syönyt lääkkeitä vuodesta -93 , kun valmistuin ammattikoulusta. Yli 20 vuotta. Minulla on agressio-ongelmia ja persoonallisuushäiriö masennuksen lisänä ja ahdistuneisuushäiriö. Olen lopettanut Ketipinorin annostuksella 150mg ja hivenen myös Lyricaa laskenut. Olen hyvin levoton ollut ja kiukku on noussut pintaan. Pidin itsestäni lempeämpänä. Nyt olen rauhaton ja äkkipikainen. Elämä on outoa. Koen syyllisyyttä koko ajan ja epäilen ihmisten motiiveja.
Ryysy, minusta on asiatonta mennä arvostelemaan sinun lääkkeiden käyttöäsi, kun eivät voi tietää, mitä koet ja miksi niitä syöt. Mutta ei ihmisiä voi syyttää, he eivät vain ymmärrä.

Lääkkeet muuttavat persoonallisuutta jonkin verran käytön aikana. Olen itse kokenut saman.

Jotenkin sivuhuomiona liittyy ehkä ketjuun tai sitten ei: mutta minua ärsyttää se, että masennus (myös muut mt-häröt) on tosiaan tosi medikalisoituneen oloista nykyään. Harmittaa tai tuntuu, että ihmistä eivät kaikki lääkäritkään osaa katsoa myös psyykkisenä oliona. Tässä sitä sitten ollaan masislääkekoukussa ja vielä muka lisää pitäisi syödä. Koen ajoittain, että ongelmia siirretään vain noilla lääkkeillä. Varmaan en hirveästi valehtele, jos sanon, että SSRI:tä olen popsinut lähes kymmenen vuotta.

Ja ei - en arvostele kenenkään mitään lääkkeitä. Ja todellakin lääkkeet auttavat, myös SSRI... ja ovat monille lähes elintärkeitä. Tämä oli tällainen omakohtainen juttu taas.

Lisäksi kun ajatellaan, että lääkkeet parantavat tavallaan / pitävät ihmisen kunnossa - niin sitten jos syökin lääkkeitä ja on kunnossa - niin katsotaan (koulut, intit, mitkä kaikki) että lääkkeet ovatkin negatiivinen asia. Lääkkeillä siis muka hoidetaan ja koitetaan saada ihmisiä kuntoon, mistä taas seuraa oudosti se, että lääkkeitä syövä ei jotenkin olekaan kunnossa. Epäloogista.

Lääkkeiden käyttöäni on kuulutettu eksäni toimesta ympäri nettiä ja ympäri tuttuja. Olen narkkari jne. Uhkailtu, että kouluun ilmoitetaan että syön lääkkeitä ja lääkäriin otetaan yhteyttä, että olen narkkari, äidilleni ilmoitetaan (jotain en muista edes mitä) ja ja ja.. vaikka mitä. Ihan silkkaa hulluutta. Ainut paha vain oli se, että olin siihen aikaan niin huonossa kunnossa, että pelkäsin oikeasti, että kouluun oli ilmoitetttu, kun sattumalta seuraavana päivänä tuli puhelu - en uskaltanut vastata - vaikka viesti tuli perään ja asia koski ihan eri juttua, jotain hopseja.

Riippuu varmaan ihmisestä. En ainakaan itse koe, että mikään asia muuttuisi mihinkään, vaikka lääkärin ehdotuksesta kaksinkertaistaisin masislääkeannokseni.

Sillä on erittäin suuri merkitys. Jos minun tahtoani (ja entisen sairaanhoitajani mielipidettä) ei olisi kuunneltu, niin ei välttämättä pyyhkisi näinkään hyvin. Oli hirveä sota rauhoittavien käytöstä yhteen aikaan... olen toki riippuvainen, mutta tällä erää (tai jo sen kymmenisen vuotta) ne ovat myös mahdollistaneet elelyni edes suht normaalina. Ne kun meinattiin hoitotahon vaihduttua katkaista lähes seinään minua kertaakaan tapaamatta. Tai ei ihan seinään, mutta yhtäkkiä reseptissä lukikin vanhan tutun ja turvallisen "1-3 tabl. pvässä" sijasta "1/2-1 tablettia tarpeen mukaan (päivässä)". Tms. Ei kai rauhoittavia saisi edes noin nopsaan vähennyttääkään.

Ymmärsin pointin niin että "kenellä on oikeus määritellä toisen mielenterveyttä" - jos on vähän outo tai omalaatuinen, niin ei se tarkoita sitä, että olisi "hullu", vaan se voi olla myös sitä että toiset eivät ymmärrä.

(Omassa tilanteessani ymmärrän toki sen, että rauhoittavien käyttö ei ole hyvä asia ja olisi hyvä vähentää jne., mutta.)

Lääkkeethän kyllä vaikuttavat ja niiden vähentäminen tai suurentaminen. Mutta onhan myös ihmisiä, joita voidaan diagnosoida mt-häiriöisiksi, mutta silti eivät mitään lääkkeitä syö. Itseasiassa en edes tiedä mikä ihme lääkkeiden syönnissä tuo sen huonommuuden / syyllisyyden tunteen... kai se on itselläni jotain, että "en pärjää niin hyvin kuin muut tai niin hyvin kuin kuuluisi".

Minä en kaikille huutele lääkkeiden käytöstä.

Minunkaan ei tarvitse, kun muut "luotetut" henkilöt tekevät sen puolestani.

Jill mitä lääkkeitä käytät tällä hetkellä ja millä annoksella?

Pinja, käytän kahta lääkettä: Sertralin 100mg masennukseen ja
Lyrica 375mg ahdistushäiriöön.

Jill oletko miettinyt meneväsi psykoterapiaa? Uskoisin sinulle olevan todella paljon hyötyä psykoterapiasta esim. tunteiden käsittelyssä ja hyväksymisessä.