Psykopatologia.munfoorumi.com

Minulla on viime päivien aikana ilmaantunut hirveä tarve provosoitua jostakin. Edes Jaska ei ole nyt onnistunut missään pitkään aikaan. Tuntuu, että provosoituminen olisi jotenkin terapeuttista, että pääsisi tuulettamaan tunteitaan jostakin itselle tärkeästä aiheesta, jota ehkä pääsisi tämän provosoitumisen myötä käsittelemään. Ei taida olla terveen ihmisen merkki, mutta ei kai sillä merkitystä ole.

Eipä ole sairaankaan ihmisen merkki. Päinvastoin mielestäni oman provosoitumistarpeen tunnistaminen ja myöntäminen viittaa enemmän terveeseen kuin sairaaseen.

Tarve päästä purkamaan omia paineita johonkin sopivaan kohteeseen ja ulospäin lienee tuttu tunne monille. Vai peräti kaikille? Se on toinen juttu, ettei moista provosoitumistarvetta ole helppo myöntää tai 'tunnustaa' omalle kohdalle. Muut ärsyyntyvät ja ylireagoivat sisäisten paineidensa yllyttäminä milloin mistäkin kohdalle osuvasta syystä, en minä...

Toisilla on tarve provosoitua, toisilla tarve jeesustella.

Jos provosoidut minulle, saat taatusti huomiota, mutta en takaa, että sen lajin huomiota minulta haluat.

toope kirjoitti:Toisilla on tarve provosoitua, toisilla tarve jeesustella.

Niin. Tai jos 'jeesustelu' ja muu 'hurskastelu' onkin peiteltyä provosoitumistarvetta; tiedostamatonta ja itseltäkin salattua? Onhan 'jeesustelu' jollakin tavoin fiksumpaa ja kontrolloidumpaa - 'aikuisempaa' - kuin enemmän ja vähemmän primitiiviset provosoitumiset omien sisäisten yllykkeiden mukaan.
Hurskastelukin usein syntyy enemmän omasta sisikunnasta kuin ulkoa päin, mutta sen ilmeneminen on jotenkin hyväksyttävämpää verrattuna ärsyyntymisiin.

Provosoitumistarve on mielestäni rehellisempää ja aidompaa jeesustelutarpeeseen verrattuna.

Ajattelin, että olisin provosoitunut edes tuosta A2:n tuomio-illasta, mutta ei... Jokin aivokuolema varmaan meneillään.

Tuntuu, että saisin edes jotakin aikaan joko käytännössä tai edes ajatusten tasolla, jos provosoituisin... Ei tässä mitään hirveää ongelmaa sentään ole. Mutten hahmota kuitenkaan olenko jostakin vihainen muka... en kai. Kai tämä on tämä tasainen tylsyys mikä ei oikein istu. Ehkä odottelen jotain inspiraatiota, jota ei koskaan tule. Plah.

Perskutti, mitä mää oikein valitan. Taidan ruveta maalaamaan! Onhan sekin tavallaan terapeuttista tai samalla tavalla siinä tekemällä voi "ulostaa" jotakin tunteitaan kuin provosoitumalla.

Hitsiläinen, taidat olla oikeassa. Jospa tässä tämän päivän aikana painan "liitä" ja sitten "lähetä". Kuinka vaikeaa se voikaan olla.

Mikähän sellainen lääke voisi olla? Empä usko... ehkä saattaa olla jotain väliaikaisen aikuistumisen tai no... ei... ehkä pikemminkin vain tylsistymisen merkkejä.

En, koska en kerinnyt edes kohtaan "liitä". Saati "avaa sähköposti".