Hallitsemattomat tunteet

[Maaria]

Olen raivostunut ystävälleni ja sanonut pahasti. Nyt suhde on poikki, kun en jaksa hänen tyyliään.
En olisi saanut sanoa pahasti, siinä on jutun ydin. Olen aina melkein ollut hymyilevä ja rauhallinen.
Olen vähentänyt lääkneitäni ja olen hermostunut ja vähän tuskainenkin. Se ei ole tietenkään tekosyy raivostua, mutta pointtini on se, että itsekin tässä jo pelkää itseään ja kärsii. Olisikohan persoonallisuushäiriöni nousemassa esiin nyt, kun on vähemmän pillereitä.

[Pinja]

Jos sanon jollekin pahasti mietin tavoitettani ja jos aikeeni on hyvä hyväksyn pahasti sanomisen pyytelemättä anteeksi sitä. Miten sinulla on?

[Maaria]

No aika hirveä syyllisyys tulee siitä, kun sanoo pahasti. Syyllisyyskin on sitten ihan hallitsematonta. Tunsin olevani joku toinen. Kohtauksen jälkeen hämmennyin. Sitten pyysin anteeksi, mutta eivät välimme enää ole samat, kuin ennen.

[Pinja]

Minulla syyllisyys vaihtelee, joskus koen syyllisyyttä ja joskus taas en, kun olen mennyt sanomaan pahasti ja myös syyllisyyden määräkin vaihtelee. Jos koen syyllisyyttä minua helpottaa se, kun sanon itselelleni ettei minun tarvitse kokea syyllisyyttä, jolloin syyllisyyden tunne useinmiten kaikkoaa. Olen lukenut kognitiivisen psykoterapian menetelmistä tuon, että kun ajatuksen muuttaa niin tunne muuttuu. Silloin, kun koen syyllisyyttä saatan ajatella, että minun tarvitsee kokea syyllisyyttä, koska olen mennyt sanomaan pahasti. Sitten sovellan tuota kognitiisen psykoterapian menetelmää ja sanon itselleni, että minun ei tarvitse kokea syyllisyyttä, vaikka sanoin pahasti, koska en oikeasti tarkoittanut sillä sanomisellani mitään pahaa, jonka jälkeen vapaudun syyllisyyden tunteesta eli syyllisyyden tunnettakin pystyy hallitsemaan. Toisaalta suhteeni toiseen henkilöön olisi kärsinyt suuremmasta luottamuspulasta, jos en olisi sanonut pahasti. Jonkin ajan kuluttua ystävyyssuhteeni luottamus palaa ennalleen, jos vastapuoli on muuttanut käyttäytymistään minuun ettei tarvitse sanoa uudelleen pahasti, minua on toteltava ja siksi voin sanoa pahastikin. Ei mun tarvitse hyväksyä eikä jaksaa huonoa kohtelua muilta eikä minun tarvitse pyytää anteeksi, jos olen mennyt sanomaan pahasti jollekin tämän kohdeltua minua huonosti, silloinhan vastapuolen kuuluu pyytää minulta anteeksi huonoa kohteluaan. Mitkä ovat sinun keinosi?

[Ryysy]

Joskus jos lääkkeiden kanssa "säätää" tai usein vaikka niitä lääkärin ohjeestakin vähentäisi, niin alkaa epäilemään, että mikä nyt johtuu mistäkin. Sitten käy usein niin että palaa takaisin tavalliseen annokseen.

Pyysit kuitenkin anteeksi. Mielestäni kaverisi reaktioon (ettei heti antanut anteeksi yms.) voi vaikuttaa sekin, että jos hän ei tosiaan ole ennen nähnyt sinua vihaisena (?) Ainakin itse elelen niin, että on ihmisiä, jotka hermostuvat herkästi ja se on ok, sitten on niitä, jotka eivät hermostu koskaan. Näin ollen jos sellainen rauhallinen ihminen yhtäkkiä älähtää tai edes kiroaa, se tuntuu huomattavasti voimakkaammalta kuin miltä se kuulostaisi "herkkähermoisen" suusta, koska se on jotakin uutta.

Syyllisyys on siitä jännä, että joistakin asioista sitä tuntee turhaan. Joistakin asioista taas on ihan hyväkin tuntea syyllisyyttä. Syyllisyyttä pitäisi siis tuntea, jos on tehnyt jotakin oikeasti pahaa... jotkut vain tuntevat sitä vähän siitä sun tästä. Ja ihan turhaan.

[Maaria]

Olen kokenut tulleeni huonosti kohdelluksi kyseisen kaverin taholta. En tiedä, missä määrin omat tunteeni suurentelevat sitä. Syyllisyyttä on tottunut kantamaan vähän kaikesta, ehkä se on oikein, että asettaa rajat siihen, mitä jaksaa. Pointti on se, ettei ole luonnotonta, että ilmaisee tunteitaan, mutta mikäli ne ovat hallitsemattomia ja äkkinäisiä. Ehkä minun on hyväksyttävä oma epätäydellisyyteni, se etten olekaan niin kiltti, vaan minussa on muitakin puolia, niinkuin kaikissa.

[Pinja]

Minusta käsite kiltti ihminen on huono, parempi on kiltti teko -käsite (Sama kuin joku määrittyisi pahaksi ihmiseksi, ihminen ei ole paha vaan teot, samoin ei voi olla kiltti ihminen vaan teko voi olla kiltti). Tulee ongelmia, jos määrittäisin itseni kiltiksi ihmiseksi, silloin en hyväksyisi kokevani hallitsemattomasti ja äkkinäisesti tunteita. Minun pitäisi olla aina kiltti, koska sitä minulta odotettaisiin kilttinä ihmisenä, minä en ole kiltti ihminen vaan voin halutessani toteuttaa kilttejä tekoja. Silloin, kun suutun kovin suuttumukseni ilmaantuu hallitsemattomasti ja silmänräpäyksessä. Suuttumus on asia, mitä minun ei tarvitsekaan hallita kunhan en keneenkään käy sen johdattelemana käsiksi tai uhkaamaan käsiksi käymistä. Suuttumus on minulla osoitus, etten jaksa ja siedä jotakin. Kun suutun, en ajattele jälkeenpäin sitä suuttumuksen tunnetta vaan sitä miksi suutuin ja suutuin, koska en jaksanut ja sietänyt jotakin eikä minun tarvitsekaan jaksaa ja sietää, jos en jaksa ja siedä. En pelkää suuttumuksen tunnetta ja ilmaisua. Huomaan, että olet ajattelussasi todella pitkälle jo Jill kehittynyt, kun pystyt jo käsittelemään oikeuttasi kokea kaikenlaisia tunteita. Ongelmanratkaisusi kuulostaa minun mielestä oikein hyvältä. Jill miltä kuulostaisi tuo, ettet määrittäisikään itseäsi kiltiksi ihmiseksi, vaan ihmiseksi kuka voi tehdä halutessaan kilttejä tekoja ja silti olisit sama ihminen kuin aiemminkin?