Psykopatologia.munfoorumi.com

Jos ei olisi käynyt niinkuin kävi, että mies lähti ensin pystyynkuolleesta liitostamme, en olisi itsenäistynyt koskaan.
Eläisin kai edelleen kaksoiselämää, toista salakähmäistä vapautta ja toista
kulissia täydellisestä ydinperheestä.
Kun ero tuli, niin omille jaloilleen nousu oli aivan kamalaa, ettäkö ihan yksin päätän menoni ja tekemiseni. Eiks mun tartte mitään?
Edelleen opettelen vastaamaan itselleni itse. Mutta niinpaljon olen surrut ja katunut ja katkeroitunut ja huomannut kaiken tyhjäksi, etten enää tarvia puolisoa, enkä ottaisi menetettyä liittoanikaan takaisin nyt, kun olen tajunnut miksi kaikki meni niinkuin meni.

Kiss, rohkea ketjun aloitus. Kiitos siitä.

Höh Mirri, ala vaan tilittää tähän kaikki sun miehen kotkotukset, mä voi kans haukkua antaumuksella Korstoa. nyyh.

kiss kirjoitti:..., enkä ottaisi menetettyä liittoanikaan takaisin nyt, kun olen tajunnut miksi kaikki meni niinkuin meni.

Sitten se on ollut hyvä päätös, eikä hyvää päätöstä kannata katua.

Kiss, lupaan tulla haukkumaan tähän ketjuun heti tuntiessani tarvetta ja nähdessäni aihetta. Pahoin vain pelkään, että minä olen jo omat haukkumiseni haukkunut. Avioeroni voimaanastumisesta on sentään kulunut jo kymmenen vuotta.

Olen kyllä vilpittömästi hengessä mukana - ja hiljaa mielessäni räksytän taustalla - jos ja kun muut pitkäaikaisen avioliiton jäljiltä surutyötä tekevät uskaltautuvat tässä ketjussa purkamaan tuntojaan. Minä ihan oikeasti pidän tällaista ketjua tuiki tarpeellisena. Olihan vastaavia jo alkuperäisellä Tukiasemallakin, ja ne olivat erittäin hyödyllisiä. Siihen aikaan myös minun tukeni ja turvani sinnitellessäni ja yrittäessäni selviytyä oman avioeromylläkkäni keskellä.

Kaduin eron tuskissani, mutta jälkeenpäin olen tajunnut, että olin sinisilmäinen, mies eli omaa elämäänsä muualla, minä kotona ja töissä lasten kanssa. Mies oli pikkurikollinen ja salasin sitä, sekä elin itsekkin samalla pelossa, että tuo mies vielä saa minutkin hankaluuksiin mukaan. Ja usein olin poliisiasemalla puhumassa muuta kuin totuutta, pelastaakseni mieheni. Salasin ja peittelin rötöksiään. Niin tekee miehelleen omistautunut vaimo. Luulin niin.

Kiss, aikamoista kertomaa... Tällaista en muista sinun kertoneen Korstosta menneinä vuosina. Tosi hyvä, jos nyt uskaltaudut kertomaan asioita, joista ennen olet vaiennut.

Kiss, toivottavasti en loukannut tai mitään muuta sellaista. Ei ollut tarkoitus, kuten varmaan hyvin tiedät. Edellisessä viestissäni kommentoin uskaliaasti, ja poistan viestini, jos haluat.

Olen kokemuksen kautta oppinut, että miehen ei kannata juurikaan avata suutaan parisuhde-haasteistaan. Oli ne nykyisiä haasteita tai ex-suhteen haasteita. Mutta se ei minua täällä häiritse, kun aivan muista syistä en koe mielekkääksi kertoa itsestäni juuri yhtään mitään täällä.

Ei mulla muuta, jatkakaa toki te muut vaan.

Mirri kirjoitti:Kiss, toivottavasti en loukannut tai mitään muuta sellaista. Ei ollut tarkoitus, kuten varmaan hyvin tiedät. Edellisessä viestissäni kommentoin uskaliaasti, ja poistan viestini, jos haluat.

Mirri, eihän ole mitään syytä mihinkään loukkantumiseen.

kiss kirjoitti:

Mirri kirjoitti:Kiss, toivottavasti en loukannut tai mitään muuta sellaista. Ei ollut tarkoitus, kuten varmaan hyvin tiedät. Edellisessä viestissäni kommentoin uskaliaasti, ja poistan viestini, jos haluat.

Mirri, eihän ole mitään syytä mihinkään loukkantumiseen.

Ketju on hyvä. En vaan osaa enää kirjoittaa tähän mitään. Toisaalla, väärässä paikassa, sanoin . Nyt on tyhjyys.

Kaikesta huolimatta ikävöin sitä aikaa, kun meillä oli pieni lapsi ja minulla mieheni turvallinen olkapää, oli perhe. Ihailin komeaa miestäni ja puin meidät kauniiksi tytsän kaa, et isi oli ylpeä kauniista tytöistään, kun mentiin johonkiin esille.