Minä en ole enää minä
Lähetetty: 10.04.2014 20:09Olen totaalisesti tiessäni, kadonnut.Kaikki ahdistus on poissa lääkkeiden ansiosta.
On tullut mieleeni josko syön niitä liikaa. Lamaannuttava ahdistus vain kasvoi ja kasvoi ja sitten lääkemäärätkin kasvoivat. Nyt olen jokseenkin tasapainossa ja toimintakykyinen. Mielessäni ollut kaaos on poissa.
On tullut sellainen buumi, että lääkkeitä pitäisi syödä mahdollisimman vähän ja saada enemmän keskusteluapua.
Mitä jos se ei auta, vaikka kuinka puhua pulppattaisi, jos on niin tappava ja jäinen olo. Kadotin ilon joku aika sitten, ja sen mukana kaiken, tilalla oli vain ammottava pimeä.
Lääkkeet ovat tasoittaneet oloani. Samalla ne ovat kutistaneet tunteitani, elämisen-tunnettani. En enää edes muista kuka olin ennen, muuta kuin sen, että se nainen tunsi jotain, eikä ollut lasinen lääkerobotti. Samalla kuitenkin se tunsi vain pahaa. Mitä hyötyä on elämästä, jossa on vain ahdistus, jossa on vain kielteisiä tunteita.
Sain elämäni takaisin lääkkeillä ja tuntuu, että jollain tavalla sen myös menetin tai ainakin ihmisen, joka joskus olin.
Katson kaikkea, kuin jonkun kalvon lävitse. Usein kysyn; kuka ihme minä olen ja miksi. Joka kerta, kun yritän vähentää lääkeannostani ahdistusoireet palaavat ja ovat pahempia kuin koskaan.
Muistot ovat jonkun toisen, sen ihmisen, joka eli kaukaisessa maassa, eikä hän enää palaa takaisin.
Muistot ovat haalenneet ja ovat tunnottomia, eivät herätä tunteita. Niinkuin asiatkin, ne vain soljuvat ohitse.
On tullut mieleeni josko syön niitä liikaa. Lamaannuttava ahdistus vain kasvoi ja kasvoi ja sitten lääkemäärätkin kasvoivat. Nyt olen jokseenkin tasapainossa ja toimintakykyinen. Mielessäni ollut kaaos on poissa.
On tullut sellainen buumi, että lääkkeitä pitäisi syödä mahdollisimman vähän ja saada enemmän keskusteluapua.
Mitä jos se ei auta, vaikka kuinka puhua pulppattaisi, jos on niin tappava ja jäinen olo. Kadotin ilon joku aika sitten, ja sen mukana kaiken, tilalla oli vain ammottava pimeä.
Lääkkeet ovat tasoittaneet oloani. Samalla ne ovat kutistaneet tunteitani, elämisen-tunnettani. En enää edes muista kuka olin ennen, muuta kuin sen, että se nainen tunsi jotain, eikä ollut lasinen lääkerobotti. Samalla kuitenkin se tunsi vain pahaa. Mitä hyötyä on elämästä, jossa on vain ahdistus, jossa on vain kielteisiä tunteita.
Sain elämäni takaisin lääkkeillä ja tuntuu, että jollain tavalla sen myös menetin tai ainakin ihmisen, joka joskus olin.
Katson kaikkea, kuin jonkun kalvon lävitse. Usein kysyn; kuka ihme minä olen ja miksi. Joka kerta, kun yritän vähentää lääkeannostani ahdistusoireet palaavat ja ovat pahempia kuin koskaan.
Muistot ovat jonkun toisen, sen ihmisen, joka eli kaukaisessa maassa, eikä hän enää palaa takaisin.
Muistot ovat haalenneet ja ovat tunnottomia, eivät herätä tunteita. Niinkuin asiatkin, ne vain soljuvat ohitse.