Psykopatologia.munfoorumi.com

On niin levoton olo.

Ensin ajattelin, että kas kun et kuvannut oloasi tuon enempää, mutta joskus paha olo on tosiaan niin epämääräistä ja hahmotonta, ettei sitä voi määritellä sen tarkemmin. Silloin ei tiedä mistä levottomuus johtuu, yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteistako, ikävistä pettymykistä ja loukkaantumisistako, toivottomuudestako vain jostain tiedostamattoimista peloistako...

Vaikea kuvata.
Kiihtynyt, vihainen, surullinen, pelokas.
Pelokas on liian lievä ilmaus. Tuntuu, kuin
olisin suljettu johonkin pieneen tilaan ja siellä
on jotain hyvin uhkaavaa.

Tästä voisi päästä hyvään terapiatyön alkuun, jos kertoisit lisää tuntyeistasi. Osaisitko sanoa esimerkiksi mikä tekee Sinut niin surulliseksi ja keiden ihmisten käyttäytyminen Sinua nyt suututtaa?

Minut tekee surulliseksi tosiasia siitä, että
ihmiset, myös meille rakkaat lähtevät pois.
Ihmiset voivat etääntyä toisistaan niin, etteivät
enää löydä toisiaan tunnetasolla.

Minun on vaikea tuntea todellsia tunteitani
ihmisten lähellä, jotka eivät salli mitään negatiivista tunne-
ilmaisua. Minun on vaikea avautua todellisista asioista.
Puhumme vain esim. säästä tai ruoasta tai mistä vaan, muttei
siitä, että joskus en voi hyvin ja olen huolestunut.

Isä kuoli n. 10-vuotta sitten ja olen usein surullinen myös siitä.
En tiedä miksi se on niin vaikeaa. Viimeisinä vuosinaan isä
selkeästi kärsi ja minä en kyennyt olemaan kovin lähellä tai
hänen tukenaan. Minusta hänellä' ei ollut ketään tukena.
Enkä edes kerennyt hyvästellä, kun hän oli jo poissa.

Ei sanoja, ei tunteita, ei mitään., meidän välillämme oli vain
surua ja etäisyyttä. Nyt syytä itseäni siitä.

Olen vihainen itselleni ja perheelleni, siskoillenikin.
Itse olin noihin aikoihin todella huonossa kunnossa.
Isä oli silloin, kun olin lapsi, minulle hyvin läheinen.
Murrosiässä etäännyin, enkä enää löytänyt häntä.

Kiitos avoimesta kuvauksestasi, se auttoi saamaan käsitystä tilanteestasi. Sinulla on selvästi kykyä henkilökohtaiseen keskusteluun jos vain löytäisin jonkun toisen, joka ei kaihtaisi sisimmistä tunteista puhumista. Mielellään, jos mahdollista, kerro lisää...

Vihasi kuten myös surusi taitavat ainakin osittain johtua siitä pettymyksestä, kun joudut nyt kärsimään henkisestä yksinäisyydestä, siitä, ettei kukaan päästä lähelleen.

Suret ja varmaan samalla myös kaipaat sitä läheisyyttä, mikä Sinulla oli aikoinaan isääsi, mutta mahdollisesti suret myös jotain sellaista hyvää, mikä ei koskaan päässyt toteutumaan.

Oi terapeutti - mikä on taksasi jos minäkin tulisin nettipotilaaseksesi?

Millaisia ovat "sisimmät" tunteet?

Hyvä, että kysyit. Minä ihmettelin ihan samaa, mutten kehdannut enkä jaksanut ruveta kyselemään.

Mietin tuota asiaa hetken. Ehkä "sisin tunne" voisi olla vaikkapa sellainen inho tai viha jotain työkaveria kohtaan, jonka kuitenkin tavallaan sivistyneellä itsekontrollilla estää tulemasta ulos ainakaan ihan suoraan, siis raivoamalla, rikkomalla ikkunoita ja niin edelleen.

Psykoterapeutti mainitsi viestissään käsitteen sisimmät tunteet, joten jään odottamaan hänen selitystään ja tarkennustaan mielenkiintoiselle sanonnalle.
Mitkä ovat pinnallisimpia (uloimpia) ja mitkä sisimpiä tunteita ammattilaisen näkökulmasta ja tietämyksen mukaan?

Mirri kirjoitti:Psykoterapeutti mainitsi viestissään käsitteen sisimmät tunteet, joten jään odottamaan hänen selitystään ja tarkennustaan mielenkiintoiselle sanonnalle.
Mitkä ovat pinnallisimpia (uloimpia) ja mitkä sisimpiä tunteita ammattilaisen näkökulmasta ja tietämyksen mukaan?

Varmaan ihan hyvä, että testataan. Ehkä psykoterapeutti on nuori psykoterapeutti, jonka Pertti on kutsunut tänne viilaamaan taitojaan ennen kuin hän menee "tulille". Ehkä hän on kokenut psykoterapeutti, joka ei ole välttämättä täysin tilanteen tasalla. Ehkä hän on jopa vitsailija. Who am I to judge.

Hermes kirjoitti:Mietin tuota asiaa hetken. Ehkä "sisin tunne" voisi olla vaikkapa sellainen inho tai viha jotain työkaveria kohtaan,
jonka kuitenkin tavallaan sivistyneellä itsekontrollilla estää tulemasta ulos ainakaan ihan suoraan, siis raivoamalla,
rikkomalla ikkunoita ja niin edelleen.

Luulen, että ei juuri koskaan noin.

Minusta sisimmät tunteet ovat sellaisia, että niiden esiin tuominen (koetut heikkoudet ja puutteet, nolot tapahtumat
ym.) asettaa kertojan alttiiksi mahdolliselle pilkalle ja häväistykselle ynnä muulle sellaiselle, että kertoja luulee
muiden ajattelevan, että hän ei tämän jälkeen olisi enää muiden silmissä yhtä hyvä yms.

Esimerkiksi kerran Hannu tunnusti Akulle, että hänkin on joskus tehnyt työtä.

"Suret ja varmaan samalla myös kaipaat sitä läheisyyttä, mikä Sinulla oli aikoinaan isääsi, mutta mahdollisesti suret myös jotain sellaista hyvää, mikä ei koskaan päässyt toteutumaan"


Kaipasin sitä, kun olin murrosiässä, läheisyyttä kumpaankin
vanhempaani. Meillä ei enää ollut läheisyyttä. Me olimme irrallisia
ja erillään, kaukana toisistamme. Joskus sitä ihmettelli, että
mitä virkaa meillä oli siinä perheessä.

Nyt kaikki on myöhäistä isän kohdalla, mutta ei äidin.

Minä käsitän iin, että ihmisellä on tavallaan perimmäisiä tai primäärisiä tunteita ja sitten sekundäärisiä tunteita, jotka ihminen kehittää, koska haluaa paeta kestämättömäksi kokemiaan primäärisiä tunteita. Primääriset ovat tulleet kestämättömäksi traumatilanteissa tai niitä ei ole alunperin hyväksytty (lapsuudessa vanhemmat tm.). Sekundääristen tunteiden aktiivinen hyväksyvä tiedostaminen johdattelee pikkuhiljaa perimmäisten tunteitten äärelle, jolloin henkilö voi huomata, että niissä ei ole mitään pelättävää (koska ovat "vain" tunteita). Itselläni toimii tämä, tosin minulla ei ole mitää vakavaa traumataustaa, joten en tiedä toimiiko näin niilläkin, joilla traumoja on.

Tarkoitan "sisimmillä tunteiteilla" yksinkertaisesti sitä emotionaalista aluetta, mikä kullekin ihmiselle on intiimeintä. Ajattelen että se on jotain hyvin arkaa ja haavoittuvaista, sellaista, että sen paljastaminen tuntuisi pelottavalta. Pinnallisempien tunteiden jakaminen on sen sijaan paljoin helpompaa.

Aivan. Ja tässä mielessä "topografinen" kuvaus on vain tietynlaista havainnollistamista;
olennaista on ko. tunteiden kvaliteetti, ei "sijainti".

Psykopatologia kirjoitti:

Hermes kirjoitti:Mietin tuota asiaa hetken. Ehkä "sisin tunne" voisi olla vaikkapa sellainen inho tai viha jotain työkaveria kohtaan,
jonka kuitenkin tavallaan sivistyneellä itsekontrollilla estää tulemasta ulos ainakaan ihan suoraan, siis raivoamalla,
rikkomalla ikkunoita ja niin edelleen.

Luulen, että ei juuri koskaan noin.

Minusta sisimmät tunteet ovat sellaisia, että niiden esiin tuominen (koetut heikkoudet ja puutteet, nolot tapahtumat
ym.) asettaa kertojan alttiiksi mahdolliselle pilkalle ja häväistykselle ynnä muulle sellaiselle, että kertoja luulee
muiden ajattelevan, että hän ei tämän jälkeen olisi enää muiden silmissä yhtä hyvä yms.

En huomaa isoa eroa noiden kahden esimerkin välillä. Yhteinen asia on se, että on sellainen mielen tai aivojen piirre tai "poliisi", joka estää noiden tavallaan alkukantaisempien tunteiden manifestoitumista, joillakin ihmisillä.

Hei Jill, anteeksi kun en huomannut kirjoittaa viestiä Sinulle vaan erehdyin vastaamaan muiden esittämään kysymykseen ”sisimmistä tunteista”. Mietin nyt kun huomaan mitä tapahtui, miten Sinä suhtaudut tällaiseen keskusteluyhteyden katkeamiseen, siihen, että väliin tulee muita ihmisiä ja jää kuulematta se, mitä Sinulla olisi sanottavaa. Eihän voi tuntua hyvältä, jos toinen osapuoli jättää Sinut ja suuntaa huomionsa kesken kaiken jonnekin muualle.

Tuohon kysymykseen keskusteluyhteyden katkeamisesta,
se on hyvin hämmentävää.
Tulee vähän sellainen tunne, että ei kannata keskustella, jos kukaan ei kuuntele.

Tämähän on ihan luonnollista keskustelupalstoilla, että
se yhteys katkeaa ja tulee kaikkea muuta siihen liittyvää.
Toisaalta se on ihan ok.

Ei siinä mitään, jos keskusteluyhteys löytyy ja keskustelua voi jatkaa.

Joskus totuin siihen, että on ihan sama mitä minun suustani tulee ulos,
kun minua ei kukaan noteeraa. Tämä oli aika yleistä perheessäni.
Se siis, ettei toisia kuunneltu, eikä toisen lähellä saanut mennä missään
nimessä.