Psykopatologia.munfoorumi.com

oikein elämässäni. Menisinkö töihin, hakeutuisinko opiskelemaan vai yrittäisinkö hakeutua kuntoutustuelle. Toistaiseksi kuntoutustuelle pääseminen on osoittautunut vaikeammaksi kuin yliopistoihin tai töihin pääsy Jotenka mietin jos sitten yrittäisin töitä tai opiskeluja. En vaan tiedä mitä taikka mikä työ/opiskelukykyni oikeastaan on sillä olen viimeksi opiskellut vuonna 2003 ja ollut töissä 2010...

Koittamalla selviää, ilmeisesti olet hyvässä kunnossa ja siten luulisi hoituvan samalla tavalla kuin muillakin. Voit olla kiitollinen, että olet noin hyvässä kunnossa.

En tiedä kuinka hyvässä kunnossa olen kun olen tilanteessa jossa minun ei tarvitse tehdä mitään. Syyllistäminenkään ei onnistu et painu vaan vittuun säikeestäni.

Missä kohtaa olen syyllistänyt?

No tuo lauseesi "Voit olla kiitollinen, että olet noin hyvässä kunnossa."

Olen ollut pitkäaikaisesti masentunut vuodesta 2000 joten varsinaisesti ei ole syytä kiitollisuuteen psyykkisestä - tai edes fyysisestä - terveydestä mutta jonnekinpäin pitää yrittää kun tää pitkäaikaístyöttömän osa on kaikkein raskain eikä sitä tälläinen kroonikko enää jaksa...

Kelan mittapuun mukaan on hyvässä kunnossa, jos ei pääse kuntoutustuelle. Tarkoitin sellaista hyvää kuntoa, että on opiskelu- tai työkykyinen ja pystyy hoitamaan sairaudesta huolimatta ne. Tosiaan, kun on niinkin sairaita kuin minä ja sairaudesta huolimatta ei kykene. Jos pystyisin sairaudesta huolimatta, pitäisin itseäni aika hyvä kuntoisena, koska tällä hetkellä olen todella huonossa kunnossa ja tarvitsen arjessa monissa asioissa äidin apua päivittäin.

No niin tarkoitan minäkin mutten tiedä olenko työ-opiskelukykyinen kun en ole vuosikausiin ollut sellaisessa tilanteessa että olisin joutunut työskentelemään/opiskelemaan! Capito-ymmärrätkö?!

Trisse kirjoitti:No niin tarkoitan minäkin mutten tiedä olenko työ-opiskelukykyinen kun en ole vuosikausiin ollut sellaisessa tilanteessa että olisin joutunut työskentelemään/opiskelemaan! Capito-ymmärrätkö?!

Siksi sanoinkin, että koittamalla selviää. Kumpikaan ei ole huono asia, ei se, että kykenisit töihin ja/tai opiskeluihin tai se, että et kykenisi. Toivon tietenkin, että kykenisit, koska silloin voisit parantaa toimeentuloasi.

Joo, mutta jos koitan enkä jaksakaan niin onko mitään takuuta että pääsen sairauslomalle kuin en nytkään pääse millään kuntoutustuelle? En pysty siis olemaan mitenkään luottavainen asian suhteen... Mistä tiedän etten vaan saa jotain 3kk karenssia kuten monet muut?

Mieluiten menisin opiskelemaan omaan tahtiin avoimeen korkeakouluun tai ammattikorkeakouluun mutta se on suoraan sanoen aika kallista etten tiedä onko mulla siihen varaa. Lisäksi nyt kela saattaisi myöntää mulle kuntoutusrahaa opiskeluun ja kannattaisi takoa niin kauan kun rauta on kuumaa ja hankkia opiskelupaikka. Mutta mua ei kiinnosta oikein mikään kuin ammattikorkea-korkeakoulutasoinen ja kun on tausta että edelliset opinnot on jääneet kesken viimevaiheessa niin pelkään että käy samoin uusissa pitkissä opinnoissa...

Tiedän sellaisen tapauksen, joka koki itse olevansa työ- ja opiskelukyvytön, mutta Kelassa oli päätetty toisin, vaikka oma psykiatrinsa piti kyvyttömänä. Jos ilmenee, ettei kykenekään yrityksestä huolimatta, on todella tärkeää, että kuvaa haittansa sellaisena kuin se on -ymmärrettävästi. Olet kaiketi tällä hetkellä toimeentulotuella, mitä voisit menettää, jos kokeilisit? Karensseista en tiedä, mitä edes tarkoittaa. Ymmärrän hyvin sen, että haluat vähintäänkin ammattikorkeakoulutustasoisen koulutuksen ja sinulla on oikeus siihen; jos et pysty siellä opiskelemaan, et ole opiskelukykyinen myöskään alemmallakaan asteella.

Psykiatri haki minulle sairauslomaa ja kuntoutustukea viime vuonna mutta Kela ei myöntänyt.

Just mitä alempaan opintotasoon mennään sitä enemmän vaaditaan käytännön valmiuksien osaamista ja ne ovat minulla heikot (äiti auttaa minuakin siivouksessa).

Trisse kirjoitti:Psykiatri haki minulle sairauslomaa ja kuntoutustukea viime vuonna mutta Kela ei myöntänyt.

Just mitä alempaan opintotasoon mennään sitä enemmän vaaditaan käytännön valmiuksien osaamista ja ne ovat minulla heikot (äiti auttaa minuakin siivouksessa).

Psyykkisissä ongelmissa käytännön työt voivat olla raskaampia henkisesti kuin ajattelua vaativat. Siksi en suositteli esim. siivoojan työtä, koska se voilla hyvin rankkaa, koska siivominen vaatii hyvää toimintakykyä ja siivoojia ei arvosteta; ei sellaiselle alalle tarvitse lähteä, jossa ei saa arvostusta. Se olisi kuin itsemurha sellaiselle, jonka taso ei vastaa siivoojan tasoa.

Kelan kriteerit eivät ilmeisesti ole täyttyneet; joko niitä asioita ei ole mainittu tai sitten ongelmaa niissä asioissa ei ole. Kuntoutustukeen vaaditaan toimintakyvyn alentuminen niin ettei ole työ- eikä opiskelukykyinen; siksi täytyy kertoa miksei pysty käymään töissä ja miksei opiskelut suju.

Mä oikeasti arvostan siivoojia. En vaan jaksa siivota omaakaan kämppääni. Mua kiinnostaisi media-ala ja muutamat sosiaali-terveysalan jutut.

Kyllä nuo on kerrottu Kelalle muttei auttanut. Ongelma on siinä etteivät diagnostiset kriteerit täyty vaikka toimintakyvyn ongelmat kerrottiin hyvin. Psykiatri ei halunnut muuttaa diagnooseja.

Trisse kirjoitti:Mä oikeasti arvostan siivoojia. En vaan jaksa siivota omaakaan kämppääni. Mua kiinnostaisi media-ala ja muutamat sosiaali-terveysalan jutut.

Kyllä nuo on kerrottu Kelalle muttei auttanut. Ongelma on siinä etteivät diagnostiset kriteerit täyty vaikka toimintakyvyn ongelmat kerrottiin hyvin. Psykiatri ei halunnut muuttaa diagnooseja.

Niin, en tajunnut sanoa, että diagnoosit vaikuttavat eniten saako sen tuen vai ei. Kysymys on onko sinut diagnosoitu edes oikein. Onko omasta mielestäsi?

Eihän diagnoosit mistään taivaasta tule kuvaten oikein kaikkia asioita. Minulla on monimutkainen ja epätyypillinen tilanne joka ei ole niin yleinen ihmisille että siihen olisi kehitetty omaa diagnoosiluokkaa...

Toiselta psykiatrilta voisit saada toisenlaiset diagnoosit. Mahdollista myös on ettei ole kehitelty oireitasi vastaavaa diagnoosia. En ole kuullut kaikkea tarpeellista sinusta, joten en itse osaa yhtään sanoa diagnooseistasi.

Voisin saada keskivaikean masennuksen ja yleistyneen ahdistuneisuuden joltakulta.

Trisse kirjoitti:Voisin saada keskivaikean masennuksen ja yleistyneen ahdistuneisuuden joltakulta.

Joillakin psykiatreilla saattaa olla tarve säästellä yhteiskunnan rahoja, joka voi näkyä diagnoosien asettelussa; kaikki psykiatrit eivät ole perinpohjin tietoisia potilaidensa taustoista kuten minunkin kohdallani on ollut, vaan diagnoosit ovat menneet oikein vahingon kautta. Psykiatrini ei ole tutustunut taustoihini ollenkaan kuin vasta pari viime kertaa, kun olen hakenut tukia ja sen takia vain, että kirjoitin hakemuksentekoavuksi tilannehistoriani. Psykiatrini on ollut kahden etuuden kohdalla kohdallani väärässä; hän väitti etten olisi oikeutettu 112:seen, kappas osastonpsykiatri kirjoitti hakemuksen Kelaan ja sain sen määräämättömäksi ajaksi, osastonpsykiatri ihmetteli kovin miksen ole 112:sta vielä saanut; sitä millä diagnoosilla sitä haettiin en tiedä. Toinen oli hoitotuki; psykiatrini väitti kiven kovaan kahteen kertaan, kun kysyin voisiko hän hakea minulle hoitotukea, että eivät kaikki skitsofreenikotkaan sitä saa ja että en ole oikeutettu kyseiseen tukeen, vaikka olen lähes täysin äidin varainen; hän ei ollut koskaan kysynyt mitä kaikkea apua edes tarvitsen ja miten arki sujuu ja mitä haittoja minulla on. Kolmannen kerran, kun kysyin häneltä, että voisiko hän kirjoittaa minulle hoitotukihakemuksen niin hän kieltäytyi jälleen, mutta sanoin, että yritetään edes, että jos se menisi läpi, koska Kelan lääkäri läpimenon päättää, jollon hän ei voinut enää kieltäytyä ja ihme ja kumma niin hakemus meni heti ekalla kerralla läpi. Psykiatreilla on siis aikamoinen valta. Saisitko mitenkään toista psykiatria arvioimaan diagnoosejasi?

Oletko käynyt ammatinvalinnanohjaajalla?