Psykopatologia.munfoorumi.com

Olen pariin otteeseen sairastunut akuuttiin psykoosiin, kun olen lopettanut lääkitykseni. Sitten on nopeasti laitettu lääkitys takaisin päälle, ja siten olen hyvin äkkiä toennut niistä psykooseista; viikossa tai kahdessa viimeistään psykoosin alkamisesta. Ongelma on se, että kun minulla on itsestäni hyvin sairas kuva siinä mielessä, että tuntuu siltä, että jos lopetan lääkityksen niin menen varmasti akuuttiin psykoosiin ja mitä jos en pääsekään siitä enää pois. Ja koska lääkitys on otettu pikaisesti takaisin käyttöön niin minulle on jäänyt itsestäni sairas kuva, kun ei ole tullut kokemusta siitä, että olisin itsekseni toennut niistä psykooseista vaan tokeminen on tapahtunut lääkityksen avulla. Tämä on huono juttu. Haluaisin kokea sen ilman lääkkeitä tokenemisen, jotta kokisin itseni terveemmäksi.

Sinä olet sairas ja tarvitset jatkuvan lääkityksen, miksi pelleilet sairautesi kanssa.
Voit olla terve vaikka syöt lääkkeitä. Olen minäkin terve mielestäni vaikka just söin kuusi pilleriä aamiaisella.
Sairas olen, jos en syö lääkkeitä.

Tarvitseehan esim diabeetikko insuliininsa. Käyttämättä jättäminen vie "psykoosiin" sekin, eli sokeriarvot pörähtää sekaisin ja ihminen "tilttaa" fyysisesti tavallaan samalla tavalla kuin psykoosissa "tiltataan" psyykkisesti.

Niinpä, eikä diabeetikolla tulee mieleenkään lopettaa insuliinin käyttöä.
Tai epileptikon.

Miksi parantumattomasti mielenterveyssairaat kuvittelevat voivansa jättää lääkkeet pois?

Lääkkeiden haittavaikutuksien, kuulostaa olevansa jo terve, käytyään terapiassa luulee parantuneensa ja halu päästä diagnoosista eroon sekä halu näyttää muille ym.

Pinja kirjoitti:Lääkkeiden haittavaikutuksien, kuulostaa olevansa jo terve, käytyään terapiassa luulee parantuneensa ja halu päästä diagnoosista eroon sekä halu näyttää muille ym.

Ymmärrettäviähän nuo on, mutta uskoisin esim just noiden diabeetikkojen kokevan samoja fiiliksiä. Insuliini auttaa ja elo on ikäänkuin ei olisi koko tautia: tuntee ikäänkuin parantuneensa ja varmasti on halu päästä diagnoosista eroon yms.

Jostain kumman syystä diabeetikkoja, epileptikkoja ym ymmärretään, että tarvitsee lääkityksen loppuiäkseen. Mutta mielenterveyspuolella on vähintäänkin pinnan alla niitä typeriä asenteita, että häiriöt ovat jotenkin omasta tahdosta (tai sen puutteesta) kiinni. Pöh.

Mutta jos mt-sairas syö lääkkeensä, ei kukaan huomaan hänen sairauttaan.
Hänen ei tarvitse kulkea ranneke kädessään jossa kerrotaan, että sairastan diabetesta tai epilepsiia. Yleensä noista sairauksista pitää kertoa lähimmäisille tai työpaikalla tai jos menee vetään kännit.

Mutta mielisairas voi halutessaan kertoa sairaudestaan mutta lääkkeiden avulla, hänen ei ole pakko. Eikä varsinkaan pitää mitään tunnusta sairaudestaan.
Koska lääkkeiden avulla hän menee normaalina ihmisenä.

Läheskään aina lääkkeet eivät tehoa niin hyvin, että mielisairaus olisi täysin oireeton, eikä henkilöstä millään lailla huomaisi hänen mielisairauttaan. Lisäksi lääkkeissä on omat sivuvaikutuksensa; nekin voidaan huomata, eikä aina edes pystytä sanomaan mikä oire aiheutuu lääkkeestä ja mikä sairaudesta. Aika tavallista on, että vaikeita psykoosisairauksia sairastavat ihmiset ovat tunnistettavissa - lääkehoidoista huolimatta.

Jos käy niin, että lääkkeet tehoavat huonosti, olisi sekä potilaan että ympäristön kannalta hyödyllistä, jos potilas rohkenisi kertoa mielisairaudestaan. Silloin ympäristössä osattaisiin toimia oikein, jos oireet alkavat pahentua potilaan itsensä huomaamatta asiaa.

Mirri kirjoitti:Jos käy niin, että lääkkeet tehoavat huonosti, olisi sekä potilaan että ympäristön kannalta hyödyllistä, jos potilas rohkenisi kertoa mielisairaudestaan. Silloin ympäristössä osattaisiin toimia oikein, jos oireet alkavat pahentua potilaan itsensä huomaamatta asiaa.

Joskus tuo kertominen saattaa kääntyä omaksi vahingoksi, kun ympäristö ei enää kohtele normaalisti, niissä tapauksissa, jolloin sairaus ei muuten näy päälle päin. Parasta olisi, jos itse oppisi tunnistamaan omat oireensa ja osaisi sitten elää siten, että oireet ovat mahdollisimman vähissä. Tärkeä on myös hyvä hoitosuhde.

Pinja kirjoitti:Lääkkeiden haittavaikutuksien, kuulostaa olevansa jo terve, käytyään terapiassa luulee parantuneensa ja halu päästä diagnoosista eroon sekä halu näyttää muille ym.

Tämmöinen ei johdu siitä ettei ympäristö hyväksyisi mielisairauttaan vaan siitä ettei ihminen itse hyväksy omaa mielisairauttaan.

Haluatteko muuten, että sanon mielensairaus?

..."Haluaisin kokea sen ilman lääkkeitä tokenemisen, jotta kokisin itseni terveemmäksi."


Minä en halua enää ikinä kokea sitä, ilman lääkkeitä tokenemista,
koska en tokene laisinkaan, vaan menen ihan tolkuttomaan tilaan ja mies
tietty saa kärsiä outoudestani.

Olen kokeillut sitä tarpeeksi monta kertaa ja miettinyt, josko tokenisin
siitä, niinkuin muut. Olen niin iloinen siitä, että nämä lääkkeet nyt toimivat
niin hyvin, kuin vain on mahdollista.

Enhän minä toennut ollenkaan, vaikka minulle annettiin mm.
sähköhoitoa siinä ajatuksessa, että minut saataisiin tokenemaan.
Saivat pettyä.



"Haluatteko muuten, että sanon mielensairaus?"

En.

Vähentelen lääkitystä, vähentänyt jo 75 mg:aa 800:sta.