Psykopatologia.munfoorumi.com

Tero Taiminen | KATSAUS Duodecim 2013; 129: 2149 – 56

Lääkeresistentin masennuksen hoito

Masennus on lääkeresistentti, jos oireiden voimakkuus
ei ole puolittunut lähtötilanteesta,
vaikka hoito olisi toteutettu asianmukaisesti kahdella
eri farmakologiseen ryhmään kuuluvalla
masennuslääkkeellä. Lääkeresistentin masennuksen
esiintyvyys väestössämme on noin 1 %. Sitä
hoidetaan Suomessa liian passiivisesti, mikä lisää
työkyvyttömyyseläkkeiden määrää. Lääkeresistentin
masennuksen hoito suunnitellaan kullekin
potilaalle yksilöllisesti. Käypiä hoitoja ovat
masennuslääkkeiden yhdistelmät, masennuksen
lisälääkkeet, psykoterapia, sähköhoito ja sarjamagneettistimulaatio.
Eri hoitomuotojen käyttäminen
samanaikaisesti saattaa olla edullista, sillä
esimerkiksi sarjamagneettistimulaation aiheuttama
aivojen muovautuvuuden lisääntyminen
saattaa parantaa samanaikaisen psykoterapian
tehoa. Viikoittaiset subanesteettisina pitoisuuksina
annetut ketamiini-infuusiot ovat jo päivien
kuluessa vaikuttava ja tehokas lääkeresistentin
masennuksen hoito. Tieto ketamiinihoidon pitkäaikaisturvallisuudesta
on vielä puutteellista, ja se
on toistaiseksi potilaan tietoisen suostumuksen
edellyttävää kokeellista hoitoa.
(- -)

Valitettavasti linkki ei kopioitunut.

Sen tiedän, että olen ollut eilisestä asti allapäin, itsemurha-ajatukseni eivät ole johtuneet masennuksesta. Mutta en tiedä vaivaako minua muuten masennus. Mistä sen tietäisin, en ymmärrä. Lääkäri laittaa hakemuksiini aina diagnoosin vaikea masennus enkä ole koskaan kysynyt millä hän sen perustelee, sitä mikä minun oikea sairauteni on sitä hän ei suostu laittamaan diagnoosikseni. En osaa sanoa onko minulla masennusta ollenkaan, mutten viitsi puuttua asiaan. En ajattele tekeväni siinä mitään väärää. Minulla on sellaista, että en jaksa tehdä asioita. Minun mielestäni se ettei jaksa ei ole masennusta: olen väsynyt. Masennuslääkityksiä minulla ei ole. Olen joskus aikoinaan ollut masentunut, en jaksanut nousta sängyn pohjalta mihinkään. Nykyään ei ole mitään sellaista: liikun päivän mittaan siellä täällä. Minulla on välillä arvottomuuden tunteita, mutta en nimeä niitä masennuksen piikkiin, ne ovat muuta: kokemuksistani lähtöisin, traumoja kokeneen ihmisen normaaleja tunteita; hetken voi masentaa muttei masennus jatku sen pidempiä. Tuosta lääkeresistentistä sanoisin niin, että on kauheaa jos mikään lääke ei auta masennukseen. Olin silloin aikoinaan pitkään masennuksessa ilman lääkkeitä, siitä osaan sanoa miltä tuntuu. Onneksi lääkkeet tehosivat siihen melko hyvin, en kokenut lääkeresistenssiä.

Mulla on diagnosositu vaikea masennus muutamaan otteeseen
ja pitkään hyvin pitkään olin todella ahdistunut ja tuskainen,
eikä kukaan oikein keksinyt mitään, mikä olisi tehonnut.
Nyt minulla on monien lääkkeiden yhdistelmiä, toinen lääke
ahdistuneisuuteen, toinen masennukseen ja sitten myös ketipinor.

Vaikea masennus lieventyi sittemmin keskivaikeaksi masennukseksi, hurraa!
Mutta minä pelkään, että se vaikea masennus odottaa vain oikeaa hetkeä, milloin
se taas palaa.

Olen hirveästi tehnyt työtä, siihen että oppisin ajattelemaan toisin.
Oppisin tunnistamaan negatiiviset ajatusrakennelmat, jotka vievät
huonoon suuntaan. Lisäksi liikun ihan hirveästi, lenkkeilen ja jumppaan.

Olen aina ollut hyvin sulkeutunut ja minun on täytynyt opetella olemaan
avoimempi, vain säilyäkseni järjissäni.

Psykolgilla käyn kerran kuukaudessa.