
Lauri kirjoitti:Eikö huumori ole "terve" defenssi käsitellä ahdistavia asioita?

Vainajat
Minun huoneessani täällä
öin liikkuvat vainajat.
Miks viipyvät he maan päällä,
mitä minulta tahtovat?
Se kalpea nuori vainaa
eli veljenä majassain.
Mua myllynkivi painaa;
minä olenko ollut Kain?
Ja sen vanhan vaimon tähden
en mitään rauhaa saa.
Hänen surevat silmänsä nähden
mua elon kauhistaa.
Sekin luonani sielu hento
käy aineettomuudessaan,
joka kääntyä, tähdenlento,
sai rajalta taivaan ja maan...
Ovat ehkä he mielen harhaa
ja varjoja muistojen.
Mut muistojen kalmantarhaa
jos näin jo vapisen,
— mitä onkaan kuolema sitten,
mitä silloin tiedänkään,
kun henget vainajitten
minä silmästä silmään nään?
Uuno Kailas

Kuolemantanssi (ransk. La Danse Macabre, engl. Dance of death, ital. La Danza Macabra, saks. Totentanz) on myöhäiskeskiajan kirkkotaiteessa esiintyvä aihe, joka kuvaa vertauskuvallisesti kuoleman yleismaailmallisuutta eli universaaliutta. Kuolemantanssi-aiheiset maalaukset sisältävät yleensä henkilöityneen kuoleman, joka johtaa tanssivien hahmojen joukkoa hautaan. Usein hautaan marssivassa kulkueessa esiintyy hahmoja kaikista yhteiskunnan kerroksista – kuninkaita, paaveja, munkkeja, nuoria, maatyöläisiä jne. Se on symbolikuva siitä, että kuolemassa kaikki ovat samanarvoisia. Aihe tunnetaan jo 300-luvulta alkaen, mutta se yleistyi Jean Le Fèvren La Danse Macabre -runon ilmestyttyä vuonna 1376.
Kuuluisimmat kuolemantanssit ovat ranskalaisissa ja saksalaisissa kirkoissa usein esiintyvät fresko-aiheet. Ne tehtiin yleensä mustan surman tunnelmissa muistuttamaan ihmisiä heidän elämänsä hauraudesta ja maallisen kunnian katoavaisuudesta.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa