Lacanilaisuus ja psykodiagnostiikka - Tukari2:lta

[Psykopatologia]

Lacanilaisuus & psykodiagnostiikka (kirja-esittely). - Olen myynyt ko. kirjat (suomi & englanti).
Verhaeghe, Paul ([2002, 2004] 2009): Normaaliudesta ja muista mielenhäiriöistä. Subjekti ja Toinen. Suomentanut Janne Kurki.
Alkuteos: Over normaliteit en andere afwijkingen. Handboek klinische psychodiagnostiek (2002). (Englanninkielinen laitos [2004]:
On Being Normal and Other Disorders. A Manual for Clinical Psychodiagnostics. 524 p.) Vantaa: Apeiron Kirjat. – 576 s.
(8.10.2021)

[tris001]

Tein aikanaan filosofian proseminaarin Lacanin peiliteoriasta. Harmi ettei sekään ole enää missään.

[Psykopatologia]

Ko. teksti on myös ym. kirjassa, josta olen kirjoittanut arvostelunkin (englannin kielisestä; on netissä ja Psykoterapia-lehdessä).
En yrittänytkään perehtyä tuohon teoreettiseen osaan; kirja toimi hyvin muun tekstin osalta. En vieläkään ole teoreettiseen
osaan perehtynyt, vaikka nyt on suomeksi.

[Psykopatologia]

"Isä" saattaa merkitä yhteisiä sääntöjä ja maailmanjärjestystä, joka on kaikille suhteellisen yleinen ja yhtäläinen.
Se joka ei "alistu" tähän, on houkka ja hullu, eikä pysty luomaan normaaleita suhteita toisiin ja yhteisöön.

[Gyver]

.

[Psykopatologia]

Isä on pomo, joka määrää.

[Psykopatologia]

Re: Lacanilaisuus ja psykodiagnostiikka
Kuutar: 06.01.2011 00:15
(- -)
Olisiko hysteerikot nykykielellä esim. epävakaita persoonia? Anyway, aika erikoinen ajatus pakkoneuroosin syystä. Pakkoneurootikko olisi jostain syystä syyllistynyt koettuaan liiallista mielihyvää, ehkä oman ankaran yliminänsä näin tulkitsemana ja olisi syntynyt pakko-oireilun kierre? Silloin ankaran yliminän pitäisi olla tavallaan olemassa jo valmiina, kun ihminen ei suhtaudu luontaisesti haluun ja tarpeisiin. Siis olisiko pakko-oireisiin tai muihin neurooseihin johtava kehitys seurausta epätavallisesta persoonallisuuden rakenteesta? Vai selittääkö Lacan pakko-oireilunkin syyn olevan traumatisoitumisessa?
(- -)

[Psykopatologia]

K I R J A - A R V I O

Paul Verhaeghe (2004): On Being Normal and Other Disorders. A Manual for Clinical Psychodiagnostics. Alkuteos: Over normaliteit en andere
afwijkingen. Handboek klinische psychodiagnostiek (2002). Translated by Sigi Jottkandt. New York: Other Press, 2004.- xi + 513 p. (Akateemisessa 47,00)

Psykologi Paul Verharghe on Gentin yliopiston (Belgia) psykoanalyysin
professori ja itse lacanilainen analyytikko. Hänen kirjallaan on ainakin
kaksi funktiota:

(1) Nykyisen (DSM, ICD) psykiatrisen diagnostiikan kritiikki: Sairausluokitukset pohjaavat epäteoreettiseen deskriptiiviseen
oire-systeemiin, jolloin diagnostiikkaan tulee ulkokohtainen sävy.
Merkki-systeemin analyysia ja arvostelua on myös Luukkosella (2005) sekä
Korkeilan ym. (2005) toimittamassa kirjassa.

(2) Teoksen olennaisin anti on kuitenkin uusi metapsykologia: Verhaeghe
menee psykoanalyysin juurille: Hän kaivaa esiin Freudin jo vuodelta 1894
peräisin olevan jaon defenssi-neuro-psykooseihin (1894-1896
Abwehr-Neuropsychosen; myöhemmin psykoneurooseihin) ja aktuaalineurooseihin (Aktualneurosen). Freud pysyy tässä jaossa, ja hän palaa siihen mm. "Johdatuksessa psykoanalyysiin" (1915-1917: 336-341; S.E. XVI [1916-1917]: 385-391). Verhaeghe näyttää laajentavan aktuaali-häiriöiden kenttää: Kun ne Freudilla olivat niin simppeleitä, että niissä ei ollut analysoitavaa, kumpuavat ne Verhaeghella aleksityymisestä persoonallisuudesta, joka ei
pysty analysoimaan.

Verhaeghe asettaa kaikki häiriöt 'aktuaali-patologinen positio' vs.
'psyko-patologinen positio' -jatkumolle, joka voi esiintyä kaikissa
lacanilaisissa perus-struktuureissa: (a) neuroottisessa (normaalissa),
(b) perverssissä ja (c) psykoottisessa. Siirtymät struktuurien sisällä ovat mahdollisia, mutta eivät struktuurista toiseen. Aktuaali-patologiassa painopiste on "mykissä" somaattisissa symptomeissa; psyko-patologiassa "kommunikoivissa" mielellisissä oireissa. Selvimmin siirtymä näkyy psykoottisessa struktuurissa: Esim. 1) hypokondria (aktuaali-patologia) -> 2) disorganisoitunut skitsofrenia -> 3) paranoidinen skitsofrenia
-> 4) paranoidinen psykoosi (psyko-patologia).

Klassisessa psykoanalyyttisessä lineaarisessa mallissa mielellisen
organisoitumisen päätasot ovat psykoottinen, rajatila ja neuroottinen (esim.
Tähkä 1993). Integratiivista vertailua tai analyysia ego-psykologisen mallin
ja lacanilaisen sirkulaarisen mallin (Verhaeghe) välillä ei luultavasti ole
tehty. Assosiaatio sitomiseen (Luukkonen 2005) on yksi yritys tähän
suuntaan: Ikonen ja Rechardt (1977) esittävät psyykkisen sitomisen tasot: 1)
Sitomaton tila (liki traumaattinen); 2) vapaasti liikkuva (mobiili)
sitominen (paljolti primaari-prosessin mukaan); 3) kiinteä (tooninen)
sitominen (paljolti sekundaari-prosessin mukaan, mm. defenssit); 4)
ohjattava eli liikuteltavissa oleva sitominen. Aktuaali-patologia näyttäisi
usein liittyvän mobiiliin sitomiseen ja mm. rajatila-problematiikkaan
(heikko reflektiivinen ajattelu ym.) ja tämän myötä aleksitymiaan;
psyko-patologia taas tooniseen sitomiseen ja neurooseihin.

Verhaeghe sijoittaa aktuaali-patologiseen positioon mm. paniikkihäiriön ja
somatisaatiohäiriön, "between"-asemaan PTSD:n (post-traumatic stress
disorder) ja borderline'n (BPD) sekä psyko-patologiseen positioon hysterian
ja obsessionaalisen neuroosin. Häiriöiden yhteydessä hän käy kriittisesti
läpi DSM:n tekstiä, tuo esiin häiriöiden psykodynamiikkaa ja etiologista
taustaa sekä esittää terapia-implikaatioita.

Kriittinen huomio: Verhaeghe esittää (p. 303-304), että kaikissa englanniksi
1985-2000 julkaistuissa empiirisissä tutkimuksissa on tullut esiin
positiivinen korrelaatio aleksitymian ja MUSin välillä (Medically
Unexplained Symptoms; pääosin somatisaatio-oireita). Tutkimukset on tehty
paljolti Toronto Alexithymia Scale'lla (TAS-R), jossa varsinkin somaattisia
oireita kuvastavat kysymykset ovat olleet merkityksellisiä. Verhaege ei
kuitenkaan noteeraa, että kyseessä voi olla osin myös teknistä
korrelaatiota.

Kirjan lacanilainen ote on yllättävän vähän "häiritsevä". Päinvastoin se voi
olla freesiä freudilaisiin muotoiluihin tottuneelle (jopa niin, että
"minäkin haluan olla lacanilainen!"). Kuitenkin sanasto olisi helpottanut
tekstin aukeamista.

Prof. Verhaeghen teos on viime vuosien kiinnostavimpia psykodynaamisia
kirjoja. Sen ote on innovatiivinen, ja se stimuloi ajatuksia. Erityisen
ansiokasta ovat teoksen suorat yhteydet psykiatriseen diagnostiikkaan ja
psykoterapeuttiseen käytäntöön.

V i i t t e e t

DSM-IV-TR (2000). Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders.
Fourth Edition. Text Revision. Chairperson Allen Frances. Washington, D.C.:
APA. - xxxviii+943 p.

Freud, Sigmund (1894): Die Abwehr-Neuropsychosen. Versuch einer
psychologischen Theorie der akquirierten Hysterie, vieler Phobien und
Zwangsworstellungen und gewisser hallusinato- rischer Psychosen. Gesammelte
Werke (G.W.) I: 57-74; Standard Edition (S.E.) III: 41-68.

-------- (1915-1917): Johdatus psykoanalyysiin I. Kirjassa Freud
(1915-1932): Johdatus psykoanalyysiin (I-II) (s. 1-406). Alkuteos
Vorlesungen zur Einführung in die Psychoanalyse (1915-1917). Suomentanut
Erkki Puranen. Jyväskylä: K. J. Gummerrus. - G.W. XI; S.E. XV-XVI.

ICD-10 (1997). Psykiatrian luokituskäsikirja. Psykiatrian luokitustyöryhmä,
puheenjohtaja Ville Lehtinen. (Pohjaa "siniseen" [1992] ja "vihreään" [1993]
kirjaan.) Helsinki: STAKES. - 211 s.

Ikonen, Pentti & Eero Rechardt ([1977] 1994): Psyykkinen sitomistapahtuma. -
18 s. Kirjassa Ikonen & Rechardt (1975-1994): Thanatos, häpeä ja muita
tutkielmia (1994: 67-84). Helsinki: Nuorisopsykoterapiasäätiö.

Korkeila, Jyrki, Markus Heinimaa ja Tanja Suomela (toim.)(2005): Ajattelen -
olen siis psykiatri. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. - n. 180 s. (painossa)

Luukkonen, Pertti (2005): Depressio ja klassiset neuroosit: psykodynamiikkaa
ja diagnostiikan historiaa. Helsinki: Psykopatologia. Painopaikka
Yliopistopaino. - 127 s

Tähkä, Veikko (1993): Mielen rakentuminen ja sen hoitaminen. Toinen painos.
Alkuteos Mind and its Treatment. A Psychoanalytic Approach (1993).
Suomen-kielinen laitos Veikko Tähkä. Porvoo (ym.): Werner Söderström
Osakeyhtiö, 1997. - 596 s.

18. 11. 2005

FL Pertti Luukkonen
psykologi, psykoterapeutti
Psykopatologia (kustantaja)

Toinen painos saattoi olla hieman halvempi, muistelen.
Suomeksi 2010.

[Kuutar]

Palaan tähän lauseeseeni: " Lacanilaisuudessa on eroavaisuuksia suhteessa freudilaisuuteenkin. Kun Freud lähti patriarkaalisemmasta mallista.. "
Miksi Freudin malli on niin patriarkaalinen? Minusta hänellä on suorastaan viktoriaaninen naiskäsitys. Kun lukee Freudin ja freudilaisiin teorioihin pohjautuvia käsityksiä naiseudesta, niin naislukijalle tulee sellainen vaikutelma, että tekstit on kirjoitettu ulkopuolisen näkökulmasta, ilman todellista kokemuksellista tietoa siitä, millaista on olla naissubjekti. Hän lienee perustanut ajatuksensa potilaidensa haastatteluihin, jotka tuskin kertoivat hänelle kaikkea ja edustivat vain pientä osaa aikakautensakin naisista.

Freudin mukaan kait naiseus oli jonkinlaista heikkoutta ja vajavuutta, kun taas maskuliinisuus olisi siihen verrattuna ensisijaista ja parempaa muka molempien sukupuolten mielestä. Naisten ...-kateus väitteessään Freud meni mielestäni ihan metsään. Ei naiset kadehdi miehiä, mutta miehet kahdehtivat ja vertailevat toinen toisiaan. Kilpailu ja kateus fyysisestä paremmuudesta on nimenomaan miesten juttu. Freudin kateusväite on enemmänkin tyypillinen miehen mieleen juolahtava ajatus. Hän miehenä koitti ajatella naisen näkökulmasta, mutta epäonnistui siinä, kun ei miesaivoiltaan aidosti kyennyt eläytymään.

Freudin käsityksiä saattaa yksipuolistaa sekin, että hänen potilaansa olivat useimmat neurootikkoja, miten he edustaisivat kaikkia naisia? Freudin aikana elänyt neurootikko -nainen saattoi hyvinkin olla sellainen viktoriaaninen neito, joka ei tiedosta itseään ja on haudannut tunteensa ja fantasiansa johonkin alitajuntaan, kahdehtiessaan itseään vahvempia ja itsetietoisempia ihmisiä. Onko Freudin teorioissa neuroottisesta naisesta tehty naiseuden arkkityyppi?

Miten nykyään, vieläkö psykodynaamisesti suuntautuneet terapeutit allekirjoittavat Freudin naiskuvan?

[minätäällä]

Kannattaa lukea tämän päivän naisanalyytikkoja ja heidän näkemyksiään.

Joyce McDougallin kirjassa Mielen teatterit on useita kuvauksia somatisoivien, aleksityymisten potilaiden analyyseistä ja perversioiden analyyseista. Minusta muistaakseni myös Juhani Mattilalla oli artikkelissaan Psykoanalyyttinen näkemys tunteista somatisoivista potilaista ja tunteiden tunnistamisen opettelusta terapiassa.

[Psykopatologia]

Up.