HS, Lujasti lempeä, 27.8.2015
KOLUMNI
Maaret Kallio
Kirjoittaja on psykoterapeutti, kouluttaja ja tietokirjailija.
Olen lapsesta saakka harrastanut outoa mielikuvitusleikkiä. Se on niin kummallinen, etten kirjoittaisi siitä julkisesti, ellen olisi rohkaistunut psykologi Jarkko Rantasen kirjoitettua tyylilajin olevan mielen hyvinvoinnin kannalta järkevä.
Ajatusleikki alkaa näin: kuvittele arkisen elämäsi ärsytyksiä ja uuvuttavia rutiineja. Kuvittele puolisosi komentelua, lasten tappelua, loputtomia tiskejä, oksentavaa koiraa, myöhästelevää ystävää, kehosi löysimpiä kohtia ja työsi hikisimpiä rutiineita.
Voisi totisesti olla paremminkin. Ehkä olisi kannattanut jättää koirat, lapset ja puolisot hankkimatta, vaihtaa työ ehompaan ja koti komeampaan. Ainakin olisi tarpeen saada vähän jotain lisää, hieman enemmän ja suuremmin puhuttelevaa.
Sitten siirrytään rajumpaan mielikuvitteluun. Kuvittele joutuvasi yhtäkkiä luopumaan kaikesta edellä mainitusta. Eräänä päivänä menettäisit lopullisesti elämänkumppanisi. Kuvittele vapautuvasi sotkujen siivoamisesta, mutta myös niiden tekijöistä: omista lapsistasi. Kuvittele koirasi kuolema, ystäväsi katoaminen, kotitalosi palaminen. Kuvittele kehosi ongelmien muuttuvan selluliitista hengissä pysymisen taisteluksi. Kuvittele suurimmat menetyksesi kuoleman saapuessa.
Kiitollisuus on tunne, joka herää, kun koemme saavamme jotain, joka ei ole itsestäänselvää. Siksi juuri elämän perustavat asiat ovat niitä, joita kohtaan kiitollisuus usein hautautuu arjen vaativuuden ja tyytymättömyyden alle. Pysäyttävä kysymys onkin, voiko haluta sitä mitä on jo saanut. Voiko kokea onnea siitä, mikä on koko ajan käsillä? Osa saa rajun muistutuksen kaiken menettämisestä sairauksien, onnettomuuksien ja kuolemien ravistelemana, mutta moni ei koskaan joudu äärimmäisen uhan eteen.
Kirjailija Joonas Konstig tiivistää Valomerkissä rakkauden määritelmän koskettavasti: "Rakkaus on sitä, että rakastettua kaipaa enemmän kuin hänestä tykkää." Kun kyseenalaistaa oman tavallisen elämänsä, sen arvot kirkastuvat nopeasti.
Menetyksen kuvitteleminen muistuttaa karusti, miten toisin asiat voisivat olla.
Onnellisuuden lähteet eivät tule aina miellyttävissä paketeissa, vaan jopa toistuvaa huolta, ahdistusta ja ärsytystä herättävissä liittoumissa. Elämäänsä mittaillessa olisi tärkeintä miettiä, mikä kaikki on helppoa omistaessaan unohtaa, mutta mistä menettäessään kivuliaasti kärsisi. Silloin kaipauksen herättämä kiitollisuus nousee arjen tykkäämistä korkeammalle.
http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1440562468169