Paras ystävä?

[Kahvi]

Minusta paras ystävä on sellainen, joka esim vuosienkin hiljaiselon jälkeen tulee seisomaan rinnallesi/avuksesi silloin, kun pska osuu pahemman kerran tuulettimeen.

[Psykopatologia]

Ostensiivinen osoittamiseen, näyttämiseen perustuva (määritelmä);
silmäänpistävä; komeileva, kerskaileva

Pienehkö sivistyssanakirja, o-alkuiset sanat
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/sanato.html

No ei kai nyt sentään kerskaileva.

Ostensiivinen voi tietysti olla myös kerskailevaa, jolloin se on fallis-ekshitionistisesti
muille näyttävää; "Ostin juuri ison mustan Bemarin" (Viitamäki). Tälläinen tyyli ei ole
"anaalisesti" muita voimalla lyttyyn lyövää, vaan hienostuneempaa: Henkilö antaa
muiden olla rauhassa sellaisia kuin he ovat, mutta briljeerauksella ja häikäisyllä hän
viestii omaa ylivertaisuuttaan siten, että heikommat suorastaan (itse) lysähtävät.

[Psykopatologia]

Voi.

[Hilppa]

Valitsin otsakkeeksi ketjun aloitukseen "Paras ystävä", koska termi on ehkä enemmän sukupuolineutraali kuin sydänystävä, joka on ehkä klassisempi ja muun muassa tyttökirjallisuudessa usein esiintynyt termi ja aihepiiri. Mutta parhaalla ystävällä tarkoitan sydänystävää, sellaista ystävää, joka on uskottu, jolle voi kertoa sisimmätkin asiansa, jolta haluaa kuulla kuulumiset ja jonka kanssa tapaamiset taukojenkin jälkeen ovat antoisia. Ehkä miehet kuitenkin mieluummin käyttävät ilmaisua paras ystävä kuin sydänystävä ja heille ystävyyden sisältökin voi olla erilainen, enemmän rehti luotettava kaveri. Palstan sukupuolineutraaliuden vuoksi siis "Paras ystävä".

Ystävyyteen itseensä jo liittyvät voimakkaat tunteet ja joskus episodit ja jopa ystävyyden katkeaminenkin, mitä jotkut ihmiset ovat kuvanneet jopa tunteiltaan yhtäläiseksi puolisosta eron kanssa. Eli sinänsä jo omista ystävyyksistään puhuminen voi herättää kateuden tai ehkä vähintäänkin ulkopuolisuuden tunteita ympäröivissä ihmisissä. Ei mielestäni ihmetystä siitä, miksi jollakin on ystävä. For God's sake! Vaan että miksi on käynyt niin, että minulla sydänystävää ei ole, koska ystävyyssuhteiden solmiminen, rakkaus, intohimo työhön tai tekemiseen kuuluvat normaaliuteen ja miellämme, että niin on hyvä ja kuuluu olla.

[mr jalsan]

Minulla ei ole parasta ystävää. Minulla on trisin lailla ystäviä joiden kanssa teemme eri asioita. Meitä yhdistää eri tilanteet ja henkinen ymmärrys. Kaippas olen pohjimmiltani erakkoluontoinen, kun voisin väittää, etten haluaisi edes yhden kanssa jakaa kaikkea.

Ystävänä en edes yritä olla muuta kuin olen. En jätä asioitani tekemättä tai hoitamatta ystävän aloitteesta vaan omaa mukavuudenhaluani ja laiskuuttani jos siis tulisin lähteneeksi sienimetsään vessanpesun sijaan. Hyvä ystävä käsittäisi kyllä odottaa sen 10 min jonka ensisijaisen tehtävän hoito minulta veisi.

Vuosien varrella minuun on yrittänyt kiinnittyä ihmisiä jotka ovat vain pyrkineet käyttämään minua. Heitä kaihdan, mutta niitä on aina tulollaan. Jokin mangneetti minussa on, jolle olisi mukava kyetä jotain tekemään, koska saatan alkuun jakaa heille huomiotani niin että se on omilta rakkailtani pois.

Onneksi viihdyn hyvin myös itseni kanssa. Mutta kun kaipaan seuraa, sitä myös haen; enkä nokkaannu, vaikkei ystäväni sillä hetkellä sitä minulle kykene tarjoamaan. Kysyn seuraavaa tai keksin muuta