Minut jätettiin lapsena jatkuvasti huomiotta. Nyt olen koko sen jälkeisen ajan jättänyt itseni vähäväliä huomiotta. Olen antanut jakamatonta huomiota muille olemalla muiden kanssa samaa mieltä ja kuuntelemalla mitä he tahtovat. Samalla lapsuuden kehä on toistunut, jään itse huomiotta. Jos ottaisin itseni huomioon, niin saisin muiltakin huomiota. Elämä on epäreilua. Huomiottajättö jättää kamalan tyhjiön; minä hukkuu, eikä se ehkä koskaan palaa ja halua nähdä enää itseä tai muita ettei sitä satutettaisi lisää. Henkinen itsemurha.
Onko teillä kokemusta huomiotta jäämisestä? Onko täällä muita henkisen itsemurhan tehneitä?
