Kirjoittaja Mirri » 09.10.2020 20:27
Minunkin läheiselleni on käynyt niin, että klotsapiinia tarvittiin avuksi vasta siinä vaiheessa, kun hän oli jättänyt neuroleptilääkityksensä ottamatta muutamaksi kuukaudeksi ja sairastui entistä vaikeampaan psykoosiin. Sellaiseen, johon ei enää tepsinyt muu kuin Leponex.
'Sairaudentunnottomuus' on tässä asiassa iso juttu. Samoin kuin se, että sairautensa vakavuudesta tietämätön ihminen voi saada ympärillä olevilta - enemmän ja vähemmän ymmärtämättömiltä - ihmisiltä tukea psykoosinestolääkityksensä lopettamiseen. Tuskin kukaan tietää, miten moni elinikäinen klotsapiinilääkitys olisi vältettävissä sillä, että sairastumisen alkuvaiheessa potilas läheisineen uskoisi, että on tosi kyseessä, ja että lääkehoito on korvaamaton sairauden selättämiseksi tai kurissa pitämiseksi. Ihmiset eivät tule ajatelleeksi, että ajoissa aloitetun ja noudatetun lääkehoidon laiminlyönti voi johtaa vaikean ja lääkeresistentin skitsofrenian syntymiseen; sairauden, joka ei ole lievitettävissä ilman klotsapiinia.
Toki klotsapiinia voidaan tarvita muistakin syistä. Kaikilla potilailla psykoosisairauden oireet eivät lievity muilla psykoosilääkkeillä. Toinen läheiseni on jossakin vaiheessa luopunut leponexista sen sivuvaikutusten vuoksi. Sairaus alkoi kuitenkin oireilla niin pahasti, että toistuvine psykoosi- ja sairaalajaksoineen elämä kävi sietämättömäksi, eikä uusiutuvia psykooseja saatu loppumaan millään keinoin. Hän valitsi uudelleen klotsapiinihoidon, ja on valintaansa tyytyväinen. Silti, vaikka tietää leponexin riskit. Vähän samanlainen 'tarina' kuin dokkarissa nähdyllä nuorella naisella, joka kertoi elämänsä olevan hyvää ja elämisen arvoista - klotsapiinin turvin.
Oma lapseni on täysin 'riippuvainen' klotsapiinista, ja ilman sitä hän tuskin kestäisi elämäänsä vaikeiden psykoosien kurimuksessa. Klotsapiinikaan ei välttämättä pidä psykoottisuutta täysin poissa, mutta se lievittää oleellisesti niin, että elämä sujuu ja on inhimillistä - skitsofreniaa sairastavan ihmisen kestokyvyn paremmalla puolella.