Tapio Puolimatkan artikkelista "Uskonnollinen kognitio ja uskonnollinen kasvatus", lehdessä Kasvatus&Aika 2011:
Naturalistisessa päättelyssä pidetään itsestään selvänä sitä, ettei usko Jumalaan perustu tosiasioihin. Niinpä ei katsota tarpeelliseksi käsitellä näkemystä, jonka mukaan usko Jumalaan omaksutaan siksi, että se on tosi uskomus. Miksi kukaan siis yleensä uskoo Jumalaan, kun Jumalaa ei ateistisen vakaumuksen mukaan ole olemassa eikä hänestä ole mitään todisteita? Tämän ateistisen päättelyn mukaan selitykseksi riittävät ihmismielessä olevat automaattiset kognitiiviset järjestelmät, jotka luovat taipumuksen uskoa Jumalaan.
http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=442Ihmisten taipumus uskoa johonkin ei todista yhtään mitään uskomuksen oikeellisuudesta. Kauanhan ihmiset uskoivat Maan kiertävän Aurinkoa, ja pitivät tätä luonnollisena ajatuksena.
Tapio Puolimatkan mielestä naturalistinen uskonnon tulkintatraditio on pelkistävä:
Lisäksi on kyseenalaistettu taustalla vaikuttava oletus, että jumaluskon uskottavuus perustuu ainoastaan joihinkin automaattisiin kognitiivisiin järjestelmiin. Se että tutkimus paljastaa joitakin automaattisia kognitiivisia mekanismeja, jotka suosivat uskoa Jumalaan, ei todista sitä, ettei jumaluskoa voitaisi oikeuttaa järkiperusteilla. Teistisestä lähtökohdasta on mielekästä olettaa, että Jumala on sekä asettanut ihmiseen automaattisia kognitiivisia mekanismeja, jotka tekevät luonnolliseksi uskoa Jumalaan, että antanut ihmiselle kyvyn perustella jumaluskoa järkiperusteilla.
Hänen päättelynsä mukaan siis, koska ihminen uskoo, niin se todistaa että Jumala on laittanut ihmiseen tämän uskon?
Tuo on kehäpäättelyä, minusta uskonnollisessa ajattelussa on usein juuri tällaisia kehäpäätelmiä, joita ei perustella.