RAKKAUS - ELÄMÄN TARKOITUS?
2.7.2013 | Maria Jungner http://yle.fi/puhe/ohjelmat/maria_jungn ... _7030.html (57 min)
Uskon vahvasti, että tässä maailmassa on tasan kaksi suurta voimaa, joiden edessä ihminen on täysin avuton. Kaksi voimaa, jotka saavat meidät polvillemme ja joiden edessä on pakko antautua. Nämä kaksi ovat rakkaus ja kuolema. Uskon, että näistä kahdesta suurempi ja vahvempi on rakkaus.
Nykypäivän ihminen yrittää trivialisoida kaiken sen mitä ei pysty hallitsemaan tai ymmärtämään. Rakkautta ei voi hallita eikä taatusti ymmärtää. Se ei sovi meidän läpikesytettyyn, sääntöjä ihannoivaan maailmaamme. Rakkaus vie meiltä mahdollisuuden olla täysin suvereeneja suorittajia. Rakkautta ei voi koskaan ostaa eikä houkutella väärin perustein. Rakkaus vaatii rehellisyyttä ja täydellistä antautumista. Siksi rakkaus on niin armottoman vaikeaa. Se vaatii samaan aikaan suurta rohkeutta ja nöyryyttä.
Suurimmat rakkaudet ovat harvoin tuoneet suurta onnea. Rakkaus ei todellakaan ole onnen synonyymi. Tuskin mikään aiheuttaa niin suurta kärsimystä ja kipua kuin suuri rakkaus. Olen itse miettinyt paljon rakkaudessa epäonnistumista. Voiko rakkaudessa ylipäätään edes epäonnistua? Jos olet rakastanut, tarkoittaako rakkauden loppuminen epäonnistumista? Ehkä rakkaus on vain kulkenut matkansa päähän.
Minä rakastuin kiihkeästi ja täysin yksipuolisesti, kun olin huiman kypsässä 8 vuoden iässä. Sitä yksipuolista palvontaa kesti vuosia. Onnea tuotti pelkkä katse ja hymy. Se todellinen ensirakkaus tuli kohdalleni, kun olin 15-vuotias ja se päättyi särkyneeseen sydämeen. Rakkauden hurma ja tuska - molemmat ensimmäisen kerran koettuna. Olin Julia, hän oli Romeo. Otin siitä tuskasta kaiken irti. Nyt hiukan hymyilyttää se nuori lempi. Rakkauden edessä iällä ei ole merkitystä, sillä se tunne on jokaiselle yhtä suuri. Se koetaan aina omasta kokemusmaailmasta käsin. Siksi on väärin trivialisoida tai arvottaa mitään rakkautta.
Maailmaan mahtuu niin monenlaista rakkautta. Rakkaudessa, olipa sitten kysymys romanttisesta rakkaudesta tai mistä rakkaudenlajista hyvänsä, mielestäni sen todellisen rakkauden mitta on hyväksyntä. Toinen ohjelmani vieraista esittää väitteen, että rakkaus on vankila. Olen täysin päinvastaista mieltä. Rakkaus on vapautta ja sen pitää saada virrata vapaasti. Ilman hallintaa, kahleita ja vaatimuksia. Suuresti arvostamani terapeutti Tommy Hellsten sanoo kirjassaan Elämän paradoksit: "Aito rakkaus voi elää vain täydellisessä vapaudessa. Täydellinen vapaus vallitsee sellaisessa suhteessa, jossa toisen rakkaudelle ei aseteta minkäänlaisia vaatimuksia. Rakkautta ei voi vaatia keneltäkään, eikä ketään voi rakastaa velvollisuudesta."
Alf RehnTämänkertaisen ohjelmani vieraaksi olen kutsunut kaksi hurmaavaa ja fiksua miestä: Alf Rehnin ja Mikael Jungnerin. Kun suunnittelee radio-ohjelmaa, jossa puhutaan rakkaudesta, harva varmaan kutsuisi ohjelmaan vieraaksi ex-puolisonsa. No, harvan ex-puoliso on niin älykäs, sanavalmis ja mielenkiintoinen ihminen kuin mitä Mikael Jungner on. Lisäksi sattuneesta syystä tiedän, että tämä mies ei pelkää rakastaa. Ei yksityisesti eikä julkisesti. Olen miettinyt usein, miksi niin moni kokee että rakkaus pitää piilottaa. Miksi kaikki kaunis pitäisi piilottaa maailmassa, jossa tapahtuu niin paljon pahaa, jossa on niin paljon inhimillistä kärsimystä ja surua.
Kesä tuo rakkauden myös katukuvaan. Tuntuu hyvältä nähdä kahden nuoren suutelevan bussipysäkillä tai keski-ikäisen pariskunnan kävelevän pitkin Aleksanterinkatua käsi kädessä. Olin muutama päivä sitten ostamassa torilta mansikoita ja ennen minua siinä kojulla asioi perhe, pari lasta ja suurin piirtein itseni ikäiset vanhemmat. Lasten valitessa mieleisiään marjoja, mies kumartui naisen puoleen, silitti poskea ja suuteli kevyesti kuin ohimennen. Arkipäivän kauneinta rakkautta. Nautitaan siitä rakkaudesta, mitä meillä on. Arvostetaan niitä hetkiä joita rakkaidemme kanssa saamme. Elämä on arvaamaton. Onneksi. Sillä koskaan ei voi tietää minä hetkenä yksi rakkaus voi loppua ja toinen alkaa. Tai joissain tapauksissa - jatkua.
Maria Jungner
