Psykopatologia.munfoorumi.com

Puhuminen vrt. kirjoittaminen

Vesa Talvitie: Psykoanalyyttisestä ja tieteellisestä kirjoittamisesta

Psykoterapia 2/2013: 138 - 142

Itse ilmaisen itseäni paremmin/helpommin kirjoittamalla kuin puhumalla.

Oscar Parlandin puhe "sörssi" mutta kirjoittaminen oli briljanttia.

Olavi Virta taas osasi vain laulaa.

Harmi, ettei aloitusviestissä mainittu artikkeli toistaiseksi ole luettavissa netissä.

Ovatko puhuminen ja kirjoittaminen keskenään psykoterapian välineinä vertailukelpoisia niin, että asettettaisiin ne paremmuusjärjestykseen; kumpi on hoitavampaa, puhuminen vai kirjoittaminen?

Miksi artikkelin otsikossa puhutaan psykoanalyyttisesta kirjoittamisesta, jos artikkelin aiheena on tieteellinen kirjoittaminen?

Kiitos Reinikäiselle linkistä.

Esitän kysymykseni vielä erikseen Psykopatologialle: Ovatko puhuminen ja kirjoittaminen keskenään psykoterapian välineinä vertailukelpoisia niin, että asettettaisiin ne paremmuusjärjestykseen; kumpi on hoitavampaa, puhuminen vai kirjoittaminen?

Mielestäni ketjun otsikko antaa mahdollisuuden tällaisenkin kysymyksen esittämiseen, vaikka kyseisessä artikkelissa olisikin puhuttu pelkästään tieteellisestä kirjoittamisesta.

Puhuminen; eihän kirjoittamalla mitään psykoterapiaa tehdä.

Entä tieteellinen puhuminen verrattuna tieteelliseen kirjoittamiseen; kumpi on parempi? Käsittääkseni tällainenkin vertailu sopii ketjun otsikon alle oikein hyvin.

Vesa Talvitie: PSYKOANALYYTTISESTA JA TIETEELLISESTÄ KIRJOITTAMISESTA
(- -)

KAMPPAILU VÄÄRINYMMÄRRYSTÄ VASTAAN

Miksi useimmat tuntemasi älykkäät ja ammattitaitoiset kollegat eivät ole julkaisseet mitään? Miksi lehtien arvioijat vaikuttavat takertuvan itsetarkoituksellisesti muotoseikkoihin ja ilmeisesti tahallaan kieltäytyvät ymmärtämästä kirjoittajan ajatuksia? Molempien kysymysten taustalla voi nähdä yleisen ajatusvirheen, että kirjoittaminen olisi (puheen tavoin) vain tapa ilmaista ajatuksia.

Ammatti- ja tiedelehdet ovat vaativia julkaisufoorumeja, jotka julkaisevat ehkä vain muutamia prosentteja niille tarjotuista käsikirjoituksista. Jotta saisi tekstinsä julkaistua tällaisella kilpaillulla foorumilla, kirjoittajalla on oltava jotain verrattain oivaltaa sanottavaa. On kuitenkin eri asia esittää oivaltavia ajatuksia konkreettisissa keskustelutilanteissa kuinka rakentaa kirjoitus, joka on lukijakollegoille avartava.

Puheen ja kirjoituksen eriluonteisuus ilmenee kun tarkastelee tutkijoiden keskustelutilanteista tekemiä transkriptiota. Niissä puhutut lauseet ovat epätäydellisiä ja lauseiden keskinäisten suhteiden logiikka usein hämmästyttän hatara. Keskustelusta muodostuva sekava vaikutelma ei välttämättä selity paljoakaan sillä, että keskustelijoiden kasvojen ilmeet ja äänensävyt eivät välity transkripition lukijalle.

Keskustelutilanne sallii tällaisen hataruuden ensinnäkin siksi, että puhujilla on (ehkä hyvinkin monia) jaettuja uskomuksia, joita ei ole tarpeen keskustelussa tuoda esiin. Ne ovat keskustelun ääneen lausumaton perusta ja lähtökohta. Toiseksi, vaikkei keskustelijoilla olisi jaettuja uskomuksia, he ovat usein enemmän tai vähemmän tietoisia muiden taustatiedoista ja asenteista. Kolmanneksi, keskustelu on tietyllä tavalla itsekorjautuva prosessi: käsittämättömiksi jääviin seikkoihin voidaan pyytää keskustelun edetessä selvennystä.

Julkaistu teksti kohdistuu epämääräiselle vastaanottajajoukolle, minkä takia kirjoittaja voi puhujaa vähemmän laskea vastaanottajan esiymmärryksen varaan. Eräs filosofiystäväni totesi että on kirjoitettava niin, ettei tekstiä voi ymmärtää väärin. Painetussa tekstissä käsittämättömäksi kohta painaa riippana tarinan loppuun saakka – lukija ei voi pyytää selvennyksiä hämäriksi jääneisiin kohtiin.

Vakuuttava puhe rakentuu siis eri tavoin kuin vakuuttava teksti, ja siten ei ole lainkaan selvää että selkeästi ajatuksensa puhuva henkilö osaisi kirjoittaa selkeitä kokonaisuuksia. Kirjoittaminen on siis taito, joka on opittava puhumisen taidon päälle.
(- -)
_
3.7.2013 http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=v ... oA&cad=rja (Reinikaisen linkki)

Tai sitten he, jotka paneutuvat käytännön praktiikkatyöskentelyynsä syvällisesti ja kaikkensa antaen, eivät yksinkertaisesti ehdi enää käyttää aikaansa tieteelliseen julkaisutoimintaan? Kaikkea ei voi elämässään saada eli yksinkertaisesti aika ei riitä kaikkeen.

"Kliinikko - tiedemies" ei eikaikuitenkaan ole kovin yleinen.

Psykologian alan julkaisujen kirjoittamisesta en tiedä mitään, mutta uskoisi tieteellisen kirjoittamisen opettelun olevan mahdollista alalla kuin alalla. Tieteellisen kirjoitustekniikan omaksuminen vaatii aikaa ja sujuu tietysti toisilta paremin ja nopeammin kuin toisilta, mutta oppiminen lienee kuitenkin kaikille mahdollista. Työlästähän uuden asian opettelu on aina.

Psykopatologia kirjoitti:"Kliinikko - tiedemies" ei eikaikuitenkaan ole kovin yleinen.

varsinkaan kliinisessä psykologiassa. Esimerkiksi Keltikangas-Järvisellä ei ole
koskaan ollut mitään praktiikkaa. Kaikki hänen viisautensa on tullut kirja-
tiedon pohjalta.

Tilanne on erilainen esimerkiksi psykiatriassa, jossa kaikilla professoreilla
on (ollut) kliininen tausta.

Obelix, mitä tarkoitat?

Kyllä pitäisi.

Obelix kirjoitti:En halua puhua pahaa kollegasta, mutta...

Et vastannut kysymykseeni, joten kysyn uudelleen.
Obelix, mitä tarkoitat tällä viestillä: Kaikki tunnemme Keltsarin "viisauden".?

kai voi päätelä viestitä palon.

faarao1 kirjoitti:kai voi päätelä viestitä palon.

Tällaiseen kirjoitukseen pitäisi saada perusteluja ja lisäselvitystä minun päättelyistäni riippumatta: Kaikki tunnemme Keltsarin "viisauden".

Mirri kirjoitti:

faarao1 kirjoitti:kai voi päätelä viestitä palon.

Tällaiseen kirjoitukseen pitäisi saada perusteluja ja lisäselvitystä minun päättelyistäni riippumatta:
Kaikki tunnemme Keltsarin "viisauden".

Keltikangas on sangen puhdas akateemikko, jolta puuttuu kokemus käytännön kliinisestä työtä.

Hänet palkittiin kuitenkin tänä vuonna Suomen Leijonan komentajamerkillä.