Vesa Talvitie: PSYKOANALYYTTISESTA JA TIETEELLISESTÄ KIRJOITTAMISESTA(- -)
KAMPPAILU VÄÄRINYMMÄRRYSTÄ VASTAAN
Miksi useimmat tuntemasi älykkäät ja ammattitaitoiset kollegat eivät ole julkaisseet mitään? Miksi lehtien arvioijat vaikuttavat takertuvan itsetarkoituksellisesti muotoseikkoihin ja ilmeisesti tahallaan kieltäytyvät ymmärtämästä kirjoittajan ajatuksia? Molempien kysymysten taustalla voi nähdä yleisen ajatusvirheen, että kirjoittaminen olisi (puheen tavoin) vain tapa ilmaista ajatuksia.
Ammatti- ja tiedelehdet ovat vaativia julkaisufoorumeja, jotka julkaisevat ehkä vain muutamia prosentteja niille tarjotuista käsikirjoituksista. Jotta saisi tekstinsä julkaistua tällaisella kilpaillulla foorumilla, kirjoittajalla on oltava jotain verrattain oivaltaa sanottavaa. On kuitenkin eri asia esittää oivaltavia ajatuksia konkreettisissa keskustelutilanteissa kuinka rakentaa kirjoitus, joka on lukijakollegoille avartava.
Puheen ja kirjoituksen eriluonteisuus ilmenee kun tarkastelee tutkijoiden keskustelutilanteista tekemiä transkriptiota. Niissä puhutut lauseet ovat epätäydellisiä ja lauseiden keskinäisten suhteiden logiikka usein hämmästyttän hatara. Keskustelusta muodostuva sekava vaikutelma ei välttämättä selity paljoakaan sillä, että keskustelijoiden kasvojen ilmeet ja äänensävyt eivät välity transkripition lukijalle.
Keskustelutilanne sallii tällaisen hataruuden ensinnäkin siksi, että puhujilla on (ehkä hyvinkin monia) jaettuja uskomuksia, joita ei ole tarpeen keskustelussa tuoda esiin. Ne ovat keskustelun ääneen lausumaton perusta ja lähtökohta. Toiseksi, vaikkei keskustelijoilla olisi jaettuja uskomuksia, he ovat usein enemmän tai vähemmän tietoisia muiden taustatiedoista ja asenteista. Kolmanneksi, keskustelu on tietyllä tavalla itsekorjautuva prosessi: käsittämättömiksi jääviin seikkoihin voidaan pyytää keskustelun edetessä selvennystä.
Julkaistu teksti kohdistuu epämääräiselle vastaanottajajoukolle, minkä takia kirjoittaja voi puhujaa vähemmän laskea vastaanottajan esiymmärryksen varaan. Eräs filosofiystäväni totesi että on kirjoitettava niin, ettei tekstiä voi ymmärtää väärin. Painetussa tekstissä käsittämättömäksi kohta painaa riippana tarinan loppuun saakka – lukija ei voi pyytää selvennyksiä hämäriksi jääneisiin kohtiin.
Vakuuttava puhe rakentuu siis eri tavoin kuin vakuuttava teksti, ja siten ei ole lainkaan selvää että selkeästi ajatuksensa puhuva henkilö osaisi kirjoittaa selkeitä kokonaisuuksia. Kirjoittaminen on siis taito, joka on opittava puhumisen taidon päälle.
(- -)
_
3.7.2013
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=v ... oA&cad=rja (Reinikaisen linkki)