Puhuminen vrt. kirjoittaminen

[Pinja]

Puhuminen; eihän kirjoittamalla mitään psykoterapiaa tehdä.

PP onhan nettikirjoittaminen esim. päiväkirjakirjoittaminen terapeuttista?

[Psykopatologia]

On.

[Psykopatologia]

Yksi heikkopuhujainen oli keskikoulussa uskonnon lehtori TT Paavo Rafael Päivänsalo,
myös kasvatustieteen dosentti (HY) ja myöhemmin professori (JY), autistisen tuntuinen
mies, joka sanoi jääkiekkomailoja sauvoiksi. - Luennolla dosentti luetutti kuulijoilla
omia kirjojaan.

Kuitenkin tämä kummajainen kirjoitti (jo) 1960-luvulla Veikkaajaan hienoja
kirjoituksia psykologiasta. Häntä seurasi Rutanen.

[Mirri]

Voi olla, että sisäänpäin kääntyneillä, 'autistisilla' - ja verbaalisesti lahjakkailla - ihmisillä kirjoittaminen on luonnostaan puhumista helpompaa. Kirjoittamista voi toteuttaa itsekseen ilman, että samalla tarvitsisi selviytyä ujon ja sulkeutuneen ihmisen kannalta vaikeasta vuorovaikutuksesta toisten ihmisten kanssa. Puhumiseen perustuva psykoterapia on oikein hyvä keino opetella puhumaan, ilmaisemaan itseään puheen keinoin.

Kirjoittaminen on hyvin hoitavaa ja toimii myös psykoterapian tukena, mutta se ei korvaa psykoterapiaa, jossa oman sisikunnan syväluotauksen lisäksi pääsee/joutuu harjoittelemaan suullista ilmaisua - joutuu opettelemaan sellaista luottamusta toiseen ihmiseen, että alkaa uskoa itseensä puhetta tuottavana yksilönä. Puhumista pelkäävä ihminen on jo aika hyvällä mallilla silloin, kun hän alkaa tuottaa puhetta ilman, että psykoterapeutin tai muun ammattiauttajan tarvitsee lypsää jokainen sana erikseen, ja sanoja tulee enemmän kuin yksi silloin toinen tällöin.

Minun viisas psykoterapeuttini ei koskaan suostunut lukemaan mitään mukanani tuomaani itse kirjoittamaani tekstiä, vaan hän pyysi minua lukemaan sen hänelle...

Nimim. ex-Tuppisuu.

[Golden flower]

Voiko autistinen ymmärtää psykologiaa?

Puhumisen ongelmat ja puhumisen pelko voivat olla ihan eri asioita. Toki pelkokin voi tulla mukaan kuvioihin, jos on pakko puhua vaikka ei osaa ja tulee leimatuksi ties miksi sen perusteella, eikä koskaan voi tietää mitä tapahtuu, kun avaa suunsa.

[Psykopatologia]

Aito autistinen ei ymmärrä psykologiaa.

[Rane]

Ei ehkä liity juuri tähän aiheeseen, mutta minulla on jumaluusopin tohtori B. H. Päivänsalon kirja "Liikaa maailmassa, kuvauksia Helsingistä ja muualta" (Painettu Helsingissä 1909, Otava).

Wikipedia: http://fi.wikipedia.org/wiki/B._H._P%C3%A4iv%C3%A4nsalo

Kuka kukin on (Aikalaiskirja) -nettisivulla luki, että Paavo Päivänsalon isä olisi B. H. Päivänsalo, vaikka tuolla Wikipediassa ei sitä kerrotakaan.

http://runeberg.org/kuka/1954/0669.html

[Psykopatologia]

Paavon "Raamatun mailta" (1953) meni hyvin kaupaksi meidän luokalla.

[Mirri]

Puhumisen ongelmat ja puhumisen pelko voivat olla ihan eri asioita. Toki pelkokin voi tulla mukaan kuvioihin, jos on pakko puhua vaikka ei osaa ja tulee leimatuksi ties miksi sen perusteella, eikä koskaan voi tietää mitä tapahtuu, kun avaa suunsa.

Totta.

Itsensä ilmaiseminen puhumalla on uskomattoman arka ja haavoittuvainen asia. Ei välttämättä tarvita kuin 'väärin' sanottu ärrä tai ässä, ja sille naureskelu, niin pieni ihminen voi mennä hiljaiseksi - hän kasvaa vähäpuheiseksi ja vaiteliaaksi aikuiseksi. Tai mitä tapahtuu, jos lapsella kieli kangertelee ja sanat tulevat ulos epäselvinä, ja aikuiset komentavat, että puhu kunnolla!...

Luulen, että jos lapsuusvuosina puhumisen kanssa on ongelmia, puhumisen pelko tulee mukaan hyvin nopeasti (tai viimeistään koulussa!); niin herkästä itsensä ilmaisemisen keinosta on kysymys. Mutta kuinkahan moni on selättänyt puhumisen pelkonsa sillä, että puhuu tulvimalla ja toiset ihmiset läkähdyksiin, muttei tosiasiassa sano mitään, eikä ilmaise itseään mitenkään. Puhuminen on ollut aikanaan vaikeaa, mutta vaikeneminenkaan ei ole pidetty tai hyväksytty asia, joten ei muuta kuin pälpättämään...

PL, millä tavoin analyyttinen psykoterapeutti auttaa ihmistä, joka puhuu paljon ja rönsyilevästi muttei sano mitään, avautumaan ja puhumaan tunteistaan? Kysyn senkin vuoksi, että liikaa ja 'turhaa' puhuvan ihmisen läheisenä tämä on minulle 'päivänpolttava' kysymys; maallikonkin pitäisi joskus tietää miten päästään puhumaan avoimesti ilman, että toinen pysyttelee tauottoman löpinän suojassa turvassa.

[Rane]

Tuolla yhden kirjan takakannessa lukee B. H. Päivänsalosta:

Tohtori B. H. Päivänsalo oli Suomen kirkon toimeliaimpia pappeja, peloton taistelun ja toiminnan mies ja tulisieluinen sananjulistaja, joka osasi puhua mille kuulijakunnalle tahansa. Erikoisen laajaksi ja monipuoliseksi muodostui tohtori Päivänsalon kirjallinen toiminta. Se käsittää kuvauksia kärsivien maailmasta, matkakuvauksia Palestiinasta ja Egyptistä, tutkielmia kuolemantakaisesta elämästä, herätyskirjasia, lentolehtisiä, uskonnollisia romaaneja ym.

Luin puoleen väliin tuota kirjaani "Liikaa maailmassa". Kylläpä teksti onkin koskettavaa ja liikuttavaa. Itkettää ihan.

[Maaria]

Minä olen lapsuudesta asti kirjoittanut mielummin, kuin puhunut.
Se on ollut hyvin luontaista, jopa luonteenomaisempaa, kuin puhuminen.
Minun täytyy ponnistella, jotta saisin tuotua itseni esille.
Keskusteleminen kasvokkain on joskus hyvin vapauttavaa.


Puhumisen vaikeus on johtunut sekä "ujoudesta", että haluttomuudesta osallistua.
Jos tietäisin tarkemmin, mistä haluttomuuteni johtuu olisin viisaampi.
En usko sen kuitenkaan liittyvän ujouteen, vaan johonkin haluun säilyttää oma
sisäinen maailma vain itsellä.

Näin kuitenkin voi käydä että alkaa olla yhä yksinäisempi, jos ei halua
jakaa muille itsestään ja ottaa vastaan "vaikutteita".
Pelkään, että oma sisäinen maailmani luisuu häiriötilaan, jos sinne
tulee liikaa vaikutteita.

[Pinja]

Puhuessa tuon asiat esiin selvemmin ja ymmärrettävämmin kuin kirjoittaessani -kuulostan yksinkertaisemmalta puhuessani.

[Mirri]

Ei ollenkaan huono asia, että menee noin päin; sanallinen ilmaisu onnistuu paremmin puheena kuin kirjoituksena. Eniten elämässä tarvitaan taitoa ilmaista itseään puhumalla, kirjoittaminen tulee kakkosena kaukana jäljessä. Niinpä sujuvasti kirjoittavat ja yhtä sujuvasti vaikenevat ihmiset joutuvat tekemään lujasti töitä sen eteen, että 'oppivat puhumaan'.
Tuppisuita pidetään hankalina ihmisinä; aivan sama, vaikka miten olisivat hyviä kirjoittajia rikkaine sisäisine maailmoineen.

[Maaria]

Kaikenlaiset möläyttelijät tunnetaan erittäin hankalina ihmisiä myös.

Itse olen ehkä liiankin vaisu puhumaan tai sitten yleensä väittelemään
asiallisesti yhtään mistään. Se on kai sitten fobiaa.

Pitäisi osata puolustaa itseään loukkamatta toista.
Se on minulle yks opettelun aihe.
Minä yleensä kiehahdan ja sitten sanon jotain mitä kadun, eli menen
henk.koht.


Minusta olisi hyvä sanoa asiat asioinan eikä mennä yleistyksiin
tai musta-valko ajatteluun. Toisaalta se, joka on kova puhumaan,
ei ehkä aina kerkeä ajatella mitä sanoo.

Harkitsevuuskin on hyvä piirre.

[Rane]

Tärkeätä on myös se, mitä siellä mielessä liikkuu. Joskus sanaton viestintä paljastaa sen, että joku iloitsee minun onnettomuudestani. Puhelimessa puhuessa voin nähdä toisen hymyilevän, kun kerron pettymyksestäni, vaikkei kyseessä olisi näköpuhelin.

[seekker]

Puhuminen; eihän kirjoittamalla mitään psykoterapiaa tehdä.

Olet siis sitä mieltä, että mykkä ihminen ei voi osallistua psykoterapiaan? On itsestään selvää, että kirjoittamallakin voi tehdä psykoterapiaa.

[Joiku]

Todennäköisesti se mykkä kuitenkin käy viittomakielisessä terapiassa.

[Psykopatologia]

Tervetuloa, seekker!