Psykopatologia.munfoorumi.com

Helsingin Sanomat, Reetta Meriläinen kirjoitti:El­lei ma­ra­to­nil­la tar­vit­si­si juos­ta yli 42:ta ki­lo­met­riä, si­tä voi­si suo­si­tel­la it­se­tun­te­muk­sen tes­tik­si. Nyt mat­kan pi­tuus vä­hän ra­joit­taa suo­sit­te­lua. On hel­pom­pia­kin tes­te­jä.
Ma­ra­to­nin ai­ka­na juok­si­ja ko­kee suu­ria tun­tei­ta ole­mas­sa­olon ilos­ta tur­hau­tu­mi­sen, it­se­sää­lin ja kiu­kun kaut­ta eu­fo­riaan. Juos­tes­saan ih­mi­nen ker­taa la­ji­ke­hi­tyk­sen vai­hei­ta, to­sin vas­ta­päi­vään.
Lop­pu­mat­kan su­mea­sil­mäi­ses­tä juok­si­jas­ta on tyys­tin ka­don­nut al­ku­ki­lo­met­rien so­siaa­li­suus ja hy­vät ta­vat. Ta­voi­te on vain sel­viy­tyä yh­te­nä kap­pa­lee­na maa­liin.
Kun­nian­hi­moi­sel­le ama­töö­ri­juok­si­jal­le toi­sek­si vai­kein­ta on hy­väk­syä, et­tä muut juok­se­vat ohi. Kaik­kein vai­kein­ta on tai­to py­säh­tyä het­kek­si.
Aja­tus py­säh­ty­mi­ses­tä tu­lee mie­leen, kun jär­ki ja jää­rä­päi­syys kamp­pai­le­vat val­las­ta. It­se­sää­li on sy­vim­mil­lään. Juok­su­har­ras­tuk­sen li­säk­si ka­dut­taa myös syn­ty­mi­nen. Sil­ti tun­tuu, et­tä py­säh­ty­mi­nen on luo­vut­ta­mis­ta. Luu­se­rin merk­ki. Py­säh­ty­mi­ses­tä kas­vaa mie­li­ku­vi­tuk­ses­sa krii­si, jo­ka mää­rää lop­pu­elä­män suun­nan.
On­nek­si ja­lat ovat vii­saam­mat kuin pää. Ne py­säh­ty­vät. Py­säh­ty­mi­nen tar­koit­taa, et­tä jak­saa pa­hem­mit­ta vau­rioit­ta lop­puun as­ti.

PYSÄHTYMISEN pel­koa esiin­tyy ma­ra­to­nin ul­ko­puo­lel­la­kin. Pel­ko liit­tyy har­haan, jon­ka mu­kaan jat­ku­va uu­pu­ma­ton juok­se­mi­nen oli­si en­sin­nä­kin mah­dol­lis­ta ja toi­sek­si te­ho­kas­ta. Näin­hän ei ole. Vii­sas­ta ei ole ajan mit­taan myös­kään su­loi­nen jou­ti­lai­suus. Ala­mä­ki sii­tä­kin seu­raa.
Niin ih­mi­sen kuin yh­teis­kun­nan­kin elä­mäs­sä tar­vi­taan älyl­li­siä vas­ta­voi­mia, jot­ka py­säyt­tä­vät ajat­te­le­maan. Ajat­te­lun ete­ne­mis­tä ei au­ta bes­ser­wis­se­rin tiel­le jy­säyt­tä­mä ver­baa­li­nen, mus­ta­val­koi­nen be­to­ni­por­sas. Se vain vie tör­mäyk­seen ja vas­tais­kuun.
Be­to­ni­por­sas­ta käyt­tö­kel­poi­sem­pia ovat kir­jat, ru­not, leh­ti­kir­joi­tuk­set, ku­vat tai mu­siik­ki. Ne aut­ta­vat an­ta­maan hah­moa ou­nas­te­luil­le, sa­noit­ta­maan epä­mää­räis­tä.
Ma­ra­to­nin lop­pu­vai­heil­la unoh­tuu, et­tä juok­se­mi­nen on haus­ka har­ras­tus. Yh­teis­kun­nal­li­ses­sa toi­min­nas­sa unoh­tuu hel­pos­ti ih­mis­ten mit­ta­kaa­va. Yri­tyk­sis­sä taas pi­täi­si py­säh­tyä vä­lil­lä ky­sy­mään: on­ko tou­hus­sa mi­tään tolk­kua?
Eläm­me kum­mal­lis­ta ai­kaa. Suo­ma­lais­ten ylei­nen kou­lu­tus­ta­so on pa­rem­pi kuin kos­kaan. Van­ha ja uu­sin tie­to, ta­ri­nat ja vii­saus ovat ih­mi­sen ulot­tu­vil­la kai­ken ai­kaa. Ih­mi­sil­le on an­net­tu raa­ka-ai­neet se­kä työ­vä­li­neet tois­ten­sa ja maail­man kä­sit­tä­mi­seen.
Van­hat ju­ma­lat, ins­ti­tuu­tiot ja auk­to­ri­tee­tit kil­pai­le­vat pu­do­tus­pe­leis­sään. Ih­mi­nen on nyt va­paa luo­mu­olen­to te­ke­mään va­lin­to­ja mo­raa­lin ja kat­so­mus­ten mark­ki­noil­la ei­kä mi­kään häk­ki­hyy­piö.

ENSI TUNTUMALTA voi­si olet­taa, et­tä tie­don ja va­pau­den run­sau­des­ta syn­tyi­si ih­mis­ys­tä­väl­li­nen yh­teis­kun­ta. Maail­ma, jos­sa riit­täi­si rau­haa ja rak­kaut­ta uto­pioi­den mal­liin. Vaih­to­eh­to­jen ja ih­mis­ten vä­lis­ten säi­kei­den run­saus on syn­nyt­tä­nyt ja syn­nyt­tää kai­ken ai­kaa mik­ro­maail­mo­ja, hei­mo­ja ja yh­den asian yh­tei­sö­jä. Sa­man­hen­ki­sil­lä on kes­ke­nään ki­vaa.
Mik­ro­maail­mat tar­koit­ta­vat eri­lai­sia to­del­li­suuk­sia. Yleis­tä­mi­nen ei lie­ne kos­kaan toi­mi­nut, mut­ta nyt se toi­mii eri­tyi­sen huo­nos­ti. Kei­tä ovat van­hat? Eri­lai­suu­den ei tar­vit­se tar­koit­taa eril­li­syyt­tä. On oleel­lis­ta, et­tä eri maail­mois­sa elä­vien vä­lil­lä on ym­mär­rys­tä, ky­kyä aset­tau­tua tois­ten ase­maan.
Jo­ta­kin mer­kil­lis­tä on pääs­syt ta­pah­tu­maan kou­lu­tuk­sen, va­lis­tuk­sen ja ra­jat­to­muu­den vuo­si­na. Ih­mis­tä suu­rem­mat auk­to­ri­tee­tit on hy­lät­ty; ti­lal­la on pie­nem­piä, ver­tai­sia. On­ko ajat­te­lun it­se­näi­syys kas­va­nut muu­tok­ses­sa? Voi­ko ver­tais­ver­kos­tos­ta tul­la tah­mea hä­mä­hä­kin­verk­ko?

Kou­lu­tuk­sen ja kan­sain­vä­lis­ty­mi­sen voi­si ku­vi­tel­la teh­neen ih­mis­ten vä­li­ses­tä vies­tit­te­lys­tä fik­sua tai ai­na­kin asial­lis­ta. Sel­lais­ta­han se usein on­kin, kun pu­hu­taan kas­vok­kain. Jo­tain kum­mal­lis­ta kui­ten­kin ta­pah­tuu, kun ih­mi­nen ryh­tyy kes­kus­te­le­maan ver­kos­sa. Ilo­kaa­sun vai­ku­tus­ta vil­liin­ty­mi­nen ei ole. Ilo­kaa­su­han saa nau­ra­maan.
On­ko ih­mis­ai­vo­jen ot­sa­loh­koil­le ta­pah­tu­nut jo­tain pa­haa liian ran­kas­sa vauh­dis­sa, vi­rik­kei­den ja val­lan­tun­non ylian­nos­tuk­ses­sa? Loh­kot­han sää­te­le­vät ih­mi­sen so­siaa­lis­ta käyt­täy­ty­mis­tä ja tie­toi­suut­ta mi­näs­tä, myös sen ra­jois­ta.
Jos ky­sy­myk­ses­sä ei ole al­ka­va ot­sa­loh­ko­de­men­tia, oli­si ter­veel­lis­tä py­säh­tyä. Lop­pu­mat­kan ta­kia.

Psykopatologia kirjoitti:Noin juuri. Jos on pitkä kirjoitus, ei omia
löpinöitä samaan viestiin, vaan uusi oma
viesti!

Mirri kirjoitti:

Psykopatologia kirjoitti:Noin juuri. Jos on pitkä kirjoitus, ei omia
löpinöitä samaan viestiin, vaan uusi oma
viesti!

Mitä jos on tarkoittanut omat löpinänsä suoraan siteeraamansa kirjoituksen yhteyteen,
ja väliin ehtiikin tulla jonkun toisen viesti; miten silloin menetellään? Jätetään väliin
tullut viesti huomiotta, ja löpistään kuin oma viesti tulisi suoraan sitaatin sisältävän
oman viestin alapuolelle, vai miten?

Helmenkalastaja kirjoitti:Sinulle vai muille lukijoille?

Psykopatologia kirjoitti:

Helmenkalastaja kirjoitti:Sinulle vai muille lukijoille?

Ehkä olen liikaa ollut lainaamatta vastatessani.

Minua ärsyttävät pitkät lainaukset parin sanan vastauksissa,
joissa se, mihin vastataan, on muutenkin heti yllä.

Helmenkalastaja kirjoitti:Mutta millä perusteella väität meidän taas löytäneen toisemme?
En ole kommentoinut häntä. Osuimme vain samaan ketjuun,
mutta olemme käsittääkseni olleet samoissa ketjuissa ennenkin...