Naisen syvin toive?

Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 05.05.2013 09:59

Kuva Anna-Stina Nykänen

TEEMAT >> SUNNUNTAI
E L O H I I R I http://www.hs.fi/sunnuntai/Jos+saisin+p ... 7637442903

Jos saisin pippelin päiväksi
5.5.2013 | 1 |

Ilahduttava jälleennäkeminen. Kirjahyllyä siivotessa käteeni osui teos Dick for a Day. Se on
Fiona Gilesin 1990-luvulla kokoama kirja, jossa tunnetut naiset kuvittelevat, millaista olisi,
jos saisi pippelin päiväksi.

Se on oikein hauska opus.

Ikuisesti on jäänyt mieleen yksi fantasia. Nainen saa pippelin, menee vessaan, pissii pytyn
ympärille, istuinrenkaalle, ruikauttaa vähän seinällekin ja kutsuu sitten velipojat siivoamaan
jäljet – niin kuin hän oli joutunut ennen tekemään. Hän kostaa. Perheen tyttären homma oli
pestä vessa, ei poikien. Vaikka tytöt harvoin tähtäävät ohi.

Pippeli päiväksi -fantasioissa moni ajatteli seksiä: joko niin, että voisi kokeilla seksiä miehenä
tai saisi kokonaisen miehen elimineen omaan käyttöönsä.

Feministikirjailija Germaine Greer kuvitteli, että olisi sekä pippeli että naisen sukuelin.
Voisi harrastaa seksiä itsensä kanssa.

Osa mietti identiteettiä: miltä tuntuisi, jos olisi miehen kamat.

Kaunosielut halusivat pissiä nimensä hankeen.

Mutta osa ajattelikin miehen roolia: pääsisi vallankahvaan, päättävään eliittiin. Niin kuin
amerikkalaiset naiset sanovat: "If I had a dick for a day, I'd show them." Näyttäisin niille.

Rikoskirjailija Patricia Cornwell oli ihanan lattea: hän jatkaisi elämää niin kuin ennenkin.

Niin, tuskin minä miehenäkään istuisin korkeilla palleilla.

Pelottavaahan se olisi, mieheksi muuttuminen, yhtäkkiä. Pitäisi mennä aina ensimmäisenä
vaaratilanteisiin, sotaankin, ja kantaa painavimmat taakat. Ainakaan en haluaisi olla
lestadiolaismies: lapsia tulisi aina vain lisää, ja minun pitäisi ne kaikki omalla palkallani
elättää.

Miehenä olisin feministi ja hyvinvointivaltion kannattaja – ihan itseni takia.

Siihen on pyrittävä, että sukupuoli ei vaikuta mihinkään!

Ei edes pissimiseen.

Pissiminen on sesongin puheenaihe. Kun lumet sulavat, puhutaan koirankakasta, vappuna portti-
konkiin kuseskelevista miehistä, vihaisesti. Puskissa pylly paljaana keikkuvia pissiksiä pidetään
vain säälittävinä.

Se on se asento. Dragkingit, miehiä esittävät naiset, aina ottavat haara-asennon, notkauttavat
lanteitaan ja muka kusevat kaaressa. Se on röyhkeää. Toisin kuin kyyryssä kyhjöttäminen.

Amerikkalaisessa Interview-lehdessä oli joskus upeita kuvia poptähti Madonnasta pisuaarissa,
verkkosukkaiset sääret harallaan. Madonna ilmoitti, että ainoa, mitä hän miehiltä kadehtii,
on seisaaltaan pissiminen.

Moni mies kyllä pissii istuen.

Ei seisaaltaan pissiminen niin vaikeaa ole. Kun selkäni oli sairaalakunnossa, en pystynyt istumaan.
Asetuin seisomaan pöntön yläpuolelle kasvot seinää päin kuin miehillä, jalat harallaan. Nuorille
apuhoitajille selitin tilannetta keventääkseni, että näin feministi tekee sen. Heitä nauratti.

Aika hyvin osuin. Ja mitä väliä, eihän minun tarvinnut siivota jälkiä! Vitsi, vitsi. Oli se noloa,
naiselle.
_
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 05.05.2013 10:10

Pippelillä on ihmeitä tekevä voima. 8-)
Riidankylväjä
 

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 05.05.2013 10:37

Moni mies kyllä pissii istuen.

Aiemmassa pönttö-keskustelussa mainittiin, että varsinkin Saksassa.

Julkisen kusemisen este on jonkinlainen neuroosin tyyppi.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 05.05.2013 13:06

Toisinaan pissin, useimmiten en.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 05.05.2013 13:13

Muutan välillä Hesarin otsoikoita vetävämmiksi (tai oikeammiksi).
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 05.05.2013 13:44

Tris kirjoitti:Tuo otsikko vituttaa mua

Oletko feministi? :shock:
Riidankylväjä
 

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 05.05.2013 13:54

Mikä on sinun syvin toiveesi?
Riidankylväjä
 

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja haller » 05.05.2013 14:07

Mun syvimmät toiveet:
-parisuhteeni jatkuminen ennallaan
-avohoidon jatkuminen suht ennallaan, vaikka psykiatri multa vaihtuukin pian
-pysyvä eläke
-musiikkiterapiaa
-jonkinlaista opiskelua edelleen

-> noista syvimmät toiveet ovat: pysyvä eläke ja parisuhteen jatkuminen ennallaan
t. haller
haller
 

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 05.05.2013 14:08

Voisihan ollakin valaisevaa olla mies yhden päivän (tai korkeintaan viikon) ajan.
Jos minulle tarjottaisiin sellaista mahdollisuutta, haluaisin kuitenkin olla varma,
ettei tila jäisi pysyväksi. 8-)
Helmenkalastaja
 

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 05.05.2013 14:18

Artikkelista voisi päätellä, että naiset haluaisivat käyttää pippeliä pää asiassa pissimiseen. :?
Riidankylväjä
 

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 05.05.2013 14:23

Oikeastaan olisi kivempaa päästä päiväksi jonkun miehen pään sisään,
mieluummin ehkä muutaman erilaisen.
Helmenkalastaja
 

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 05.05.2013 14:24

Helmenkalastaja kirjoitti:Voisihan ollakin valaisevaa olla mies yhden päivän (tai korkeintaan viikon) ajan.
Jos minulle tarjottaisiin sellaista mahdollisuutta, haluaisin kuitenkin olla varma,
ettei tila jäisi pysyväksi. 8-)

Oiva ratkaisu - päivä kuninkaana!
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 05.05.2013 14:29

Pohdintaan.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja Jail » 05.05.2013 18:53

Naisen syvin toive on olla kateellinen peeniksestä.
Jail
 

Re: Naisen syvin toive?

ViestiKirjoittaja faarao1 » 05.05.2013 19:41

So totta
faarao1
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa