Positiivinen psykologia

[Lette]

Onnellisuudesta
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
2008;124(4):363-4
Antti S. Mattila
Kolumni

»Positiivinen psykologia» on Yhdysvalloissa psykologian professori Martin Seligmanin aloitteesta vuosituhannen vaihteessa perustettu psykologian uusi osa-alue. Tammikuussa 2000 American Psychologist -lehti julkaisi aiheesta erikoisnumeron, jossa Seligman yhdessä psykologi Mihaly Csikszentmihalyin kanssa valittivat, että psykologia ei tuota tarpeeksi »tietoa siitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista», eikä sillä ole ollut paljoa sanottavaa ihmisten vahvuuksista, hyveistä tai onnellisuudesta. Heidän mukaansa psykologia on tutkinut runsaasti sitä, miten auttaa ihmisiä pääsemään miinus kahdeksasta nollaan, mutta ei juuri sitä, miten auttaa ihmisiä pääsemään nollasta plus kahdeksaan. Samanlainen negatiivinen vinoutuma on nähtävissä psykiatrian piirissä, vaikkapa DSM-IV-luokituksessa.

Ihmisten vahvuuksien tutkiminen on positiivisen psykologian aluetta, ja samalla siinä pyritään löytämään keinoja onnellisuuden lisäämiseksi. Onnellisuus ei ole kiinni vain geeneistä ja hyvästä onnesta, vaan sitä voidaan lisätä. Positiivisen psykologian piirissä pyritään kehittämään tapoja ehkäistä psykologisten ongelmien syntyä mm. luonteen vahvuuksia ja hyveitä kehittämällä. Esimerkiksi kirjassaan Optimistic Child (1995) Seligman kertoo, miten lasten optimistisia asenteita lisäämällä voidaan ehkäistä masennusoireiden syntyä lapsilla ja nuorilla.

Positiivinen psykologia ei hylkää perinteistä psykologiaa vaan täydentää sen »yksisilmäisyyttä»: ihmisten vajavuuksien, heikkouksien ja oireiden tutkimisen rinnalle tuodaan vahvuuksien, voimavarojen, kykyjen ja taitojen tutkiminen. Pelkkää »onnellisuushömppää» positiivinen psykologia ei kuitenkaan ole, vaan sen mukaan yksi parhaista tavoista auttaa kärsiviä ihmisiä on kiinnittää huomiota positiivisiin asioihin, kuten onnistumisiin, edistysaskeliin, vahvuuksiin ja voimavaroihin. Positiivisen psykologian mukaan ihmisen hyveet ja luonteen vahvuudet voivat toimia »puskureina» tai »rokotuksina» monia psykologisia ongelmia ja häiriöitä vastaan. Usein paras tapa voittaa ihmisen heikkoudet on vahvuuksien vahvistaminen.

Millaisia sitten ovat Seligmanin tarkoittamat hyveet ja luonteen vahvuudet? Hänen tutkimustensa perusteella tiettyjä perushyveitä kunnioitetaan useimmissa maailman kulttuureissa. Näitä ovat rohkeus, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus, rakkaus, viisaus ja transsendenssi (johon sisältyvät mm. uskonnollisuus, toiveikkuus, kiitollisuus, huumorintaju ja kauneudentaju). Luonteen vahvuuksiin, joita Seligman erottelee 24, kuuluvat mm. urheus, rehellisyys, reiluus, itsehillintä, nöyryys, anteeksianto, käytännöllinen viisaus, uteliaisuus, luovuus, rakkaus, tunneäly, optimismi, ja usko.

Etiikan tutkimuksessa on viime vuosikymmeninä vahvistunut hyve-etiikka (virtue ethics), joka pyrkii tuomaan eettisten kysymysten pohdintaan pitkään unohduksissa ollutta antiikin filosofian perinnettä, erityisesti Aristoteleen näkemyksiä. Hyve-etiikan kolme peruskäsitettä ovat arete, eudaimonia ja fronesis eli hyve, onnellisuus ja käytännöllinen viisaus. Hyve-etiikan tutkijat korostavat nykyisin hyveiden »multi-track» -luonnetta. Tämä tarkoittaa, että kyse ei ole vain taipumuksesta toimia oikein vaan aito hyve menee syvemmälle ulottuen myös tunteisiin ja tunnereaktioihin, valintojen tekemiseen, kiinnostuksen suuntautumiseen ja ennakko-odotuksiin. Kyse on siis monimutkaisesta mielentilasta, jonka pohjalta toimitaan.

Filosofian professori Jennifer Radden Bostonista katsoo, että psykiatria tarvitsee oman ammatti-etiikkansa, koska se on erikoisalana poikkeuksellinen - mm. siksi, että psykiatrin on käytettävä koko persoonaansa työvälineenä yhteistyösuhteen rakentamisessa potilaan kanssa. Se on edellytys koko hoidon onnistumiselle ja tehokkuudelle.

Kaikkien lääkäreiden tarvitsemia hyveitä eli luonteen vahvuuksia on hyve-etiikan kirjallisuudessa lueteltu jo aiemmin: hyväntahtoisuus, rehellisyys, kunnioitus, ystävällisyys, oikeudenmukaisuus, myötätunto, käytännöllinen viisaus, rohkeus, maltillisuus, rehellisyys ja itsekorostuksen välttäminen. Raddenin mukaan psykiatri tarvitsee lisäksi erityisesti luotettavuutta, luottamuksellisuuden kunnioittamista, myötätuntoa, nöyryyttä, sydämellisyyttä, lämpöä, herkkyyttä, sitkeyttä, huolenpitokykyä ja käytännöllistä viisautta.

Koska hyveet ovat ratkaisevassa roolissa tavoiteltaessa onnellisuutta ja elämässä menestymistä, ne ovat sitä myös ammatillisesti. Ne ovat luonteen taipumuksia, joita ilman asiat eivät tahdo sujua. Aristoteleen mukaan hyveitä voi oppia, mutta ei kirjoista vaan käytännössä, tekemällä hyveiden mukaisia tekoja, esimerkiksi yhdessä opettajan kanssa.

Positiivinen psykologia korostaa myös, että pelkät nautinnot elämässä eivät riitä onnellisuuteen; tarvitaan myös »mielekkyyttä». Seligmanin mukaan täyteen elämään tarvitaan luonteen vahvuuksien ja hyveiden käyttämistä itsekkäitä pyrkimyksiä suurempiin tarkoituksiin, kuten toisten auttamiseen. Lääkärin ammattiin siis sisältyy yksi hyvän elämän edellytyksistä - työskentely toisten auttamiseksi antaa monille lääkäreille vahvan tunteen mielekkäästä elämästä.

Jokainen voi aloittaa oman onnellisuutensa lisäämisen tekemällä Seligmanin testin omista luonteen vahvuuksistaan ja ottamalla niitä tietoisemmin ja tehokkaammin käyttöön eri elämänalueilla. Tee testi Internetissä osoitteessa http://www.authentichappiness.sas.upenn.edu/
ANTTI S. MATTILA, LT
Pohjoinen Rautatienkatu 13 B 12
00260 Helsinki
http://www.filosofinenpraktiikka.com
Artikkelin tunnus: duo97077 (097.077)
© 2013 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

[Lette]

" Heidän mukaansa psykologia on tutkinut runsaasti sitä, miten auttaa ihmisiä pääsemään miinus kahdeksasta nollaan, mutta ei juuri sitä, miten auttaa ihmisiä pääsemään nollasta plus kahdeksaan. Samanlainen negatiivinen vinoutuma on nähtävissä psykiatrian piirissä, vaikkapa DSM-IV-luokituksessa."

Ongelmien käsittely on tietenkin tärkeää terapiassa, mutta joskus se tuntui
suossa rämpimiseltä. Ihmisen perusolemus on hyvyyttä, rakkaudellisuutta, josta
on välttämätöntä antaa tietoisuutta, siitä ihminen saa rohkeutta kohdata
ongelmia. Sama pätee elämässä yleensä.

[Psykopatologia]

Character Strengths and Virtues (book) http://en.wikipedia.org/wiki/Character_ ... tues_(book)

The Character Strengths and Virtues (CSV) handbook of human strengths and virtues, by Christopher Peterson and Martin Seligman, represents the first attempt on the part of the research community to identify and classify the positive psychological traits of human
beings.[1] In the same way that the Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders is used to assess and facilitate research on
mental disorders, the CSV - first published in 2004 - is intended to provide a theoretical framework to assist in developing practical applications for positive psychology.[1] The CSV identifies six classes of virtue (i.e. "core virtues"), made up of twenty-four measurable character strengths.
(- -)

[Psykopatologia]

Peterson, Christopher & Martin E. P. Seligman (editors) (2004): Character Strengths and Virtues.
A Handbook and Classification. Board of Advisers (13). 42 Contributors. Washington DC:
American Psychological Association and New York: Oxford University Press. - xiv + 800 p.
(Akateemisessa 85,00 vuonna 2004)

http://www.amazon.com/Character-Strengt ... 0195167015

[Kuutar]

Positiivinen psykologia ei hylkää perinteistä psykologiaa vaan täydentää sen »yksisilmäisyyttä»: ihmisten vajavuuksien, heikkouksien ja oireiden tutkimisen rinnalle tuodaan vahvuuksien, voimavarojen, kykyjen ja taitojen tutkiminen.

Hyvä lähtökohta, kun ajattelee, miten negatiiviinen kuva ihmisestä annetaan terveydenhuollon lausunnoissa, kun tutkitaan ja etsitään vai oireita, psykopatologiaa. Tietääkseni etenkin projektiivisilla testeillä, jotka ovat epätieteellisiä, pyritään etsimään kaikenlaisia poikkeavuuksia ihmisen persoonallisuudesta. Ylipäätään on epäeettistä leimata ihmisen persoonallisuutta joksikin projektiivisilla testeillä, kun niiden validiteetti ja realibiliteetti on heikko. Ketä ihmistä auttaa negatiivisten yleistysten tekeminen hänestä?

[Psykopatologia]

Ei pyritä negatiivisiin yleistyksiin vaan spesifisyyteen ko. tapauksessa.

[Riidankylväjä]

Positiivinen psykologia ei ole mistään kotoisin. Eikös psykologin kuulu olla mahdollisimman **ttumainen?

[Psykopatologia]

Kliinisen psykologian klienteelillä on tavallisesti joku vaiva,
johon etsitään selvitystä.

Tässä mielessä positiivinen psykologia ei tuo vamman
selvittelyyn mitään lisä-arvoa. Usein tarvitaan parhaita
tekniikoita, kuten projektiivisia.

Samoin esimerkiksi mammografiassa etsitään rinta-
syöpiä; ei arvioida rintojen estetiikkaa.

[Hermes]

Ehkä sen vuoksi psykologeille jää päähän vaihde, jossa he tulkitsevat kaiken "potilaan" sanoman "sairauden" tai "ongelman" kautta, kun muussa tilanteessa he tulkitsisivat saman asian ihan toisella tavalla. Vähän aikaa sitten luin jostain aika tuoreesta kokeesta/tutkimuksesta, jossa psykiatreille/psykologeille oli näytetty videoita ihmisistä ja toisinaan samasta videosta oli sanottu, että kyse on potilaasta ja toisinaan, että se on työhönhakija. Jos asiantuntija oli kuullut, että se oli potilas, niin hänestä oli löydetty vaikka mitä ikäviä oireita. Jos taas hän oli kuullut, että kyse oli työhönhakijasta, niin sitten löydettiin kaikenlaisia positiivisia asioita.

Tähän liittyy myös klassinen Rosenhanin koe Being Sane in Insane Places, jossa valepotilaat soluttautuivat mielisairaaloihin. http://www.soterianederland.nl/docs/Bei ... Places.pdf

"As far as I can determine, diagnoses were in no way affected by the relative health of the cir- cumstances of a pseudopatient's life. Rather, the reverse occurred: the perception of his circum- stances was shaped entirely by the diagnosis. A clear example of such translation is found in the case of a pseudopatient who had had a close relationship with his mother but was rather re- mote from his father during his early childhood. During adolescence and beyond, however, his father became a close friend, while his relation- ship with his mother cooled. His present rela- tionship with his wife was characteristically close and warm. Apart from occasional angry exchanges, friction was minimal. The children had rarely been spanked. Surely there is nothing especially pathological about such a history. . . . Observe, however, how such a history was translated in the psychopathological context, this from the case summary prepared after the patient was discharged.

This white 39-year-old male . . . manifests a long his- tory of considerable ambivalence in close relation- ships, which began in early childhood. A warm rela- tionship with his mother cools during his adolescence. A distant relationship to his father is described as be- coming very intense. Affective stability is absent. His attempts to control emotionality with his wife and chil- dren are punctuated by angry outbursts and, in the case of the children, spankings. And while he says that he has several good friends, one senses considerable ambivalence embedded in those relationships also. . . ."

[Psykopatologia]

Itse en tiettävästi ole tehnyt lainkaan diagnostisia virheitä.

[Hermes]

Seuraava askel negatiivisen ja positiivisen psykologian jälkeen on neutraali psykologia, jossa arvioidaan, mitä todellisuudessa on.

[Golden flower]

^Sitä odotellessa...

Aloitin joskus lukemaan jotain Seligmanin kirjaa, mutta jokin siinä alkoi tökkimään jo pian aloituksen jälkeen, enkä jaksanut lukea sitä loppuun. En ymmärrä mitä merkitystä on etsiä ihmisestä minkäänlaisia luonteenpiirteitä. Se ei tuo minulle mitään lisäarvoa tai tietoa, voin tiedostaa miten ihminen toimii, mutta henkilön luonteenpiirteitten nimeämisen koen ehkä intuitiivisesti olevan jotenkin väärin. Ei minulla ole mitään käsitystä omistakaan luonteenpiirteistäni, eikä se aiheuta muuta ongelmaa, kuin sen, että työhakemuksia on aika vaikea kirjoittaa ja psykologit määrittelevät piirteen jonkinlaiseksi häiriöksi, josta sitten voi seurata kaikenlaista mielenkiintoista...

Itse en tiettävästi ole tehnyt lainkaan diagnostisia virheitä.

Entä, jos muut tekevätkin? Se psykologi, joka teki minulle projektiiviset testit, ei tainnut ollut yhtä taitava kuin sinä (vai onko kyseessä torjunta defenssistä minun puoleltani). Testien mukaan olen hyvin pahasti häiriintynyt, psykologin mukaan on kuulemma suoranainen ihme, etten ole sairastunut vakavasti. Itse, perheeni, eikä muukaan lähipiirini ole huomanneet häiriintyneisyyttäni, mutta ehkä se siellä jossain lymyääkin.. Vai olenko kehittänyt kenties false selfin? Vai onko noilla lopulta edes merkitystä, koska olen hyvin tyytyväinen elämääni, en ole ahdistunut masentunut tai koe kärsiväni muistakaan psyykeongelmista. Jonkinlaisen traumareaktion ehkä kuitenkin sain tuosta käsittelystä, koska nyt täällä notkun asiaa selvittelemässä.

[Psykopatologia]

Käytännössä diagnostiikassa on ollut niin, että jos on ollut erimielisyyttä,
toinen on lopulta kallistunut minun kannalleni.

[Lette]

Seuraava askel negatiivisen ja positiivisen psykologian jälkeen on neutraali psykologia, jossa arvioidaan, mitä todellisuudessa on.

Ymmärrän, että asiakkaan ongelmat tutkitaan, käsitellään neutraalisti, kuten
psykiatriassa ja psykologiassa tehdään.
Tämän lisäksi tuodaan esille hänesä itsessään olevia sisäisiä rikkauksia,
joita tekstissä on mainittu. Nämä sisäiset rikkaudet vahvistavat tietoisuutta
hänen voimavaroistaan ja mahdollisuuksistaan kehittää itseään.

[Psykopatologia]

Voidaan todeta esimerkiksi, että huolimatta niistä ja niistä probleemoista yms,
tutkittavalla on runsaasti vapaata psyykkistä energiaa ja potentiaalia ongelmiensa
käsittelemiseksi (yms.).

[Golden flower]

Seuraava askel negatiivisen ja positiivisen psykologian jälkeen on neutraali psykologia, jossa arvioidaan, mitä todellisuudessa on.

Ymmärrän, että asiakkaan ongelmat tutkitaan, käsitellään neutraalisti, kuten
psykiatriassa ja psykologiassa tehdään.
Tämän lisäksi tuodaan esille hänesä itsessään olevia sisäisiä rikkauksia,
joita tekstissä on mainittu. Nämä sisäiset rikkaudet vahvistavat tietoisuutta
hänen voimavaroistaan ja mahdollisuuksistaan kehittää itseään.

Tottakai neutraaliuteen pyritään, mutta kuinka hyvin siinä onnistutaan? Jos neutraalius tavoitetaan, eikö silloin kaikki psykologian ja psykiatrian ammatilaiset päätyisi samoihin johtopäätöksiin esimerkiksi diagnosoidessaan potilaita. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole. Mielipiteitä tuntuu monesti olevan yhtä monta, kuin on diagnosoijia.

[Kuutar]

^Sitä odotellessa...

Aloitin joskus lukemaan jotain Seligmanin kirjaa, mutta jokin siinä alkoi tökkimään jo pian aloituksen jälkeen, enkä jaksanut lukea sitä loppuun. En ymmärrä mitä merkitystä on etsiä ihmisestä minkäänlaisia luonteenpiirteitä. Se ei tuo minulle mitään lisäarvoa tai tietoa, voin tiedostaa miten ihminen toimii, mutta henkilön luonteenpiirteitten nimeämisen koen ehkä intuitiivisesti olevan jotenkin väärin. Ei minulla ole mitään käsitystä omistakaan luonteenpiirteistäni, eikä se aiheuta muuta ongelmaa, kuin sen, että työhakemuksia on aika vaikea kirjoittaa ja psykologit määrittelevät piirteen jonkinlaiseksi häiriöksi, josta sitten voi seurata kaikenlaista mielenkiintoista...

Itse en tiettävästi ole tehnyt lainkaan diagnostisia virheitä.

Entä, jos muut tekevätkin? Se psykologi, joka teki minulle projektiiviset testit, ei tainnut ollut yhtä taitava kuin sinä (vai onko kyseessä torjunta defenssistä minun puoleltani). Testien mukaan olen hyvin pahasti häiriintynyt, psykologin mukaan on kuulemma suoranainen ihme, etten ole sairastunut vakavasti. Itse, perheeni, eikä muukaan lähipiirini ole huomanneet häiriintyneisyyttäni, mutta ehkä se siellä jossain lymyääkin.. Vai olenko kehittänyt kenties false selfin? Vai onko noilla lopulta edes merkitystä, koska olen hyvin tyytyväinen elämääni, en ole ahdistunut masentunut tai koe kärsiväni muistakaan psyykeongelmista. Jonkinlaisen traumareaktion ehkä kuitenkin sain tuosta käsittelystä, koska nyt täällä notkun asiaa selvittelemässä.

Psykologin oma persoona vaikuttaa siihen, miten hän testiä tulkitsee. Testi kertoo paljon myös hänestä itsestään. Jos testitulokset eivät korreloi tosiasioiden kanssa, mitä potilaasta tiedetään, silloin psykologin pitäisi epäillä testitulosta. ( esim. jos potilaalla ei todellisuudessa ole sen sairauden oireita, mihin tesitulos mukamas voisi viitata, tai hän ei käytännössä käyttäydy niin millainen persoona hän testin mukaan on)

Mutta monet psykologit suhtautuvat muihinkin projektiivisiin testeihin hyvin kriittisesti tai jopa täysin kielteisesti. Syitä on monia. Ensinnäkin testien tulkinnat ovat useimmiten subjektiivisia. Tulkinnat perustuvat yleensä tutkimusta tekevän tutkijan omaan henkilökohtaiseen kokemukseen ja tietämykseen, tai jonkun auktoriteetin sanaan. Ne eivät perustu objektiivisesti tutkittuihin kriteereihin, vaan tulkintaan vaikuttavat tutkijan teoreettiset näkemykset, henkilökohtaiset mieltymykset ja käsitys tutkittavan tilanteesta. Testitulosten tulkinta on siis tutkijalle yhtä projektiivista kuin testiärsykkeisiin reagointi varsinaiselle tutkittavalle. Subjektiivisuudesta kertoo myös saman testin tulkintajärjestelmien moninaisuus ja niiden keskinäinen erilaisuus.

http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/proje ... estit.html

Minusta ihmisen voi oppia tuntemaan vain ajan myötä. Psykologi tai lääkäri, joka on tuntenut potilaansa vuosien ajan, osaa taatusti arvioida hänen persoonallisuutensa paremmin, kuin joku projektiivisilla testeillä testaaja, joka ei tiedä kyseisestä ihmisestä mitään.

[Psykopatologia]

Luultavasti. Mutta jos aikaa on vain pari päivää, tilanne on testaajan eduksi.

[Lette]

Positiivinen psykologia ei ole mistään kotoisin. Eikös psykologin kuulu olla mahdollisimman **ttumainen?

Jyrkkä asenteesi kertoo, että et ole yhteydesä sisimmässäsi olevaan rakkaudellisuuteen.
Olet pari kertaa todennut palstalla, että olet vähän onnellinen.

[Psykopatologia]

Seuraava askel negatiivisen ja positiivisen psykologian jälkeen on neutraali psykologia,
jossa arvioidaan, mitä todellisuudessa on.

Ymmärrän, että asiakkaan ongelmat tutkitaan, käsitellään neutraalisti,
kuten psykiatriassa ja psykologiassa tehdään.
Tämän lisäksi tuodaan esille hänesä itsessään olevia sisäisiä rikkauksia,
joita tekstissä on mainittu. Nämä sisäiset rikkaudet vahvistavat tietoisuutta
hänen voimavaroistaan ja mahdollisuuksistaan kehittää itseään.

Tottakai neutraaliuteen pyritään, mutta kuinka hyvin siinä onnistutaan? Jos neutraalius tavoitetaan,
eikö silloin kaikki psykologian ja psykiatrian ammatilaiset päätyisi samoihin johtopäätöksiin esimerkiksi
diagnosoidessaan potilaita. Käytännössä näin ei kuitenkaan ole. Mielipiteitä tuntuu monesti olevan
yhtä monta, kuin on diagnosoijia. [PP]

Kuutar kritisoi projektiivisia tekniikoita mutta ei puhu mitään haastatteluiden
validiteetista tai reliabiliteetista.

Useimmat diagnoosit pohjaavat haastatteluihin.