Uudessa kirjassa Eero Heinäluoma (oik.) keskeisenä riitapukarina on puoluetoveri Erkki Tuomioja. Kuva vuodelta 2011.
_____________________________________________________________________________________________________
Heikki Saari (2013): Eero Heinäluoma – tasavallan vahva mies. Minerva. 316 s. 32 e.
_____________________________________________________________________________________________________
TEEMAT >> KULTTUURI
A R V I O http://www.hs.fi/arviot/Kirja/Korrektis ... 6209368514
Korrektisti demarien pitkästä miehestä
Eero Heinäluoman elämäkerrassa Erkki Tuomiojalla on konnan rooli
18.4.2013 | 1 | Unto Hämäläinen Kuukausiliitteen toimittaja
Eduskunnan puhemiehen edustustilan seinällä riippuu entisten puhemiesten muotokuvia: Matti Ahde, Kalevi Sorsa,
Ilkka Suominen, Riitta Uosukainen, Paavo Lipponen ja tuoreimpana Sauli Niinistö, josta Marjatta Tapiola maalasi
aivan toisenlaisen muotokuvan kuin aikaisemmin on ollut tapana.
Niinistö istuu ja lukee kirjaa. Hänen edeltäjänsä seisovat ja poseeraavat.
Ennustan, että vanhaan tyyliin palataan, kunhan eduskunta joskus maalauttaa Eero Heinäluoman potretin.
Siinä seisoo demarien pitkä mies tummassa liituraitapuvussa ja katsoo tyyni ilme kasvoillaan suoraan silmiin.
Heinäluoma on nimittäin varman päälle pelaaja.
Tätä kuvaa vahvistaa myös toimittaja Heikki Saaren kirjoittama elämäkerta Eero Heinäluoma
– tasavallan vahva mies.
Saari on kokeneena journalistina tehnyt huolellista työtä. Heinäluoma saa laveasti kertoa näkemyksensä paitsi
urastaan myös muista lähihistorian käänteistä.
Kirjan tyyli on hyvin korrekti. Vain yksi poliitikko saa konnan roolin. Hän on Erkki Tuomioja, jonka niskoille
kerrytetään syntitaakkaa. Tuomiojaa syytetään jopa puoluehajotuksesta. Se on raskain moite, joka kunnon
demarista voidaan esittää. "Pidin isona riskinä, että Tuomioja kerää oman porukkansa ja lähtee. Pelkäsin
puolueen hajaannusta", Heinäluoma sanoo kirjassa.
Kertomusta on täydennetty arkistomateriaalilla ja haastatteluilla. Puoluetovereilla ja poliittisilla kilpailijoilla,
esimerkiksi Seppo Kääriäisellä ja Ilkka Kanervalla, on paljon hyvää sanottavaa Heinäluomasta.
Kunnioittava suhtautuminen tekee kirjasta välillä hieman puuduttavan, sillä Heinäluoma on harkitsevainen,
perusteellinen ja pitkäpuheinen mies.
Saari onnistuu kääntämään ominaisuudet eduksi vanhalla haastattelukikalla: selitä, selitä, mitä enemmän selität,
sitä enemmän kerrot itsestäsi.
Heinäluoma saa kuvata tarkasti, miten ja miksi hän luopui puheenjohtajuudesta vuonna 2008 ja vetäytyi viime
hetkellä ehdokkuudesta 2009 eurovaaleissa.
Hän on osaava poliitikko, joka pystyy silmää räpäyttämättä tekemään kovia päätöksiä ja suuria sopimuksia.
Hänen vahvuutensa on analyysikyky, jota muun muassa Matti Ahde ja Antti Kalliomäki kiittelevät.
Vahvuus voi kuitenkin kääntyä heikkoudeksi, kun hän joutuu päättämään oman uransa jatkosta. Siitä ei tahdo
tulla mitään.
Tässäkin Heinäluoma muistuttaa esikuvaansa Kalevi Sorsaa, jolle ehdokkuuksista ja luopumisista päättäminen
oli tuskaa.
Heinäluoma on omaksunut Kalevi Sorsalta sekä tyyliä että ajattelua ja myös noussut samaa reittiä, jota Sorsa kulki:
puoluesihteeri, puheenjohtaja, kansanedustaja, ministeri, puhemies – ja ehkä presidenttiehdokas.
Heinäluoma tuki Sorsaa presidentinvaalien esivaalissa, joka päättyi keväällä 1993 tappioon Martti Ahtisaarelle.
"Minun piti ilmoittaa hänelle esivaalin tulos. Sitä oli erittäin vaikea kertoa", Heinäluoma sanoo kirjassa.
Yhteistyö jatkui Sorsan kuolemaan vuonna 2004 asti. Viimeisessä tapaamisessa Sorsa suri, ettei Keski-Suomesta
ollut aikoihin valittu demariministeriä.
Kun Heinäluoma valittiin puheenjohtajaksi, hän vaihtoi ministereitä. Liikenneministeriksi nousi yllättäen edustaja
Susanna Huovinen – Keski-Suomesta.
_
