Feminismin kantaäidit ja juuret

[Mirri]

Ennen puhuttiin naisasialiikkeestä ja suffrageeteistä. Turha femakkojen on yrittää ottaa kunniaa heidän saavutuksistaan.

Ennen puhuttiin myös feminismistä ja feministeistä. Suffrageetitkin ovat olleet feministejä; he ovat olleet oman aikansa feminismin aggressiivisen ja radikaalin ääriliikkeen edustajia. Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että nykyajan radikaalifeministien on turha yrittää ottaa kunniaa entisaikojen feministien saavutuksista. Lisäksi heidän on turha kuvitella olevansa maailman ensimmäisiä feministejä, tai luulla keksineensä feminismiä.

Tässä tietoa suffrageeteistä; aikansa radikaalifeministeistä:

Suffragetti (engl. suffragette, johdettu sanasta suffrage, äänioikeus) on nimitys, jota käytettiin 1900-luvun alun Britanniassa naisten äänioikeutta vaatineista naispuolisista aktivisteista. Vuonna 1905 eräs brittiläinen sanomalehti käytti sanaa suffragette (engl. suffrage) pilkatakseen naisia, jotka vaativat äänioikeutta itselleen. Aluksi siis naisten äänioikeuden maltillisia ajajia kutsuttiin suffragisteiksi (engl. suffragist), ja suffragetti-nimitys otettiin käyttöön tarkoittamaan naisasialiikkeen äärilaitaa, joka kannatti niin sanottua suoraa toimintaa.

Suffragettiliike henkilöidään usein Emmeline Pankhurstiin ja tämän perustamaan naisliittoon Womens Social and Political Union, jonka kannattajat turvautuivat rajuihin keinoihin äänioikeusasiaa ajaessaan 1905 petyttyään maltillisen naisliikkeen vähäisiin saavutuksiin. Suffragetit järjestivät näyttäviä protesteja ja mielenosoituksia, kahlitsivat itseään julkisille paikoille, ja harjoittivat jopa suoraa sabotaasia kuten postilaatikoiden polttamista tai ikkunoiden rikkomista. Vuodesta 1903 lähtien monet naiset aloittivat nälkälakon. Heitä pakkoruokittiin nieluun työnnetyn letkun kautta. Tämä aiheutti monille naisille pysyviä vammoja. Pakkoruokinta kiellettiin 1913.[2] Säädettiin niin kutsuttu Cat and Mouse Act ("Kissa ja hiiri -laki"), jonka nojalla nälkälakon vuoksi sairastuneet vangit voitiin vapauttaa terveydellisistä syistä ja parannuttuaan palauttaa vankilaan kärsimään rangaistuksensa loppuun. Nälkälakot ja pakkosyötöt johtivat silti muutamiin kuolonuhreihin.
Woodrow Wilsonia vastustava juliste Valkoisen talon edustalla 1918

Lukuisia suffragetteja vangittiin, ja liikkeen johtohahmo Emmeline Pankhurst istui vankilassa kahdeksaan otteeseen ennen ensimmäistä maailmansotaa. Suffragettiliikkeen kuuluisin marttyyri oli kuitenkin Emily Davison, joka kesäkuun 1913 Epsonin Derbyssä käveli laukkaradalle kuningas Yrjö V:n kilpahevosen eteen ja tallautui kuoliaaksi.

Suffragettiliikkeellä oli kannatusta myös Atlantin toisella puolella. Yhdysvalloissa Alice Paul ja Lucy Burns johtivat protesteja presidentti Woodrow Wilsonin hallintoa vastaan. Presidenttiä kutsuttiin saksalaisittain "Keisari Wilsoniksi" (Kaiser Wilson) ja hänen kuvattiin sortavan äänioikeudettomia yhdysvaltalaisia naisia samalla tavoin kuin yksinvaltainen Saksan keisari sotapropagandassa sorti alamaisiaan.

Ensimmäinen maailmansota, jonka aikana naiset ottivat laajalti hoitaakseen rintamalle lähteneiden miesten työtehtävät, edesauttoi naisten oikeuksien laajenemista. Britanniassa naiset saivat 1918 rajatun äänioikeuden ja 1928 yhtäläisen äänioikeuden miesten kanssa. Yhdysvalloissa naisten äänioikeus astui voimaan 1920. Suffragettiliike lopetti toimintansa maailmansodan ja sen jälkeisten muutosten myötä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suffragetti

Sufragetti on ollut oman aikansa radikaalifeministien pilkkanimitys; ehkä samaan tyyliin kuin nykyinen nimitys femakko tai telaketjufeministi.

[Mirri]

Jotkut ensyklopedit ja diktionaarit aloittavat "feminismin" historian keskiajalta tai jopa antiikista.

Minusta feminismin ensimmäinen aato syntyi 1960-luvulla.

Täällä on näköjään kova tarve kirjoittaa feminismin historia uusiksi ja oman mielen mukaiseksi. Miksi, sitä en ymmärrä.

[Riidankylväjä]

Haluamme pysyä totuudessa.

[Psykopatologia]

21:27

tulisi otsikon mielestäni olla.

Luultatavasti osa naisliikkeestä ei halua feminismin teko-sateenvarjon alle.

[Mirri]

Riidankylväjä kirjoitti:
Haluamme pysyä totuudessa.

Selvä.

[Mirri]

Luulatavasti osa naisliikkeestä ei halua feminismin teko-sateenvarjon alle.

Feminismin pitkä historia ei katoa eikä muutu muuksi sillä, että kaikki nykyisten naisasialiikkeiden edustajat eivät tunnista/tunnusta sitä omaksi historiakseen. Ja ehkä tunnustaisivat, jos tietäisivät feminismin olevan paljon vanhempaa perua kuin 1960-luvulla syntynyt nykyaikainen ja miesvihamielinen radikaalifeminismi.

[Riidankylväjä]

Jos Mirri selvittäisit asioita muistakin lähteistä kuin Wikipediasta niin tietäisit enemmän.

Esimerkiksi tuohon Suomen Kuvalehden juttuun on päässyt lipsahtamaan "harmillinen" kuvateksti, joka osoittaa, että feministit ja naisasialiike olivat erillisiä liikkeitä vielä 70-luvun lopulla. Vaikka jutussa sinänsä pyritään esittämään samaa sontaa erilaisista aalloista kuin Wikipediassakin.

Feministit kaappasivat sitten vallan Naisasialiitto Unionissa joskus 80-luvulla ja pyrkivät valheellisesti esittämään, että Unioni oli alunperinkin feministiliike.

Vuonna 1978 Feministit ja Naisasialiitto Suomessa Ry järjestivät aborttilain muutosta vastustavan mielenosoituksen. Kuva Heikki Kotilainen / Lehtikuva.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuu ... -keskenaan

[Riidankylväjä]

[Riidankylväjä]

Naisasialiikkeen hiljaiset vuodet ja uusi nousu


Naisasialiikkeen ensimmäinen aktiivinen kausi päättyi pian vuoden 1907 eduskuntauudistuksen jälkeen. Suomen Naisyhdistyksen vuoden 1909 toimintakertomuksessa valiteltiin sitä, että "yhdistyksen kokouksissa ei enää käydä, esitelmähuoneistot ovat tyhjät, naiskirjallisuutta ostetaan vähän tai ei ensinkään". Myös Suomalaisessa Naisliitossa oli huomattavissa samankaltaista väsymistä. Toiminnan vaimenemiseen oli merkittävimpänä syynä se, että eduskuntauudistuksen jälkeen naisasianaiset integroituivat puoluepolitiikkaan, jonka välityksellä myös naisia koskevia uudistuksia oletettiin saatavan aikaan. Naisasialiikkeen hiljennyttyä naisasiaa ajettiin siten lähinnä eduskunnassa ja eduskuntauudistuksen aikoihin perustetuissa porvarillisten puolueiden naisjärjestöissä.

Naisasianaiset suuntasivat toimintansa liikkeen laannuttua eduskunta- ja kunnanvaltuustotyön ohella lukuisiin yhdistyksiin, joiden tehtäväluonteessa heijastui enemmän perinteinen kuin uusi naiskäsitys. Naisasia ei tullut juurikaan esille useimmissa naisasianaisten perustamissa yhdistyksissä. Niissä korostui lähinnä hyväntekeväisyys, kotityö, raittius ja siveys sekä uskonnolliset kysymykset, rauha ja eläinten suojelu. Lisäksi perustettiin ammatillisia sekä harrastus- ja muita yleisiä yhdistyksiä. Naisasianaisten myötävaikutuksella perustetut yhdistykset jäivät pieniksi lukuun ottamatta Marttayhdistystä, josta ennen pitkää tuli todellinen massajärjestö. Erityisesti maaseudulla naisasiayhdistys oli hyvin lähellä Marttayhdistystä. Marttayhdistyksen ohella merkittäviä naisasiaa eteenpäin vieviä uusia naisjärjestöjä 1900-luvun alkupuolella olivat mm. Konkordia-liitto, Siveellisyystoimikunta ja Naisten Raittiuskeskus. Naisjärjestöille perustettiin vuonna 1911 keskuselin, Suomen Naisten Kansallisliitto, joka liittyi Kansainvälisen Naisten Liiton jäseneksi. Vuonna 1947 Suomen Naisten Kansallisliiton uudeksi nimeksi tuli Suomen Naisjärjestöjen Keskusliitto.

Sotien välisenä aikana naisten osuus yliopistossa opiskelevista kasvoi nopeasti, mutta naisasialiike vietti hiljaiseloa. Ne kuitenkin jäivät elämään. Naisopiskelijoiden toiminta kanavoitui sotien välisenä aikana ennen kaikkea Akateemisten Naisten Karjala-Seuraan eli siihen poliittiseen toimintaan, joka muutenkin hallitsi tuon ajan opiskelevaa nuorisoa. Muut naiset liittyivät Lotta Svärd-yhdistykseen.

Naisasialiike vanhoillistui vanhetessaan. Se ei saanut nuoria piiriinsä, vaan vanhat veteraanit hallitsivat liikettä. Naisasialiike sai odottaa vireytymistä aina 1960-luvulle saakka.

Helmikuussa 1966 perustettiin Yhdistys 9, joka oli 1960-luvulla ainoa naisasiayhdistys, jonka jäsenmäärä kasvoi selvästi. Siinä oli 1960-luvulla enemmän jäseniä kuin muissa naisasiayhdistyksissä yhteensä. Vuonna 1970 sen jäsenmäärä oli suurimmillaan (774 jäsentä). Naisasian uuden aktiivikauden ihmiset eivät halunneet muuttaa vain naisten elämäntilannetta. Käsitteiden naisasia ja naiskysymys tilalle se omaksui käsitteen sukupuolirooli ja tavoitteena oli myös miesten roolin muuttaminen. Yhdistys 9:n naiskäsitykselle oli leimallista se, että naisen roolia tuli muuttaa miehen roolin suuntaan. Yhdistys 9:n jäsenistä miesten osuus oli noin 28 %. Yhdistys 9:n perustamisessa oli kysymys nuoren sukupolven esiinmarssista ja sen tyyli oli erilainen kuin vanhan polven. Yhdistys 9:n ja vanhojen naisasiajärjestöjen etäisyys johtui pääasiassa sukupolvieroista. Yhdistys 9:ään liittyneet naiset olivat keskimäärin puolet nuorempia kuin esimerkiksi Unioniin 1960-luvulla liittyneet naiset. Lisäksi Yhdistys 9 oli ennen kaikkea opiskelijoiden ja akateemisten liike, kun 1960-luvulla Unionin jäsenistä suurin osa oli alempia toimihenkilöitä ja Suomalaisen Naisliiton jäsenet olivat etupäässä kotirouvia. Yhdistys 9 oli osa 1960-luvun yleistä radikaaliliikettä, ja se leimautui pian vasemmistolaiseksi järjestöksi. Yhdistys 9:n aktivistit siirtyivät 1960-luvun lopulla vaikuttamaan puolueisiin ja sen toiminta lakkasi 1970-luvun alussa.

Ensimmäiset naisten vapautusta ajaneet feministiryhmät muodostettiin Suomessa vuonna 1973. Alun perin vanhan naisasialiikkeen ja feministien välillä oli suuria näkemyseroja siitä, kuinka naisten asiaa tulisi ajaa. Feministiryhmien perustamisvaiheessa moni ei edes ollut kuullut vanhoista naisasialiikkeistä. Feministit eivät katsoneet vanhojen järjestöjen kuuluvan feministiseen liikkeeseen ja feministien käsityksen mukaan vanhoihin järjestöihin kuului vain vanhoja naisia. Feministien suhtautuminen Yhdistys 9:ään oli myönteisempi, mutta Yhdistys 9 ehti hajota ennen feminismin suurempaa nousua. Lisäksi Yhdistys 9:än katsottiin erilaiselta pohjalta lähteneeksi liikkeeksi kuin feminismin. Yhdistys 9:ssä oli feministien mukaan tasa-arvonaisia ei feministejä.

Vanhat naisasiajärjestöt pitivät feministejä liian aggressiivisina, rajuina, yliampuvina, hurjapäisinä, liioittelevina ja yksioikoisina. Vanhojen naisasiajärjestöjen naiset halusivat ajaa naisasiaa maltillisesti. Lisäksi feministien vasemmistolaisuus vieraannutti vanhoja naisasianaisia heistä. Feministejä syytettiin siitä, että he kiinnittivät liiaksi huomiota henkilökohtaisiin asioihin. Vanhojen järjestöjen naisasianaisten mielestä "vallankumous ei ala sänkykamarista". Toisaalta monet ymmärsivät sen, että "nuori sukupolvi oli aina erilainen" ja siksi haluttiin antaa "kaikkien kukkien kukkia".

Naisasialiitto Unionissa tapahtui 1970-luvulla sukupolven vaihdos ja vanha polvi sia väistyä uuden tieltä. Naisasialiikkeen feministinen aalto sai 1970-luvun puolivälistä lähtien jalansijaa Unionissa. Feministisen toiminnan laantuessa 1980-luvun alussa monet eri feministiryhmien jäsenet liittyivät Unioniin. Nykyisin feminismi vaikuttaa voimakkaimmin naistutkijoiden aktiivisessa toiminnassa (naistutkimus).

Naisasialiikkeen tärkeimpänä institutionalisoituneena osan voidaankin 1970-luvulta alkaen pitää Unionia, jonka jäsenmäärä yli kymmenkertaistui 1970-luvulla (vuonna 1971 siinä oli 117 jäsentä ja vuonna 1981 1357 jäsentä). Esimerkiksi suurin osa naisasialiikkeeseen liittyneistä naiskansanedustajista on kuulunut siihen.

©Internetix, Nettiradio Mikaeli / Heikki Myyryläinen 1998

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opi ... set_vuodet

[Mirri]

Jos Mirri selvittäisit asioita muistakin lähteistä kuin Wikipediasta niin tietäisit enemmän.

Et sinä tiedä mistä kaikkialta olen vuosien varrella selvittänyt asioita.

[Riidankylväjä]

Johtopäätöksesi puhuvat puolestaan.

[Mirri]

Johtopäätökseni ovat Wikipediaa vanhempia.

[Riidankylväjä]

Jos nyt vaivautuisit lukemaan edes tuon jutun.

Naisasialiikkeen hiljaiset vuodet ja uusi nousu


Naisasialiikkeen ensimmäinen aktiivinen kausi päättyi pian vuoden 1907 eduskuntauudistuksen jälkeen. Suomen Naisyhdistyksen vuoden 1909 toimintakertomuksessa valiteltiin sitä, että "yhdistyksen kokouksissa ei enää käydä, esitelmähuoneistot ovat tyhjät, naiskirjallisuutta ostetaan vähän tai ei ensinkään". Myös Suomalaisessa Naisliitossa oli huomattavissa samankaltaista väsymistä. Toiminnan vaimenemiseen oli merkittävimpänä syynä se, että eduskuntauudistuksen jälkeen naisasianaiset integroituivat puoluepolitiikkaan, jonka välityksellä myös naisia koskevia uudistuksia oletettiin saatavan aikaan. Naisasialiikkeen hiljennyttyä naisasiaa ajettiin siten lähinnä eduskunnassa ja eduskuntauudistuksen aikoihin perustetuissa porvarillisten puolueiden naisjärjestöissä.

Naisasianaiset suuntasivat toimintansa liikkeen laannuttua eduskunta- ja kunnanvaltuustotyön ohella lukuisiin yhdistyksiin, joiden tehtäväluonteessa heijastui enemmän perinteinen kuin uusi naiskäsitys. Naisasia ei tullut juurikaan esille useimmissa naisasianaisten perustamissa yhdistyksissä. Niissä korostui lähinnä hyväntekeväisyys, kotityö, raittius ja siveys sekä uskonnolliset kysymykset, rauha ja eläinten suojelu. Lisäksi perustettiin ammatillisia sekä harrastus- ja muita yleisiä yhdistyksiä. Naisasianaisten myötävaikutuksella perustetut yhdistykset jäivät pieniksi lukuun ottamatta Marttayhdistystä, josta ennen pitkää tuli todellinen massajärjestö. Erityisesti maaseudulla naisasiayhdistys oli hyvin lähellä Marttayhdistystä. Marttayhdistyksen ohella merkittäviä naisasiaa eteenpäin vieviä uusia naisjärjestöjä 1900-luvun alkupuolella olivat mm. Konkordia-liitto, Siveellisyystoimikunta ja Naisten Raittiuskeskus. Naisjärjestöille perustettiin vuonna 1911 keskuselin, Suomen Naisten Kansallisliitto, joka liittyi Kansainvälisen Naisten Liiton jäseneksi. Vuonna 1947 Suomen Naisten Kansallisliiton uudeksi nimeksi tuli Suomen Naisjärjestöjen Keskusliitto.

Sotien välisenä aikana naisten osuus yliopistossa opiskelevista kasvoi nopeasti, mutta naisasialiike vietti hiljaiseloa. Ne kuitenkin jäivät elämään. Naisopiskelijoiden toiminta kanavoitui sotien välisenä aikana ennen kaikkea Akateemisten Naisten Karjala-Seuraan eli siihen poliittiseen toimintaan, joka muutenkin hallitsi tuon ajan opiskelevaa nuorisoa. Muut naiset liittyivät Lotta Svärd-yhdistykseen.

Naisasialiike vanhoillistui vanhetessaan. Se ei saanut nuoria piiriinsä, vaan vanhat veteraanit hallitsivat liikettä. Naisasialiike sai odottaa vireytymistä aina 1960-luvulle saakka.

Helmikuussa 1966 perustettiin Yhdistys 9, joka oli 1960-luvulla ainoa naisasiayhdistys, jonka jäsenmäärä kasvoi selvästi. Siinä oli 1960-luvulla enemmän jäseniä kuin muissa naisasiayhdistyksissä yhteensä. Vuonna 1970 sen jäsenmäärä oli suurimmillaan (774 jäsentä). Naisasian uuden aktiivikauden ihmiset eivät halunneet muuttaa vain naisten elämäntilannetta. Käsitteiden naisasia ja naiskysymys tilalle se omaksui käsitteen sukupuolirooli ja tavoitteena oli myös miesten roolin muuttaminen. Yhdistys 9:n naiskäsitykselle oli leimallista se, että naisen roolia tuli muuttaa miehen roolin suuntaan. Yhdistys 9:n jäsenistä miesten osuus oli noin 28 %. Yhdistys 9:n perustamisessa oli kysymys nuoren sukupolven esiinmarssista ja sen tyyli oli erilainen kuin vanhan polven. Yhdistys 9:n ja vanhojen naisasiajärjestöjen etäisyys johtui pääasiassa sukupolvieroista. Yhdistys 9:ään liittyneet naiset olivat keskimäärin puolet nuorempia kuin esimerkiksi Unioniin 1960-luvulla liittyneet naiset. Lisäksi Yhdistys 9 oli ennen kaikkea opiskelijoiden ja akateemisten liike, kun 1960-luvulla Unionin jäsenistä suurin osa oli alempia toimihenkilöitä ja Suomalaisen Naisliiton jäsenet olivat etupäässä kotirouvia. Yhdistys 9 oli osa 1960-luvun yleistä radikaaliliikettä, ja se leimautui pian vasemmistolaiseksi järjestöksi. Yhdistys 9:n aktivistit siirtyivät 1960-luvun lopulla vaikuttamaan puolueisiin ja sen toiminta lakkasi 1970-luvun alussa.

Ensimmäiset naisten vapautusta ajaneet feministiryhmät muodostettiin Suomessa vuonna 1973. Alun perin vanhan naisasialiikkeen ja feministien välillä oli suuria näkemyseroja siitä, kuinka naisten asiaa tulisi ajaa. Feministiryhmien perustamisvaiheessa moni ei edes ollut kuullut vanhoista naisasialiikkeistä. Feministit eivät katsoneet vanhojen järjestöjen kuuluvan feministiseen liikkeeseen ja feministien käsityksen mukaan vanhoihin järjestöihin kuului vain vanhoja naisia. Feministien suhtautuminen Yhdistys 9:ään oli myönteisempi, mutta Yhdistys 9 ehti hajota ennen feminismin suurempaa nousua. Lisäksi Yhdistys 9:än katsottiin erilaiselta pohjalta lähteneeksi liikkeeksi kuin feminismin. Yhdistys 9:ssä oli feministien mukaan tasa-arvonaisia ei feministejä.

Vanhat naisasiajärjestöt pitivät feministejä liian aggressiivisina, rajuina, yliampuvina, hurjapäisinä, liioittelevina ja yksioikoisina. Vanhojen naisasiajärjestöjen naiset halusivat ajaa naisasiaa maltillisesti. Lisäksi feministien vasemmistolaisuus vieraannutti vanhoja naisasianaisia heistä. Feministejä syytettiin siitä, että he kiinnittivät liiaksi huomiota henkilökohtaisiin asioihin. Vanhojen järjestöjen naisasianaisten mielestä "vallankumous ei ala sänkykamarista". Toisaalta monet ymmärsivät sen, että "nuori sukupolvi oli aina erilainen" ja siksi haluttiin antaa "kaikkien kukkien kukkia".

Naisasialiitto Unionissa tapahtui 1970-luvulla sukupolven vaihdos ja vanha polvi sia väistyä uuden tieltä. Naisasialiikkeen feministinen aalto sai 1970-luvun puolivälistä lähtien jalansijaa Unionissa. Feministisen toiminnan laantuessa 1980-luvun alussa monet eri feministiryhmien jäsenet liittyivät Unioniin. Nykyisin feminismi vaikuttaa voimakkaimmin naistutkijoiden aktiivisessa toiminnassa (naistutkimus).

Naisasialiikkeen tärkeimpänä institutionalisoituneena osan voidaankin 1970-luvulta alkaen pitää Unionia, jonka jäsenmäärä yli kymmenkertaistui 1970-luvulla (vuonna 1971 siinä oli 117 jäsentä ja vuonna 1981 1357 jäsentä). Esimerkiksi suurin osa naisasialiikkeeseen liittyneistä naiskansanedustajista on kuulunut siihen.

©Internetix, Nettiradio Mikaeli / Heikki Myyryläinen 1998

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opi ... set_vuodet

[Mirri]

Jos nyt vaivautuisit lukemaan edes tuon jutun.

Luulet näköjään, etten ole lukenut.

[Riidankylväjä]

Jos olet lukenut niin sitten olet änkyrä, joka ei suostu muuttamaan virheellisiä mielipiteitään.

[Mirri]

Kuten tekstistä näkyy, radikaalifeministit eivät hyväksyneet entisiä feministejä joukkoonsa - eivät pitäneet heitä edeltäneitä feministejä feministeinä ollenkaan. Radikaalifeministit omivat itselleen käsitteet feministi ja feminismi, eivätkä ymmärtäneet, etteivät he olleet feminismin keksijöitä. Mutta eihän tuo tarkoita sitä, etteikö feminismiä olisi ollut ennen radikaalifeminismin syntyä; kyllä se oli. Se, etteivät radikaalifeministit pitäneet maltillisempia feministejä feministeinä ensinkään, ei tarkoita sitä, etteivätkö nämä olleet feministejä ja feminismin kannattajia.
Myöskään miesfeministit eivät lakanneet olemasta feministejä radikaalifeministien kuvitellessa edustavansa ainoaa oikeaa feminismiä.

Siteeraamassasi tekstissä kuvataan ns. toisen aallon feminismin synty. Wikipedia kertoo oikein hyvin feminismistä minun vuosikymmenten varrella syntyneiden käsitysteni mukaisesti.
Ei tämä asia muutu, vaikka miten nimittelisit änkyräksi.

[Riidankylväjä]

Ei ole mitään "entisiä feministejä".

[Mirri]

Ei ole mitään "entisiä feministejä".

Voisin oikeastaan minä sanoa sinua änkyräksi.

[Mirri]

Feminismin historia

Feminismin historia on ollut tapana esittää kolmena aaltona. Se ei ole ongelmaton esitystapa, mutta se on yleisesti käytössä ja auttaa sijoittamaan feminismin poliittisena liikkeenä viimeisen reilun sadan vuoden historian jatkumoon. On silti syytä välttää ajatusta, että aaltojen välit olisivat olleet kaikenlaisen feminismin kannalta täysin kuolleita ajanjaksoja tai että eri aalloille tyypillisiksi nähdyt ajatukset kuuluisivat ainoastaan yhteen aaltoon eikä päällekkäisyyttä teemoissa esiintyisi. Samoin aaltomalli jättää helposti huomiotta eri maiden naisliikkeiden väliset erot ja työläisnaisten kamppailun osana työväenliikettä mutta myös liikkeen sisäistä sukupuolisortoa vastaan.

Ensimmäisen aallon feminismi 1900-luvun alussa ajoi naisille yhtäläisiä kansalais- ja poliittisia oikeuksia vapaiden miesten kanssa. Tärkeimpiä kysymyksiä olivat kamppailu äänioikeudesta sekä oikeus omaisuuteen. Jo ensimmäisen aallon feminismin aikana näkyi hyvin porvarillisen naisliikkeen ja työläisnaisliikkeen erilaisuus: monet porvarilliset naisasianaiset ajoivat äänioikeuden rajaamista varallisuuden perusteella ja vastustivat esimerkiksi äitien erillistä työsuojelua.

Toisen aallon feminismi 1960- ja 1970-luvuilla syntyi havainnosta, että muodollisesti yhtäläiset oikeudet miesten kanssa eivät riitä todellisen tasa-arvon saavuttamiseen. Silloin feministit nostivat yhteiskunnalliseen keskusteluun naisten heikon aseman työelämässä ja ennen kaikkea naisten reproduktiiviset oikeudet: aborttikysymyksen ja ehkäisyn sekä naisten oikeuden ruumiilliseen koskemattomuuteen. Toisen aallon feminismissä sukupuolta käsitteellistettiin jaottelulla biologiseen (englanniksi sex) ja sosiaaliseen (englanniksi gender) sukupuoleen. Suomessa käytiin keskustelua sukupuolirooleista ja tarpeesta niiden muuttamiseen.

Kolmannen aallon feminismiä leimaa naisten välisten erojen korostaminen sekä kysymys seksuaalisuudesta. Kolmannen aallon feminismissä lesbojen ja homojen vapautusliike löysi osittain yhteisen sävelen feminismin kanssa. Jaottelua biologiseen ja sosiaaliseen sukupuoleen on kritisoitu heteroseksismistä. Eurooppalaisessa feminismissä sukupuoli on haluttu korvata ranskalaisperäisellä sukupuolieron käsitteellä. Kolmannen aallon feminismi on ollut 1980-luvun lopulta alkaen ennen kaikkea akateemista tutkimusta naistutkimuksen tullessa yliopistolliseksi oppiaineeksi ja tutkimusalaksi.

Naisten välisiä eroja koskevan feministisen keskustelun seurauksena on ristiriitaisesti ollut se, että monet muut erot ja yhdistävät tekijät on ymmärretty merkittävämmiksi kuin sukupuoli. Keskeinen kysymys tämän päivän feminismin teoriassa onkin, onko sukupuoli jollain tavalla etuoikeutettu ero verrattuna muihin eroihin kuten yhteiskuntaluokkaan, seksuaalisuuteen, etnisyyteen, sukupolveen, uskontoon tai kansallisuuteen.

Yksi haaste on palauttaa feminismi takaisin osaksi poliittista kansalaisyhteiskuntaa yliopistojen ja korkeakoulujen norsunluutorneista eli lisätä akateemisen naistutkimuksen ja poliittisten järjestöjen välistä vuorovaikutusta. Aikaisempina vuosikymmeninä feministinen liike löysi usein kotinsa vasemmistolaisesta liikkeestä tai koki ainakin mielenkiintoa vasemmistolaista politiikkaa kohtaan, vaikka tuolloinkaan yhteistyö ei ollut mutkatonta. Mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana feministinen liike on yhä useammin löytänyt läheisimmän yhteistyötahon vihreistä. Vasemmistonuorten tehtävä onkin saada feminismi ja tasa-arvotyö valtavirtaistettua osaksi vasemmistolaista politiikkaa. Tavoitteena on myös lisätä Vasemmistonuorten ja perinteisten feminististen kansalaisjärjestöjen yhteistyötä niin, että kanssakäyminen hyödyttäisi kaikkia osapuolia.

http://www.vasemmistonuoret.fi/?/asiakirjat/feminismi/

[Mirri]

Lisää feministisen liikkeen historiaa:

Tasa-arvon aallot ja feminismin kasvutarina
Teksti: Hanna Kiviharju

Feminismi, eli naisliike tai naisasialiike, on ideologia, joka vaatii naisille samoja oikeuksia kuin miehille. Se on synnystään lähtien tavoitellut täyttä tasa-arvoa ja naisten syrjinnän lopettamista. Ajatus naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta syntyi jo 1700-luvulla. Tuolloin muutamat valistusajattelijat, kuten Jeremy Bentham, markiisi de Condorcet ja Mary Wollstonecraft, vaativat naisille niin tasa-arvoa kuin äänioikeutta ja ehdokkuusoikeuttakin. Toisaalta, 1792 Olympe de Gouges julkaisi Julistuksen naisten ja naispuolisten kansalaisten oikeuksista, mutta päätyi sen seurauksena giljotiiniin.

Vasta 1800-luvulla aate sai ilmaa siipiensä alle. Silloin syntyi ensimmäinen laaja ja järjestäytynyt feministinen liike, jota kutsutaan feminismin ensimmäiseksi aalloksi. Se edusti liberaalifeminististä ajattelua, jonka kannattajiksi lasketaan edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi John Stuart Mill ja Virginia Woolf. Alun perin feminismi oli porvarisnaisten liike, mutta työväenliikkeen syntyminen ajoi myös työläisnaiset järjestäytymään.

Feminismin ensimmäisen aallon tarkoituksena oli saada naisille täydet kansalaisoikeudet, sekä tehdä heistä poliittisesti toimikelpoisia. Naisille tahdottiin antaa myös mahdollisuus opiskella yliopistossa ilman, että tarvitsi tehdä erillisiä anomuksia sukupuolen vuoksi. Tämän uudistuksen ansiosta naiset pääsisivät myös valtiollisiin virkoihin, jotka aiemmin oli rajattu vain miehille.

1848 saatiin Yhdysvalloissa todeta, että feminismi oli todellakin tullut mukaan poliittiseen elämään. Tuona vuonna, jota kutsutaan Euroopan hulluksi vuodeksi, järjestettiin Amerikan Yhdysvalloissa ensimmäinen konferenssi, jossa vaadittiin naisille äänioikeutta. Seneca Fallsin naistenkokous järjestettiin toisen tunnetun feministin Lucrecia Mottin aloitteesta. Konferenssin seurauksena yhdysvaltalaiset naiset saivat äänioikeuden osavaltiovaaleissa.

Yhdysvalloissa kehitys oli ensimmäisenä näkyvää. Jotkin osavaltiot sallivat naisen harjoittaa asianajajan ammattia vuodesta 1820 ja lääkärin ammattia vuodesta 1849. Vuotta ennen kuin saivat luvan ryhtyä lääkäreiksi, annettiin naisille oikeus hallita omaisuuttaan riippumatta siitä, olivatko he naimisissa vai naimattomia.

Vuonna 1849 Wyomingin naisista tuli maailman ensimmäisiä naisia, joilla oli äänioikeus. Uudessa-Seelannissa esimerkkiä seurattiin vasta 1893. Uusi-Seelanti on kuitenkin ollut ensimmäinen kokonainen maa, jossa naiset on laskettu uurnille. Suomessa äänioikeus ja vaalikelpoisuus myönnettiin vuonna 1906, mikä teki Suomesta ensimmäisen maan, joka salli myös naisten asettua ehdolle.

Naisten aseman paraneminen vaikutti erityisesti heidän mahdollisuuksiinsa saada koulutusta. Ranskassa 1836 alettiin perustaa tyttökouluja ja 1882 oppivelvollisuus tuli pakolliseksi. Vaikka kehitys oli hidasta, varakkaiden perheiden tyttäret koulutettiin usein luostareissa. Niissä heistä kasvatettiin puolisoita ja äitejä.

Suomessa kansakouluja alettiin perustaa vasta 1862, eikä tyttöjä otettu heti mukaan koulutuksen piiriin. Kuitenkin 1880-luvun lopussa yhteiskoulujärjestelmän yleistyttyä tyttöjen opiskelumahdollisuudet paranivat. Tällöin naisten oli kuitenkin vielä anottava erityisvapautta päästäkseen ylioppilaiksi ja siitä eteenpäin Helsingin yliopistoon. 1902 Suomessa myönnettiin naisille oikeus opiskella yliopistossa ilman erityislupia. 1921 myös Suomeen tuli oppivelvollisuus.

1903 Iso-Britanniassa syntyi suffragettien liike, perustajanaan Emmeline Pankhurst. Suffragetti-nimitys tulee englanninkielen sanasta suffrage eli äänioikeus. Sitä käytti ensimmäisenä brittiläinen sanomalehti vuonna 1905 tarkoituksenaan pilkata äänioikeutta vaativia naisia. Käsite kuitenkin jäi myös suffragettien omaan käyttöön.

Suffragettien taistelukeinot olivat rajuja ja monet näistä naisista joutuivatkin vankilaan. Esimerkiksi 1909 suffragetit ryhtyivät nälkälakkoon, joka aiheutti pakkoruokintaa letkun kautta. Pakkoruokinta kuitenkin kiellettiin muutamaa vuotta myöhemmin, koska siitä aiheutui naisille pysyviä vammoja. Suffragettien tunnetuin yksittäinen tempaus oli brittiläisen Emily Davisonin heittäytyminen kuninkaan hevosen alle hevoskilpailuissa. Tapaus johti Davisonin kuolemaan, mutta äänioikeustaisto sai näkyvyyttä.
Ensimmäisen maailmansodan loppupuolella ja sen jälkeen naisten äänioikeus levisi ympäri Eurooppaa, paljolti siksi, että heille tahdottiin antaa tunnustusta heidän panoksestaan kansakuntansa hyväksi sodan jälkeen. Sitä paitsi, osa sodanajan puhujista oli korostanut yksilöiden itsemääräämisen tärkeyttä ja naisten äänioikeuden kielto ei vastannut käsitystä. Sveitsi oli Euroopan maista viimeinen, antaen naisille äänioikeuden vasta 1970-luvulla.

1960-luvulla feministinen liike nosti jälleen päätään Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Naiset nousivat barrikadeille vastustaakseen palkkaeroja ja pornografiaa. 1963 Yhdysvalloissa säädettiin laki, joka takasi samasta työstä saman palkan sekä miehille että naisille. Tätä kutsutaan toisen aallon feminismiksi.
Feminismin kolmas aalto iski noin kaksikymmentä vuotta toisen jälkeen ja on yhä elinvoimainen. Kolmas aalto kuitenkin koostuu useasta erilaisesta ajattelutavasta ja liikkeestä. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa feministinen liike laitostui ja tuli akateemiseksi ja sen myötä naistutkimuksesta tuli tunnettu yliopistollinen oppiaine ja tutkimusala. Siinä missä ensimmäisen aallon sanotaan tuoneen esille miesten ja naisten samankaltaisuuden ja toisen aallon korostaneen miesten ja naisten eroja, räjäytti kolmas aalto potin osoittamalla erot naisten välillä ja naisissa.

Lähde: Kansojen värikkäät vaiheet – Kansakunnat heräävät, vuodesta 1812 vuoteen 1856

http://www.nollapiste.net/lehti/2012/48 ... asvutarina