K O L U M N I _
Lomailevat vanhemmat, hakekaa lapsenne päivähoidosta
19.3.2013 120 Matti Apunen
Jos hyvinvointivaltiota ei vahdi, se menee mielellään liian pitkälle. Pitää olla mahdollista ottaa myös askel taaksepäin.
Suomalainen lasten päivähoito on aito kansainvälinen menestystarina. Samalla käytämme sitä tavalla, joka on tuhoisan itsekästä.
Niin sanottu subjektiivinen oikeus päivähoitoon tarkoittaa, että vanhemmat voivat päättää, meneekö lapsi päiväkotiin vai ei,
riippumatta siitä, ovatko vanhemmat itse töissä. Yllättävän monien mielestä tämä tarkoittaa sitä, että aikuisella pitää olla
subjektiivinen oikeus lomaan ilman häiriötekijöitä – lapsia.
Turun Sanomien toimittaja Erja Hyytiäinen tutki viime vuonna Lounais-Suomen päiväkoteja. Tulokset olivat minusta skandaali.
Esimerkiksi Lohjalla lähes kymmenen prosenttia lapsista lusi päiväkodissa koko vuoden, ilman lomia. Enintään kahden viikon
kotilomalle pääsee joka kymmenes lapsi.
Minun on mahdoton uskoa, että vanhempien työt vaatisivat lapsen viemistä päiväkotiin läpi vuoden. Kyse täytyy olla mukavuuden-
halusta. Etelänmatkan allasbileissä ei ole tilaa lasten tarpeille.
"No, koskas meillä sitten on lomaa?" kysyvät nämä vanhemmat. Jos vanhemmuuteen olisi ajokortti, mikä tuntuu toisinaan oikein
hyvältä ajatukselta, tällä lausunnolla korttia ei pitäisi antaa.
Jos lapsi on vuodet läpeensä päivähoidon rundissa, häneltä jää väistämättä puuttumaan niitä asioita, jotka hitsaavat perheestä
perheen. Sisaruussuhteet kärsivät. Vanhemmuudesta tulee tekninen hoitosuhde ja perheestä huoltoyhtiö. Silti emme uskalla sanoa
hemmotelluille vanhemmille vastaan.
Valtaosa vanhemmista on nuhteettomia, eikä heidän pidä loukkaantua. Ongelma on hyvinvointivaltion kemia. Palvelut ovat tauotta
turpoava taikina, eikä tälle näköjään voi mitään, vaikka tulokset olisivat omituisia ja jopa vahingollisia.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on esimerkki palvelusta, joka kasvaa "luonnolliseksi" oikeudeksi. Kun niin käy, leikkauskeskustelussa
ei ole enää kyse tarpeesta tai tarkoituksenmukaisuudesta vaan loukatuista tunteista. Se keskustelu päätyy aina umpikujaan.
Ammattilaiset ovat kyllästyneet. Pari viikkoa sitten Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super julkisti laajan selvityksen päivähoidosta.
Liitto oli huolissaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden vaikutuksista lapsiin ja toivoi kunnon keskustelua.
Niin minäkin. Jos Pekka Himasen tuotanto olisi viimein käsitelty, voisimme jatkaa vakavia puheita ja päätyä vaikka lainmuutokseen.
Jos emme pysty ottamaan tätäkään askelta, on täysin toivotonta odottaa raskaampia päätöksiä, joita on edessä ihan riittävästi.
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sivusi helmikuussa päivähoitokysymystä blogissaan ja päätyi ehdottamaan "painopisteen muutosta".
Se ei tarkoita sitä, että lapsi palautettaisiin lomalla kotiin, vaan osa-aikaisia päiväkotipäiviä ja kerhoja ja "ohjattua viriketoimintaa".
"Vanhemmille tulee tarjota palveluohjausta ja neuvontaa lapsen kannalta parhaiden ratkaisujen hakemisessa", Aula kirjoittaa.
On vaikea kuvitella, mitä palvelua voi antaa aikuiselle, joka kieltäytyy ymmärtämästä, että vapaana aikana lapsen koti on kotona.
Miksi edes lapsiasiavaltuutettu ei sano, että nyt laki toimii lasta vastaan?
Hiljattain eläkkeelle jäänyt valtiosihteeri Raimo Sailas on usein murissut subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, viimeksi perjantain
Talouselämässä. Tämä on kuitattu virkaan kuuluvana äreytenä.
Sailas kuvasi Evan taannoisessa raportissa Holhouksen alaiset osuvasti ongelman ytimen: "Hyvinvointivaltion tuhon siemen on siinä,
että alamme pitää sosiaalitukia ja palveluita itsestäänselvyyksinä."
Mikä tahansa etuuden leikkaus koskee aina johonkin ryhmään kipeästi. Ryhmä korottaa äänensä ja saa tuskalleen huomiota, koska
mikään ei kutita median korvaa yhtä suloisesti kuin loukatun huuto. Miksi hyötyjä, veronmaksaja, ei nosta meteliä oman etunsa puolesta?
"Ketään veronmaksajaa ei saa etuuden poistamisen taakse sanomalla, että sinun verosi vähän kevenee, koska tämä keventyminen on
niin olemattoman pientä", Sailas sanoi.
On siis aina helpompaa antaa periksi ja lakaista tarvittava muutos maton alle, vaikka tässä tapauksessa oikean ratkaisun tietää lapsikin.
Matti Apunen matti.apunen@eva.fi
Kirjoittaja on Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja.
