Väitös: Masennuspotilaita ei lääkitä riittävästi

Re: Väitös: Masennuspotilaita ei lääkitä riittävästi

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 27.03.2013 12:29

Kyllästynyt kirjoitti:
Mirri kirjoitti:
Hermes kirjoitti:
Kyllästynyt kirjoitti:Sarkasmia, Tristan, sarkasmia.


Mikä kohta tarkalleen oli sarkasmia? Olenhan koko ajan kertonut, että lääkkeistä voi olla hyötyäkin joillekin joskus. Pitää olla informed consent. Jne. Sitten "sarkastisesti" heität, että "No sittenhän koko psykiatrien ammattikunta voidaan lakkauttaa." Meillä on ehkä hieman eri käsitys sarkasmista.

Kyllästyneestä kuulostaa hienommalta puhua sarkasmista kuin että sanoisi ilkeilevänsä tai ivaavansa kanssakirjoittajaa ja tämän mielipiteitä - saati, että myöntäisi haluavansa loukata:
Sarkasmi (muinaiskreikaksi σαρκάζειν 'repiä lihaa') tarkoittaa pidemmälle vietyä suppeaa, jopa yhden lauseen huumoria tai purevaa ivaa. Se voi olla joskus erittäin loukkaavaa tilanteesta, aiheesta ja ihmisestä riippuen. Usein kommentin sarkastisuus ilmenee piilomerkityksenä tai päinvastaisena, mitä lauseen suora merkitys on (esimerkiksi "Olipa viisaasti tehty" väärin tehneelle ihmiselle).

Sarkasmia erehdytään usein pitämään ironian synonyymina. Sarkasmi on kuitenkin ironian alatyyppi ja poikkeaa ironiasta siten, että sarkastisella kommentilla on aina uhri eli on olemassa henkilö, johon kommentti kohdistuu.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarkasmi

Ketä loukkaa se, että sanon "Sittenhän koko psykiatrien ammattikunta voidaan lakkauttaa"?
Psykiatrejako?

Ei luultavasti ketään, ja juuri siksi se ei olekaan sarkasmia vaan ironiaa...
Helmenkalastaja
 

Re: Väitös: Masennuspotilaita ei lääkitä riittävästi

ViestiKirjoittaja Hermes » 27.03.2013 18:45

Tiesittekö, että ne aiheetkin joita olen tässä ottanut esiin, ovat samoja asioita joista muissa länsimaissa, kuten USA:ssa, on keskusteltu jo pidemmän aikaa. Eikä vain pienessä akateemisessa piirissä vaan ihan isoimmissa sanomalehdissä, kuten New York Times, Independent ja niin edelleen. Eli kyse ei ole vain yhden Hermeksen vastuuttomista salaliittoteorioista. Suomessa tuollainen keskustelu ei ole oikeastaan vielä edes alkanut.

Esimerkiksi "New Study: SSRI Antidepressants ‘Clinically Insignificant’ For Most People

http://www.spring.org.uk/2008/02/new-st ... s-dont.php

A new study published today is sure to set off another storm in the ongoing debate about the widespread prescription of antidepressants. Professor Irving Kirsch at the University of Hull and colleagues in the US and Canada report that new generation 'SSRI' antidepressants like Prozac or Seroxat mostly fall, "below the recommended criteria for clinical significance" (Kirsch et al. 2008). In other words, the most modern drugs prescribed for depression generally don't work.


The study was particularly interested in whether the drugs had different effects on people with different levels of depression. Here is what they found:

Mild depression: not tested as mild depression is usually treated with a 'talk therapy' rather than antidepressants.
Moderate depression: antidepressants made "virtually no difference".
Severe depression: antidepressants had a "small and clinically insignificant" effect.
Most severe depression: antidepressants had a significant clinical benefit - but see below...

...

The authors, therefore, conclude that there's no point prescribing SSRI antidepressants to anyone but the most severely depressed people, unless other treatments have been tried and have failed.
...

Despite this, the evidence does seem to be mounting up against SSRI antidepressants. Although previous studies seemed to show SSRIs were effective, recent work has suggested this might be due to a bias in the way research is reported (Turner et al., 2008). Studies which show no effect have a tendency to be 'filed' rather than being submitted for publication. This can result in a much more rosy picture being painted of a drug's effectiveness than is really the case.


Eli tuokin aloitetaan sillä tavalla, että "Uusi tutkimus, joka julkaistiin tänään, varmasti aiheuttaa taas uuden myrskyn käynnissä olevaan keskusteluun masennuslääkkeiden laajasta määräämisestä".

Noista tuloksista:

* Mietoa masennusta ei testattu, koska siihen annetaan yleensä "puheterapiaa".
* Keskivaikea masennus: masennuslääkkeillä ei käytännössä "mitään eroa plaseboon verrattuna".
* Vakava masennus: masennuslääkkeillä oli "pieni ja kliinisesti merkityksetön vaikutus".
* Kaikista vakavin masennus: masennuslääkkeillä oli selvä kliininen hyöty, verrattuna plaseboon - "mutta katso alle..."

Blogaaja Last Psychiatrist kommentoi, että lääketehtailla ei ole todennäköisesti mitään tällaista keskustelua vastaan. He tekevät suuren osan rahasta nykyään atyyppisillä neurolepteilla ja jos lääkärit alkavat olla sitä mieltä, että SSRI-lääkkeistä ei ole hyötyä, he saattavat alkaa määrätä SSRI:n sijasta vielä enemmän neurolepteja - ei hyvä potilaan kannalta.

Tavallaan tuossakaan tutkimuksessa ei ole väitetty sitä, että SSRI-lääkkeistä ei ollut mitään hyötyä vaan että niistä ei ollut enemmän hyötyä kuin plasebosta. Plasebollakin oli varsin suuri vaikutus. Ehkä näistä jutuista kertomisella on sitten sellainen huono vaikutus, että SSRI-lääkkeitä syövät eivät enää saakaan sitä plasebo-vaikutusta, koska he eivät enää usko lääkkeiden tehoon! Ehkä lääkäreiden pitäisi joillekin määrätä sokeripillereitä monimutkaisella nimellä ja virallisen näköisessä lääkelaatikossa, jotta saadaan se plasebo-vaikutus ilman lääkkeen haittoja? Toisaalta jos potilas käyttää aikansa lääkkeitä ja sitten alkaa uskoa, että parempi olla ilman lääkkeitä, niin ehkä siitä tulee yhtä iso plasebo-vaikutus. :)
Hermes
 

Re: Väitös: Masennuspotilaita ei lääkitä riittävästi

ViestiKirjoittaja Hermes » 27.03.2013 18:49

Kyllästynyt kirjoitti:Ketä loukkaa se, että sanon "Sittenhän koko psykiatrien ammattikunta voidaan lakkauttaa"?
Psykiatrejako?


Kyse ei ole edes siitä, että ketä se loukkaa vaan siitä, että se ei ollut kovin osuvaa ironiaa tai sarkasmia. Senkin miettiminen on minusta ihan mielenkiintoista, että voitaisiinko psykiatrien ammattikunta lakkauttaa kokonaan. Tai no, toki heillä jotka edelleen tahtovat heidän palvelujaan käyttää, pitää minusta olla siihen oikeus - mutta omalla vastuulla sitten.
Hermes
 

Re: Väitös: Masennuspotilaita ei lääkitä riittävästi

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 29.03.2013 19:55

Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Edellinen

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron