Psykopatologia.munfoorumi.com

Kullervo Rainio
MITEN TIETOISUUS SÄÄTELEE AIVOJAAN
- ECCLESIN MUKAAN

1. Psykofyysinen probleema

Niin kauan kuin ihminen on filosofoinut, hän on törmännyt ongelmaan, jolle sittemmin on annettu nimi: psykofyysinen probleema. Hänen ulkopuolellaan - nähtävissä, kuultavissa, kosketeltavissa, haistettavissa - on esinemaailma, jonka hän uskoo todellisuudeksi, mutta hänellä on myös sisäinen maailma - mielikuvien, sisäisen puheen, muistisisältöjen, unikuvien ja elämysten maailma, jonka täytyy senkin olla todellinen. Mutta ne ovat niin erilaisia, että herää epäilys, onko toinen niistä harhaa, ja jos, niin kumpi - vaiko kenties molemmat.

"Tietoisuutta (the mind) voidaan pitää kenttänä tämän sanan hyväksytyssä fysikaalisessa merkityksessä. Mutta se on ei-aineellinen kenttä; sen lähin analogia on ehkä todennäköisyyskenttä.

Eccles rohkaistui ajattelemaan, että synapsien ylitystodennäköisyyksiin voi jokin tekijä vaikuttaa ja että vaikuttavan tekijän ei tällöin tarvitse olla aineellinen eikä energeettinen.

Ratkaiseva läpimurto tapahtui, kun Eccles syyskuussa 1991 luennoi kaksiviikkoisella Studienstiftung des deutschen Volkes -nimisen säätiön Völsissä Dolomiiteilla järjestämällä kesäyliopistokurssilla ja tapasi siellä Darmstadtin teknisen yliopiston teoreettisen ydinfysiikan osaston johtajan Friedrich Beckin. Beck oivalsi välittömästi, että avainongelma oli laskea kvanttifysiikan avulla eksosytoosin todennäköisyyden suuruusluokka. Jos mentaalinen vaikutus voisi hetkellisesti kasvattaa tätä todennäköisyyttä, silloin tietoisuus voisi siis vaikuttaa aivoihin, ilman että rikottaisiin fysiikan säilymislakeja (conservation laws).

Beck osoitti laskelmillaan - joiden esittelyyn kykyni eivät riitä - että eksosytoosin laukaisija (trigger) on tarvittavan energian puolesta sellaista suuruusluokkaa, että periaatteessa yksikin kvantti voi toimia laukaisijana - mikäli olen asian ymmärtänyt.

Eccles ja Beck saattoivat nyt asettaa hypoteesin: Minän tietoisuusaikomus (mental intention of the self) tulee neuraalisesti efektiiviseksi kohottamalla hetkellisesti eksosytoosin todennäköisyyttä koko dendronissa ja tällä tavalla kykenee saamaan suuren joukon todennäköisyysamplitudeja tuottamaan yhtenäisen (coherent) toiminnan. (S. 146)

Eccles jatkaa: "Hypoteesimme tarjoaa luonnollisen selityksen tahdonalaisille (voluntary) liikkeille, joita tietoisuuden intentiot aiheuttavat - ilman että hypoteesi rikkoo fysiikan säilymislakeja. Kokeellisesti on osoitettu, että intentiot ja tarkkaavuus (attention) aktivoivat aivokuorta tietyillä hyvin määritellyillä alueilla ennen liikettä. ... On huomattava, että pitkäaikaisen oppimisen avulla minä voi suunnata intention toteuttaa tietty liike määrättyihin dendroneihin, jotka pystyvät tuottamaan vaadittavan toiminnan." Toisin sanoen impulssimäärä kasvaa suuresti dendronissa, kun sen kaikissa synapseissa ylitystodennäköisyys kasvaa samanaikaisesti. (Ilmeisesti myös impulssien monistuminen neuronien haarakkeissa vaikuttaa samaan suuntaan - vaikka tästä Eccles ei erikseen mainitse.)

Ontologisesti meitä erityisesti kiinnostava on kysymys minämme pysyvyydestä tai katoavuudesta - ainakin niiden keskuudessa, jotka "ovat tulleet siihen ikään, jolloin itse kukin alkaa kirjoittaa teosta sielun kuolemattomuudesta" - käyttääkseni Yrjö Reenpään sanontaa.

Kysymys kuuluu: Häviääkö self, minä, tietoisuus, samalla kun kehollinen toimintamme loppuu? - Voimme pukea kysymyksen uuteen muotoon: Häviävätkö ne todennäköisyyskentät - jotka mm. voivat vaikuttaa synapsien eksosytooseihin - samalla kun synapseja ylittävien impulssien jonot loppuvat eli silloin, kun ei mikään enää aivoissa toimi.

Vastaus: Mihinkäpä todennäköisyydet häviäisivät! Mikä edes tämän välineistön voisi hävittää!

Kun aineenvaihdunnan heikkenemisen tai muun syyn takia aivoimpulssien kulku loppuu, silloin loppuu vain minän, tietoisuuden, mahdollisuus käyttää samoja aivojaan esinemaailmaan, mielikuvitukseen ja ajatteluun "kurkistamiseen". Mutta itse todennäköisyyskentät! Mikä ne hävittäisi? - Pitäisikö meidän uskoa, että pianisti kuolee aina, kun piano menee romuksi.

Riidankylväjä kirjoitti:Aikaisemmin olet teutaroinut, että ei pitäisi aloittaa uusia viestejä, ellei ole tullut vastauksia väliin.

Riidankylväjä kirjoitti: Beck oivalsi välittömästi, että avainongelma oli laskea kvanttifysiikan avulla eksosytoosin todennäköisyyden suuruusluokka. Jos mentaalinen vaikutus voisi hetkellisesti kasvattaa tätä todennäköisyyttä, silloin tietoisuus voisi siis vaikuttaa aivoihin, ilman että rikottaisiin fysiikan säilymislakeja (conservation laws).