PS:n Mika Niikko: Homoudesta kuuluu kertoa töissä

PS:n Mika Niikko: Homoudesta kuuluu kertoa töissä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 18.02.2013 01:49

UUTISET >> POLITIIKKA

Perussuomalaisten Niikko: Homoudesta kuuluu kertoa töissä
29.9.2011 20:01 Päivitetty 29.9.2011 22:43 | 224 | Marjo Ollikainen

Perussuomalaisten kansanedustajan Mika Niikon mielestä työnantajan tulisi voida tietää työntekijän seksuaalinen suuntautuminen.

"Totta kai. Jos tuo niitä omia arvoja työssään esiin tai jos arvot ovat ristiriidassa yhdessä sovittujen pelisääntöjen kanssa,
niin täytyy katsoa, että ne (työpaikan) arvot tulevat toteutumaan", Niikko sanoi Iltalehdessä torstaina.

Asia tuli ilmi Iltalehden kysyttyä Niikon kantaa lakialoitteeseen, joka koskee samaa sukupuolta olevien avioliittojen sallimista.

Niikon mukaan Iltalehti on vääristellyt hänen sanomisiaan.

"Esitin asian kysymyksenä, että jos homous on niin normaalia kuin jatkuvasti annetaan ymmärtää, miksi homoutta pitää piilottaa
työtä haettaessa ja miksi parisuhdelakia tarvitsee muuttaa myös sen vuoksi, että homo voisi kertoa työnantajalle olevansa
avioliitossa rekisteröityneen parisuhteen sijasta", Niikko sanoi HS:lle.

Hänen mukaansa työnantajalla on kuitenkin oikeus arvioida, ovatko työnhakijan arvot ja maailmankatsomus yhdenmukaiset
työtehtävän kanssa.

"Esimerkiksi kristillisten arvojen mukaista tehtävää kuten pastorin virkaa ei voi toteuttaa uskottavasti ainakaan vapaiden
suuntien seurakunnissa, jos työntekijä on homoseksuaali", Niikko sanoi.

Lain mukaan työnantaja ei saa kysyä työnhakijan seksuaalista suuntautumista.

"Se on selvästi loukkaava henkilökohtainen kysymys ja henkilöön käyvää tietoa, jonka ei pitäisi millään tavalla vaikuttaa työntekoon",
sanoo työoikeuden emeritusprofessori Kari-Pekka Tiitinen.

Niikko on työskennellyt perustamansa Takaisin elämään -nuorisojärjestön toiminnanjohtajana 2000 – 2011.

"Siellä vaadittiin kristillistä esimerkkiä ja vakaumusta. Kristillisyyteen kuuluu suvaitsevaisuus, mutta ei se tarkoita sitä,
että aivan kaikkea suvaittaisiin", Niikko sanoi.

Tiitinen muistuttaa, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole arvo tai vakaumus.

"Jos työtehtävä on uskonnollisessa yhteisössä julistuksellinen tai tunnustuksellinen, kuten papin virka, voi työntekijältä edellyttää
samaa uskontoa tai maailmankatsomusta. Sukupuolisuuntausta ei voi kysyä", Tiitinen sanoo.

Niikko on eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen. Sivistysvaliokunta käsittelee muun muassa kasvatusta, koulutusta, tiedettä
ja nuorisotyötä koskevia asioita.

Männistö tyrmistyi Niikon kommenteista 29.9.2011
_
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: PS:n Mika Niikko: Homoudesta kuuluu kertoa töissä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 18.02.2013 01:54

Lain mukaan työnantaja ei saa kysyä työnhakijan seksuaalista suuntautumista.

"Se on selvästi loukkaava henkilökohtainen kysymys ja henkilöön käyvää tietoa,
jonka ei pitäisi millään tavalla vaikuttaa työntekoon", sanoo työoikeuden emeritus-
professori Kari-Pekka Tiitinen.


Totta kai homoseksuaalisuus voi vaikuttaa työntekoon. Ainakin joissain töissä
seksuaalinen suuntautuneisuus voi olla olennaista, ja työnantajan tulisi voida
kysyä sitä.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: PS:n Mika Niikko: Homoudesta kuuluu kertoa töissä

ViestiKirjoittaja ve e » 18.02.2013 10:42

Onko psykoterapeutti tällainen ammatti?
ve e
 

Re: PS:n Mika Niikko: Homoudesta kuuluu kertoa töissä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 18.02.2013 11:11

En ole varma.

Jos psykoterapeutti on ammatinharjoittaja, kysymys kuuluu,
onko potilaalla oikeus tietää hänen homoseksuaalisuudestaan.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: PS:n Mika Niikko: Homoudesta kuuluu kertoa töissä

ViestiKirjoittaja Hilppa » 18.02.2013 11:14

Ja mitä kysymyksiä psykoterapeutilta on soveliasta ja oikeus kysyä haastattelukäynnin yhteydessä?

Kuulutko Jehovan todistajiin? Uskotko Jumalaan? Tai: Mikä on uskonnollinen vakaumuksesi?


"Ovatko asiasi kunnossa?" Noin minulta kysyttiin ennen työhönottohaastattelua. Mitä sillä mahdetaan ikinä tarkoittaakin.
Hilppa
 

Re: PS:n Mika Niikko: Homoudesta kuuluu kertoa töissä

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 18.02.2013 11:22

Hilppa kirjoitti:Ja mitä kysymyksiä psykoterapeutilta on soveliasta ja oikeus kysyä haastattelukäynnin yhteydessä?

Kuulutko Jehovan todistajiin? Uskotko Jumalaan? Tai: Mikä on uskonnollinen vakaumuksesi?

"Ovatko asiasi kunnossa?" Noin minulta kysyttiin ennen työhönottohaastattelua. Mitä sillä mahdetaan
ikinä tarkoittaakin.

Kaikkea tulee voida kysyä. Psykoterapeutti voi sitten kieltäytyä vastaamasta vedoten esimerkiksi
siihen, että vastaaminen voisi häiritä terapiaprosessia tai muuta hömpää tai sitten ei.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron