Kiusallinen tunteellisuus

[Hilppa]

Kiusallinen äidinvaisto
Kolumni
HS, Laura Saarikoski
TÄLLÄ PALSTALLA REETTA RÄTY JA LAURA SAARIKOSKI KIRJOITTAVAT TYÖSTÄ, VANHEMMUUDESTA JA VALLASTA.

Se kir­joi­tus jäi vai­vaa­maan kuin tik­ku ihon al­le.
Yh­dys­val­tain ul­ko­mi­nis­te­riön suun­nit­te­lu­osas­ton en­sim­mäi­nen nais­joh­ta­ja An­ne-Ma­rie Slaugh­ter kir­joit­ti vii­me ke­sä­nä The At­lan­tic -leh­teen ar­tik­ke­lin Why wo­men still can't ha­ve it all (Mik­si nai­set ei­vät vie­lä­kään voi saa­da kaik­kea). Slaugh­ter, ju­ris­ti ja Prin­ce­to­nin yli­opis­ton pro­fes­so­ri, jät­ti vai­ku­tus­val­tai­sen työn­sä Was­hing­to­nis­sa, kos­ka hä­nen po­jal­laan oli vai­kea mur­ro­si­kä. ...
... Eko­no­mis­ti Six­ten Kork­man pu­hui asias­ta suo­raan lo­ka­kuun Kuu­kau­si­liit­tees­sä: "Mie­hel­le on tyy­pil­lis­tä, et­tä per­hees­sä pa­ri­suh­de on kes­kei­nen. En­sin tu­lee vai­mo, sit­ten ei mi­tään, ja sit­ten jos­sain tu­le­vat lap­set ja muut lä­hei­set ih­mis­suh­teet."
Mi­kä sit­ten on mie­hil­le se vas­taa­va asia, elä­mää mää­rit­tä­vä pro­jek­ti? On­ko se ura, jo­kin in­to­hi­mo, oma mer­ki­tys?
Jos on, ovat­ko mie­het it­se omia vau­vo­jaan?

http://www.hs.fi/paivanlehti/27012013/sunnuntai/

PP (28.1.2013 9:35): Hesarin kirjoitus on kokonaan tässä ketjussa 27.1.2013 22:35.

[Hilppa]

Miksi en pysty täysipainoisesti (110%:sti) antamaan panostani työelämän kiemuroille ja antautua aiheen vietäväksi? Sen sijaan ongelmallinen minusta riippumaton tilanne yksityiselämäni puolella vie yöuneni, ahdistaa jopa työpäiväni aikana eikä hellitä otettaan silloinkaan, kun aikaa pitäisi käyttää omaan rentoutumiseen.

Olen siis empaattinen tunteella reagoiva (lue syyllistyvä) nainen enkä helposti työhönsä orientoituva ja heittäytyvä (lue itsekäs) mies.

Mikä on psykologiatieteen vastaus tuohon?

[Psykopatologia]

Ko. aloitusviestin teksti ei välttämättä näy kaikille annetusta linkistä.

Voin kopsata sen tultuani kotiin (tai joku muu).

[asko]

En minäkään ole töissä kuin 100%, miksi olisin 110, jos palkkakin on vain 100%?

Töissä olen täysin, en käy netissä muuten kuin työasioissa enkä ajattele töissä kotiasioita enkä puhu puhelimessa muuta kuin työasioita.

Kun panen työpaikan oven kiinni, en enää ajattele työpaikan asioita.

[Hilppa]

Monien psykologien mukaan lähi-ihmissuhteet ovat ihmisen tärkein voimavaratekijä ja myös työssä jaksamisen kannalta tärkeä tuki. Entä sitten, kun tilanne kääntyy päinvastaiseksi? Perhettään ei voi valita, ainakaan kaikkia sen jäseniä.

[Mirri]

Olen siis empaattinen tunteella reagoiva (lue syyllistyvä) nainen enkä helposti työhönsä orientoituva ja heittäytyvä (lue itsekäs) mies.

Suluissa olevat kohdat ovat mielenkiintoisia. Minusta empaattinen ja tunteella reagoiva ei ole sama asia kuin syyllistyvä, ja helposti työhönsä orientoituva ja heittäytyvä ei ole yhtä kuin itsekäs.

Eivätkä empaattisuus ja tunteella reagoivuus sulje ihmisestä pois helposti työhön orientoitumista ja heittäytymistä; voivat kaikki löytyä samasta henkilöstä tilanteiden ja tarpeiden mukaan vaihtelevaisesti.

[Hilppa]

- -

Eivätkä empaattisuus ja tunteella reagoivuus sulje ihmisestä pois helposti työhön orientoitumista ja heittäytymistä; voivat kaikki löytyä samasta henkilöstä tilanteiden ja tarpeiden mukaan vaihtelevaisesti.

Ihannetapauksessa noin on.

Kolumni on etsinyt mahdolisia syitä, miksi miehet ja naiset eivät suhtaudu samalla tavoin työn ja uran vs. kodin ja perheen asettamiin vaatimuksiin.

[Mirri]

Kolumni on etsinyt mahdolisia syitä, miksi miehet ja naiset eivät suhtaudu samalla tavoin työn ja uran vs. kodin ja perheen asettamiin vaatimuksiin.

Huono homma, jos kolumnistit yrittävät selittää asian väittämällä naisten olevan empaattisia ja miesten itsekkäitä.

[Hilppa]

Kolumni on etsinyt mahdolisia syitä, miksi miehet ja naiset eivät suhtaudu samalla tavoin työn ja uran vs. kodin ja perheen asettamiin vaatimuksiin.

Huono homma, jos kolumnistit yrittävät selittää asian väittämällä naisten olevan empaattisia ja miesten itsekkäitä.

Ei.

Kolumnin esille ottamaa näkökulmaa ei voi yksinkertaistaa eikä se ole ehdoton. Minä halusin keskustella työn ja läheisten ihmissuhteiden ristiriidoista.

[Hilppa]

Työspykologi otti esitelmässään esille kaksi erilaista elämänpolkua ja niiden takana olevin ihmisten mahdollisuuksia selviytyä työelämän muutospaineesta(, kuten irtisanomisuhasta). Esitelmöitsijä esitti "vaikeuksia enemmän sisaltäneen" polun eläneen henkilön mahdollisesti selviytyvän muutostilanteen paineissa paremmin kuin suurempia vaikeuksia kokemattoman polun eläneen.

(Sorry, no reference.)

[Mirri]

Kolumnin esille ottamaa näkökulmaa ei voi yksinkertaistaa eikä se ole ehdoton. Minä halusin keskustella työn ja läheisten ihmissuhteiden ristiriidoista.

Mielestäni tämä oli yksinkertaistava ja myös provosoiva keskustelun aloitus:

Olen siis empaattinen tunteella reagoiva (lue syyllistyvä) nainen enkä helposti työhönsä orientoituva ja heittäytyvä (lue itsekäs) mies.

(lihavointi minun)

Tarkoittaako otsikko sitä, että naiset ovat tunteellisia ja miehet tunteettomia; vai miten otsikko tulisi ymmärtää?

Sitäkään en ymmärrä, että millä perusteella lisääntymisvietti ja perheenperustamistarve olisi vähemmän 'itsekästä' kuin tarve luoda uraa ja menestyä työelämässä. Naiset tyydyttävät omia tarpeitaan ryhtymällä äideiksi siinä kuin miehet omiaan luomalla uraa. Äidinkin ura on elämäntyö - ura sanan varsinaisessa merkityksessä. Sen uran edessä työelämässä luodut urat kalpenevat mennen tullen. Tämän asian monet perheenäideiksi pyrkivät naiset tietävät oikein hyvin (tai toivottavasti ovat itselleen niin rehellisiä, että tietävät...); eivät naiset ole empaattisia äidiksi ryhtyessään, vaan he tyydyttävät omia tarpeitaan.

[Hilppa]

Kolumnin esille ottamaa näkökulmaa ei voi yksinkertaistaa eikä se ole ehdoton. Minä halusin keskustella työn ja läheisten ihmissuhteiden ristiriidoista.

Mielestäni tämä oli yksinkertaistava ja myös provosoiva keskustelun aloitus:

Olen siis empaattinen tunteella reagoiva (lue syyllistyvä) nainen enkä helposti työhönsä orientoituva ja heittäytyvä (lue itsekäs) mies.

(lihavointi minun)

Tarkoittaako otsikko sitä, että naiset ovat tunteellisia ja miehet tunteettomia; vai miten otsikko tulisi ymmärtää?

Sitäkään en ymmärrä, että millä perusteella lisääntymisvietti ja perheenperustamistarve olisi vähemmän 'itsekästä' kuin tarve luoda uraa ja menestyä työelämässä. Naiset tyydyttävät omia tarpeitaan ryhtymällä äideiksi siinä kuin miehet omiaan luomalla uraa. Äidinkin ura on elämäntyö - ura sanan varsinaisessa merkityksessä. Sen uran edessä työelämässä luodut urat kalpenevat mennen tullen. Tämän asian monet perheenäideiksi pyrkivät naiset tietävät oikein hyvin (tai toivottavasti ovat itselleen niin rehellisiä, että tietävät...); eivät naiset ole empaattisia äidiksi ryhtyessään, vaan he tyydyttävät omia tarpeitaan.

Provosoivaa tai ei mutta nyt kiinnostaa juuri se työpuoli ja ura siellä työelämässä. Kolumnin analyysi oli kietoutunut siihen dilemmaan, miksi naiset eivät menestyisi juuri sillä työurallaan.

[Mirri]

Hilppa, ok; pitäisi varmaan saada kyseinen kolumni tänne luettavaksi.

[Hilppa]

Minua jäi kaivelemaan kolumnin aloitus, kuten sen aloittaneella henkilöllä jäi "tikku ihon alle".

"Slaugh­ter, ju­ris­ti ja Prin­ce­to­nin yli­opis­ton pro­fes­so­ri, jät­ti vai­ku­tus­val­tai­sen työn­sä Was­hing­to­nis­sa, kos­ka hä­nen po­jal­laan oli vai­kea mur­ro­si­kä."

Onko pojan vaikea murrosikä syy jättää juristin työt? En tiedä, kun en ole äiti.

[Mirri]

Jospa syynä ei olekaan ollut pojan vaikea murrosikä, vaan äidin omat tarpeet? Monet lapset joutuvat kokemaan sen, että äiti vetoaa lapsiinsa - 'syyttää' heitä - asioissa, jotka todellisuudessa ovatkin naisen omia (äitiyteen liittyviä) tarpeita.

[Psykopatologia]

TEEMAT >> SUNNUNTAI http://www.hs.fi/sunnuntai/Miesten+on+h ... 9176911269

K O L U M N I

Miesten on helpompi olla välittämättä perheestä liikaa
27.1.2013 | 12 | Laura Saarikoski

Tällä palstalla Reetta Räty ja Laura Saarikoski kirjoittavat työstä
vanhemmuudesta ja vallasta. twitter @SaarikoskiLaura



Se kirjoitus jäi vaivaamaan kuin tikku ihon alle.

Yhdysvaltain ulkoministeriön suunnitteluosaston ensimmäinen naisjohtaja Anne-Marie Slaughter kirjoitti
viime kesänä The Atlantic -lehteen artikkelin Why women still can't have it all (Miksi naiset eivät
vieläkään voi saada kaikkea). Slaughter, juristi ja Princetonin yliopiston professori, jätti vaikutusvaltaisen työnsä
Washingtonissa, koska hänen pojallaan oli vaikea murrosikä.
http://www.theatlantic.com/magazine/arc ... ll/309020/

Slaughterilla oli kovapalkkainen työ ja mahdollisuus ostaa kotiapua; hänellä oli myös vaimonsa uraa tukeva
puoliso. Kyse ei ollut siitä, etteivätkö lapset olisi tulleet Slaughterin poissa ollessa hoidetuiksi, vaan jostain
paljon vaikeammasta. Tunteista.

"Miehet ja naiset suhtautuvat hyvin eri tavoin tilanteessa, jossa ongelmat kotona saavat heidät tajuamaan,
että heidän poissaolonsa vahingoittaa lasta", Slaughter kirjoittaa. "En usko, että isät rakastavat lapsiaan
vähemmän kuin äidit, mutta miehet valitsevat todennäköisemmin uran perheen kustannuksella, kun taas
naiset valitsevat todennäköisemmin perheen uran kustannuksella."

Tunteista puhuminen on kunnianhimoisille naisille kiusallista, koska äidinvaistoa on kauan käytetty naisia
vastaan. On väitetty, että äitejä ei kannata palkata vaativiin hommiin, koska heidän pitäisi olla kotona
tai että he oikeastaan haluaisivatkin olla siellä.

Tämä ei pidä paikkaansa – työ voi olla sekä pikkulasten isille että äideille rauhan satama keskellä myrskyävää
eritemerta. Slaughterin kirjoituksesta käy kuitenkin ilmi se raaka totuus, että kaikkein vaativimmissa töissä
pitäisi olla välittämättä perheestä liikaa. Hänen kokemuksensa mukaan tämä on edelleen helpompaa miehille.

Ollaan siis häiritsevän ajatuksen äärellä: että lapset ovat äideille tärkeämpiä kuin isille. Tai ainakin
keskeisempiä näiden elämässä.

Ennen kuin te kaikki lapsianne rakastavat isät suututte, kerron teille lapsettomasta tuttavastani, joka on mies.
Hän totesi minulle kerran yhteisestä ystävästämme, kuinka surullista on jäädä lapsettomaksi naiseksi. Mietin,
miksi lapsettomuus on surullisempaa naiselle kuin hänelle itselleen.

Ei se olisikaan, ellei lapsia pidettäisi edelleen tärkeämpinä naisen kuin miehen elämässä.

Ekonomisti Sixten Korkman puhui asiasta suoraan lokakuun Kuukausiliitteessä: "Miehelle on tyypillistä, että
perheessä parisuhde on keskeinen. Ensin tulee vaimo, sitten ei mitään, ja sitten jossain tulevat lapset ja
muut läheiset ihmissuhteet."

Mikä sitten on miehille se vastaava asia, elämää määrittävä projekti? Onko se ura, jokin intohimo, oma merkitys?

Jos on, ovatko miehet itse omia vauvojaan?

PP 28.1.2013 9:25: Stilisoitu ja viittauksin ym. täydennetty.
_

[Hilppa]

Kolumni ei kerro, jättikö vaikutusvaltainen juristi kaiken työn vai down shiftasiko vain vaikutusvaltaisimmasta työstään. Poika kasvaa ja murrosikä, joka yleensä kaikilla, vaikka joillakin vaikea, menee ohi. Tilanne vaikeampi, jos äidin on pysyttävä työssään tienatakseen leivän perheelleen, maksettava asuntolaina ja hoidettava kriisi kotona tavalla tai toisella.

[Hilppa]

En tiedä vielä, kertooko.

Tässä koko kolumnin viite:

http://www.theatlantic.com/magazine/arc ... ll/309020/

Why Women Still Can’t Have It All
It’s time to stop fooling ourselves, says a woman who left a position of power: the women who have managed to be both mothers and top professionals are superhuman, rich, or self-employed. If we truly believe in equal opportunity for all women, here’s what has to change.
By ANNE-MARIE SLAUGHTER


Phillip Toledano

[Hilppa]

Minua jäi kaivelemaan kolumnin aloitus, kuten sen aloittaneella henkilöllä jäi "tikku ihon alle".

"Slaugh­ter, ju­ris­ti ja Prin­ce­to­nin yli­opis­ton pro­fes­so­ri, jät­ti vai­ku­tus­val­tai­sen työn­sä Was­hing­to­nis­sa, kos­ka hä­nen po­jal­laan oli vai­kea mur­ro­si­kä."

Onko pojan vaikea murrosikä syy jättää juristin työt? En tiedä, kun en ole äiti.

Jokainen tekee itse omat ratkaisunsa, itsehän niistä joutuu vastuunkin kantamaan.

Ehkä professori ei halunnut joutua tilanteeseen jossa loppuikänsä katuu valintaansa uran ja perheen välillä.
Tarkoitan sitä, että jos kyse on vain rahasta, ei maailmassa ole niin paljon rahaa painettukaan, että sillä korvaisi lapsen elämän tuhoutumisen.
Urasta luopuminen ja omaan lapseen keskittyminen ei takaa etteikö lapselle kävisi huonosti, mutta ainakin tietäisi yrittäneensä kaikkensa.

Minua kiinnostaa tuossa tarinassa se, mitä Slaughter on ajatellut jättäessään tehtävän.

Kiinnostaa, onko syynä voinut olla lainkaan sellaiset motiivit, että ei ole kokenut selviytyvänsä kaikista osa-alueista niin hyvin kuin kokee tarvittavan. Myös se virkapuoli.

Mutta en ole vielä lukenut Slaughterin kirjoitusta.

[Hilppa]

Slaugheterin kuvauksen perusteella toive viettää lastensa (alle 14 v molemmat) kanssa aikaansa viikon jokaisena päivänä oli syynä tarjouksen hylkäämiseen. Mielestäni se on inhimillinen jokaisen ihmisen toive, joka ei vaadi ongelmallista murrosikää ollakseen inhimillinen toive.

Vaativa työ tarkoitti siis käytännössä sitä, että perheen äiti joutui asumaan Washington DC:ssä viikot perheen asuessa toisella paikkakunnalla Princetonissa, New Jerseyssä. Perheen äidistä olisi siis tullut viikonloppuäiti, siksi hän jätti vaativamman huippuviran.

En minäkään halua muuttaa työn perässä vieraalle paikkakunnalle kauas rakkaimmastani e[i]kä hän halua, että minä muuttaisin. Olipa työ sitten kuinka ihana unelmaduuni hyvänsä. Kaipaisin läheistäni, jonka kanssa olen avioitunut juuri siksi, että haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa myös hänen kanssaan. Voi olla, että matkatöissä tai muulla paikkakunnalla asuvista ovat onnellisia niin miehet kuin naiset; siis yhtälailla kumpikin sukupuoli on tyytyväinen omaan valintaansa. Epäilen kuitenkin, että miehet sopeutuisivat paremmin etäaviomieheyteen/etäisyyteen kuin naiset etävaimouteen/etä-äitiyteen.

En vieläkään lukenut pitkää artikkelia kokonaan, mutta haastattelussaan Slaughter perusteli työn jättämispäätöstä hyvin helpottuneena ja varmasti. Hän haluaa olla läsnä lastensa elämässä baseball-otteluissa ynnä muualla, koska juuri sen vuoksi lapsia on aikoinaan hankittu. Jotta saataisiin viettää aikaa heidän kanssaan.

Eli tulkitsen tuon niin, että kyse on äidin omista tarpeista myös. Siihen kolumni otti kantaa mies-nais-näkökulmasta. Onko miehen helpompi sanoa kyllä houkuttavalle työtarjoukselle muulla paikkakunnalla, riippumatta perheen tilanteesta? Luulenpa, että on.

[i 22.51.]