Kiusallinen tunteellisuus

Re: Kiusallinen tunteellisuus

ViestiKirjoittaja Hilppa » 27.01.2013 23:56

Kyllästynyt kirjoitti:
Hilppa kirjoitti:Minua jäi kaivelemaan kolumnin aloitus, kuten sen aloittaneella henkilöllä jäi "tikku ihon alle".

"Slaugh­ter, ju­ris­ti ja Prin­ce­to­nin yli­opis­ton pro­fes­so­ri, jät­ti vai­ku­tus­val­tai­sen työn­sä Was­hing­to­nis­sa, kos­ka hä­nen po­jal­laan oli vai­kea mur­ro­si­kä."

Onko pojan vaikea murrosikä syy jättää juristin työt? En tiedä, kun en ole äiti.

Jokainen tekee itse omat ratkaisunsa, itsehän niistä joutuu vastuunkin kantamaan.

Ehkä professori ei halunnut joutua tilanteeseen jossa loppuikänsä katuu valintaansa uran ja perheen välillä.
Tarkoitan sitä, että jos kyse on vain rahasta, ei maailmassa ole niin paljon rahaa painettukaan, että sillä korvaisi lapsen elämän tuhoutumisen.
Urasta luopuminen ja omaan lapseen keskittyminen ei takaa etteikö lapselle kävisi huonosti, mutta ainakin tietäisi yrittäneensä kaikkensa.

Minua kiinnostaa tuossa tarinassa se, mitä Slaughter on ajatellut jättäessään tehtävän.

Kiinnostaa, onko syynä voinut olla lainkaan sellaiset motiivit, että ei ole kokenut selviytyvänsä kaikista osa-alueista niin hyvin kuin kokee tarvittavan. Myös se virkapuoli.

Mutta en ole vielä lukenut Slaughterin kirjoitusta.
Hilppa
 

Re: Kiusallinen tunteellisuus

ViestiKirjoittaja Hilppa » 28.01.2013 23:44

Slaugheterin kuvauksen perusteella toive viettää lastensa (alle 14 v molemmat) kanssa aikaansa viikon jokaisena päivänä oli syynä tarjouksen hylkäämiseen. Mielestäni se on inhimillinen jokaisen ihmisen toive, joka ei vaadi ongelmallista murrosikää ollakseen inhimillinen toive.

Vaativa työ tarkoitti siis käytännössä sitä, että perheen äiti joutui asumaan Washington DC:ssä viikot perheen asuessa toisella paikkakunnalla Princetonissa, New Jerseyssä. Perheen äidistä olisi siis tullut viikonloppuäiti, siksi hän jätti vaativamman huippuviran.

En minäkään halua muuttaa työn perässä vieraalle paikkakunnalle kauas rakkaimmastani e[i]kä hän halua, että minä muuttaisin. Olipa työ sitten kuinka ihana unelmaduuni hyvänsä. Kaipaisin läheistäni, jonka kanssa olen avioitunut juuri siksi, että haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa myös hänen kanssaan. Voi olla, että matkatöissä tai muulla paikkakunnalla asuvista ovat onnellisia niin miehet kuin naiset; siis yhtälailla kumpikin sukupuoli on tyytyväinen omaan valintaansa. Epäilen kuitenkin, että miehet sopeutuisivat paremmin etäaviomieheyteen/etäisyyteen kuin naiset etävaimouteen/etä-äitiyteen.

En vieläkään lukenut pitkää artikkelia kokonaan, mutta haastattelussaan Slaughter perusteli työn jättämispäätöstä hyvin helpottuneena ja varmasti. Hän haluaa olla läsnä lastensa elämässä baseball-otteluissa ynnä muualla, koska juuri sen vuoksi lapsia on aikoinaan hankittu. Jotta saataisiin viettää aikaa heidän kanssaan.

Eli tulkitsen tuon niin, että kyse on äidin omista tarpeista myös. Siihen kolumni otti kantaa mies-nais-näkökulmasta. Onko miehen helpompi sanoa kyllä houkuttavalle työtarjoukselle muulla paikkakunnalla, riippumatta perheen tilanteesta? Luulenpa, että on.

[i 22.51.]
Hilppa
 

Edellinen

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa