Psykopatologia kirjoitti:Depressiivisen persoonallisuus(häiriön) (depressive personality disorder, DpPD)
diagnostiset tutkimus-kriteerit (DSM-IV-TR 2000: 789)
A Läpikäyvä depressiivisten kognitioiden ja käyttäytymisen malli (pattern), joka
on alkanut varhaiseen aikuisuuteen mennessä ja joka ilmenee monissa yhteyksissä
vähintään viidellä (5+/8) seuraavista tavoista:
1 Tavallista mielentilaa hallitsevat apeus, alakulo ja ilottomuus.
2 Minäkuva keskittyy epäadekvaattisuuden, arvottomuuden ja heikon itsetunnon ympärille.
3 On kriittinen, syyttävä ja halventava itseä kohtaan.
4 On asioita hautova ja taipuvainen huolestumaan.
5 On negativistinen, kriittinen ja arvosteleva muita kohtaan.
6 On pessimistinen.
7 On tapuvainen syyllisyyteen ja morkkikseen.
B Ei esiinny yksinomaan masennustilan tai toistuvan masennusjakson (major depressive episode, MDE) aikana
eikä ole paremmin selitettävissa pitkäaikaisella masennuksella (dystymialla).
Koodaustarkoituksiin tulisi merkitä 301.9 Muu persoonallisuushäiriö (NOS) (depressiivinen persoonallisuushäiriö).
27.1.2013 11:45 (valmis)
untuva kirjoitti:Luulenpa, että aika harvalla on tuo diagnoosi. Eroa tavalliseen masennukseen on vaikea tehdä.
(lihavointi minun)untuva kirjoitti:Luulenpa, että aika harvalla on tuo diagnoosi. Eroa tavalliseen masennukseen on vaikea tehdä. Potilaan ei välttämättä edes tule kerrottua kaikki kyseisiä piirteitä. Itselleni, kun tehtiin masennusdiagnoosi ei minulta mitään elämästäni kyselty sanoin vain itse, että olen todella masentunut ja siltä pohjalta sain diagnoosin.



Depressiivinen persoonallisuus
eli meidän kesken apea on yleisilmeeltään iloton ja alakuloinen murehtija. kuten Nalle Puh -kirjoista tuttu aasi Ihaa, joka suhtautuu pessimisesti ja tuomitsevasti kaikkiin ja kaikkeen. Apea arvostelee ja syyttelee itseään melko julmasti, joten ei mikään ihme, että hän tuntee itsensä arvottomaksi ja riittämättättömäksi. Toisia kohtaan suunnattu arvostelu on usein hyvin hienovaraista, joten siihen on vaikea puuttua.
Tutkimusten mukaan pessimistit todellakin näkevät maailman realistisemmin kuin optimistit. Eikä pessimisti koskaan pety. Mutta apea kuluttaa suhteettoman paljon aikaa ja energiaa hautoessaan osin kuviteltuja epäonnistumisia ja näennäisiä puutteita. Hän jossittelee tehtyjä virheitä ja katuu menetettyjä mahdollisuuksia. Hän murehtii, että entäs jos tapahtuu sitä tätä ja tuota kamalaa. Apeus ei ole tilapäistä masennusta tai surua vaan kyyninen elämänasenne.
Apea ei salli itselleen mielihyvää. Jos häntä pyytää kirjoittamaan listan kahdestakymmenestä asiasta, jotka tuottavat hänelle iloa, tehtävästä ei tahdo tulla mitään. Apea kokee, että puuttellisena ja riittämättömänä hän ei ansaitse iloa.
Apea voi ensi alkuun vaikuttaa ihanan nöyrältä, todellisuudentajuiselta ja söpön vaatimattomalta. Varsinkin jos hän on todella hyvännäköinen ja fiksu. Niinpä kumppani yrittää alussa kiistää apean julman itseruoskinnan. Jos olet taipuvainen pelastamaan pulassa olevia, vakuuttelusi kaikuvat kuuroille korville. Pitemmän päälle apean yletön vastuunotto, jatkuva itsensä morkkaaminen ja kaiken hyvän vähättely alkavat tympiä lähipiiriläisiä.
Jatkuva tunne epäonnistumisesta voi kätkeä taakseen suuruudenhullut odotukset eli eräänlaisen salaisen ylpeyden. Jos vaatii ja odottaa itseltään mahdottomia, tunne epäonnistumisesta on väistämätön. Salakavalinta on, että apean odotukset itseä kohtaan ovat usein tiedostamattomia.
Apean tasainen kielteisyys on kuin musta aukko, johon kaikki ilo hukkuu. Ja tietenkin apeus myös tarttuu. Siksi mielenterveyden ammattilaiset eivät ota terapiaan montaa apeaa yhtä aikaa. Apeuden annosteluksi on hyvä pitää yhteinen huolihetki sanomalla apealle: ”Kuuntelen mielelläni huoliasi, mutta vain kymmenen minuuttia kerrallaan.”
Vanha viisaus sanoo, että huoli tulee hakematta, mutta hyvää joutuu kaivamaan. Silti kumppanin apeutta ja sen vaikutusta läheisten elämään on vaikeaa ottaa puheeksi, koska kun pyydät apealta iloisempaa meininkiä, apea alkaa syyttää itseään siitä, että nyt sinullakin on kurjaa. Silloin saatat tuntea syyllisyyttä siitä, että otit asian puheeksi. Ja pian teitä on kaksi katumuksen syvässä suossa.
Väkivaltainen tai petollinen kumppani on helpompi jättää kuin jatkuvasti surullinen ja toivoton. Toisaalta on hyvä kysyä, pitääkö minunkin puolisona upota samaan apeuden ja ilottomuuden suohon, johon apea itsensä vaivuttaa. Jos päätät lähteä suhteesta, hanki apealle tukea ja apua. Vaikka apea tietenkin osasi odottaa, että sinäkin lopulta hylkäät hänet, jätetyksi tuleminen saattaa laukaista itsetuhoisuutta.


Lette kirjoitti:Tärkeintä ei ole se milloin ongelma on alkanut, vaan mitä se on tällä hetkellä,
miten nähdä sitä. Lapsuuteen vetoaminen voi olla pakoa ongelmasta.
Itselläni on ollut vaikea lapsuus, näen se ponnahduslautana itseni kehittämiseen.

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa