Psykopatologia.munfoorumi.com

Mihin turvaudutte hädän hetkellä? Onko teillä sisäinen ääni, joka pystyy luomaan turvaa?
Kuinka sitten, jos ajatukset käyvät levottomiksi ja päässä alkaa olla kaaos?
Onko teillä sisällänne paikka, johon voitte mennä turvaan, jopa omia ajatuksianne
ja tunteitanne?

Onko teillä sellaista muistoa, maisemaa, joka tekee teille hyvää, kun sitä ajattelette.
Pääsettekö sen paikan luo ajatuksissanne?

Kysyn tätä siksikin, että minulla on ajoittain todella vaikeita tunteita
ja sitten jos näitä vaikeita tunteita on, kun olen koulussa, en tiedä mitä tehdä,
kun pitää tehdä ryhmätöitä ja on paha olla.

Perusturva on sellainen, mistä puhutaan mm. sosiaaturvan yhteydessä,
mutta ihmisellä pitäisi olla sellainen jo omassa päässään.
Perusturva, eli hädän hetkellä kyky hallita tilannetta.

Kiitos aloituksestasi, Jail.

En osaa vastata lyhyesti ja nopeasti ainakaan tyhjentävästi. Ja on monia asioita, jotka liittyvät aloituksesi aiheeseen. Mietin ja palaan myöhemmin.

Jail kirjoitti:Mihin turvaudutte hädän hetkellä? Onko teillä sisäinen ääni, joka pystyy luomaan turvaa?
Kuinka sitten, jos ajatukset käyvät levottomiksi ja päässä alkaa olla kaaos?
Onko teillä sisällänne paikka, johon voitte mennä turvaan, jopa omia ajatuksianne
ja tunteitanne?
- -

Jokainen kirjoittamasi kappale saa aikaan ajatuksia esille ottamastasi aiheesta. Ajattelin ensin tätä ensimmäistä ylläolevaa kappaletta.

Tarkoitatko perusturvaa ja hallinnan tunnetta yleisemmin? Sellaista varmaa oloa, joka syntyy, kun osaa jonkun asian ja tuntee hallitsevansa sen. Esimerkiksi autolla ajo. Tai pyörällä ajo. Minulle se on ehkä luistelun liuku, joka ensin astuessa jäälle tuntuu pelottavalta jokaisella kerralla, vaikka olen sitä tehnyt jo kohta 20 vuotta (jos ei lapsuutta lasketa mukaan). Mutta hallinnan syntyessä liu'un myötä en enää huomaa ajattelevani sitä lainkaan.

Aina ei voi kuitenkaan olla jäällä. Ja jäälläkin on vaaransa, mikä on konkreettisesti tullut eteen monet kerrat.

Ajattelen astuessani johonkin vaaraan, ihmisten keskelle uuteen outoon tilanteeseen, sellaisten kanssa, jotka eivät minua tunne, että menen kuin jäälle ja unohdan pelkoni, jonka olen voittanut, vaikka elänkin siinä.

Samanlaista rauhaa, mutta hiljaisemmin minulle tuo hengitykseni, joka on toisessa harrastuksessani tärkeä elementti. Tapahtuipa mitä hyvänsä, hengitän ja koen pahan oloni tunteen. Ehkä on hyvä joskus kokea pahaakin oloa. Niin oudolta kuin se ajatuksena tuntuu. Ei voisi olla mitäänsanomatonta, normaalia oloa ilman, että on kaikki muutkin sävyt ja pimeät värit.

Minulla on tainnut vilkas mielikuvitus ja taito 'psyykkisesti poistua paikalta ja lakata olemasta läsnä' toimia omassa päässä olevana ja mukana kulkevana turvana niin kauan kuin muistan. En tiedä onko sellainen taito hyvä vai huono asia; minä pidän sitä lähinnä 'ystävänäni' - ystävä hädässä... Nykyisin tarvitsen sitä vähän, mutta joskus olen tarvinnut hyvinkin paljon, joten taito/ominaisuus on ollut tosi tarpeeseen.

Mitään varsinaista paikkaa, jonne olisin mielikuvituksessani paennut turvaan, minulla ei ole tietääkseni ollut. Ennemminkin niin, että lähden jonkun mukana reissaamaan jonnekin; yleensä matkakumppanit ovat olleet siivekkäitä, koska siivekkäät pääsevät kauas. Kärpänen on kelvannut siihen tarkoitukseen yhtä hyvin kuin lintukin.

Jail kirjoitti:Mihin turvaudutte hädän hetkellä? Onko teillä sisäinen ääni, joka pystyy luomaan turvaa?
Kuinka sitten, jos ajatukset käyvät levottomiksi ja päässä alkaa olla kaaos?
Onko teillä sisällänne paikka, johon voitte mennä turvaan, jopa omia ajatuksianne
ja tunteitanne?

Onko teillä sellaista muistoa, maisemaa, joka tekee teille hyvää, kun sitä ajattelette.
Pääsettekö sen paikan luo ajatuksissanne?

Kysyn tätä siksikin, että minulla on ajoittain todella vaikeita tunteita
ja sitten jos näitä vaikeita tunteita on, kun olen koulussa, en tiedä mitä tehdä,
kun pitää tehdä ryhmätöitä ja on paha olla.

Perusturva on sellainen, mistä puhutaan mm. sosiaaturvan yhteydessä,
mutta ihmisellä pitäisi olla sellainen jo omassa päässään.
Perusturva, eli hädän hetkellä kyky hallita tilannetta.

Henkinen perusturva on sinussa itsessäsi, omassa päässäsi.

Tässä viestisi:
"Kirjoittaja Jail » 08.01.2013 15:42 Ihmisenä olemisen riittävyys?
Olla rakastettu ja osata rakastaa, kaikki muu on sitten sälää, mikä
tarttuu takkiin."

Esität rakkauden vaatimuksena "pitäisi osata". Rakkaus on ilmaista,
tarkoitettu ihmisen nautittavaksi. Olla vaan avoin ilman odotuksia,
ajatella jotain hyvää ja kaunista, alkaa kokea tasapainoa ja hyvää oloa.
Rakkaus on totuutta, kauneutta ja hyvyyttä.

Olen nämä asiat kai sanonut ennenkin. Aina miettii, onko terapiassa käymisestä ollut mitään hyötyä, ja näitä ajatuksia sitten mieluisaa kerrata sen takia, että niissä on ihan iso osa siitä "näytöstä", mitä olen itse osannut itselleni osoittaa, että siitä olisi jotain hyötyä.

Nyt jo aika monta vuotta sitten huomasin itsessäni sellaisen aika spontaanilta tuntuneen muutoksen, että jotenkin oivalsin terapeuttini "ajallista jatkuvuutta omaavaksi olennoksi", niinkuin filosofointia harrastaneessa päässäni tuolloin asian muotoilin. Tarkoittaen sitä, että minusta alkoi tuntua poissa hänen luotaan ollessanikin, että hän kuitenkin on (jossain) olemassa. Seurauksena (toivottavasti, ettei kaikki aika ja raha ole mennyt hukkaan) minussa tapahtui ehkä jonkin verran muutoksia. Huomasin kai itessäni olleen sellaista paranoiaakin, jota en ennen ollut ymmärtänyt (ja jota toki on vieläkin) ja kai jotain muutakin. En muista.

Mutta ehkä ei voi huomata, että kokee jonkun henkilön olemassaolon katkonaiseksi ennen kuin oivaltaa, että on mahdollista kokea henkilö jatkuvasti olemassa olevaksi. No mutta minulle kai sana "perusturva" tarkoittaa sitten sitä, että kokee tärkeinä pitämänsä ihmiset, sikäli kun ovat jonkinlaisia turvan lähteitä, jatkuviksi. Olemassa oleviksi riippumatta siitä, ollaanko yhdessä, ja ollaanko erimielisiä, ja niin edelleen.

Oma syyni kerrata tätä asiaa on tosiaan aika paljon tuo ensin mainittu. "On ollut hyötyä, on ollut hyötyä" -mantra.

Ihmissuhteissa, joissa saatan kokea ujoutta, jolloin minun turvani on se, että hiljenen ja annan itselleni luvan olla hiljaa. Vältän tällöin silmiin katsomista, katsomattomuus on myös turvapaikkani.

"Mutta ehkä ei voi huomata, että kokee jonkun henkilön olemassaolon katkonaiseksi ennen kuin oivaltaa, että on mahdollista kokea henkilö jatkuvasti olemassa olevaksi. No mutta minulle kai sana "perusturva" tarkoittaa sitten sitä, että kokee tärkeinä pitämänsä ihmiset, sikäli kun ovat jonkinlaisia turvan lähteitä, jatkuviksi. Olemassa oleviksi riippumatta siitä, ollaanko yhdessä, ja ollaanko erimielisiä, ja niin edelleen."

ve e (kiito näistä sanoista)
Sinä sanoit tuossa edellä, jotain joka minulla on hyvin vaillinaista.
Se, että kokee lähimmät ihmiset jatkuviksi, niinkuin ystävät, ystävyyssuhteet jne.
Ihmiset kuin katoavat pimeään ajoittain, en tiedä johtuuko siitä, että oma minäkuvani
on epäselvä.

Hilppa, kirjoitit pelossa olemisesta, siinä elämistä ja sen hyväksymistä.
Sekin on hyvin tärkeä asia jatkuva pelko vain rasittaa jo aivokoppaa niin,
että seurauksena voi olla masennus ja kokemus huonommuudesta.

Obelix,ei siihen oikein tunnu neuroleptit auttavan.


Aina kun olen vieraitten ihmisten seurassa, minulle tulee tunne, että minun on oltava
jotain enemmän kuin olen, jotain aivan muuta, kuin minä todella olen.
Se on sellaista jatkuvan hyväksynnän hakemista. Olen sillai aika ulkoa ohjautuva,
että oma minäkuvani riippii täysin muiden hyväksynnästä.

Kirjoitatte niin ihanasti, syvällisesti.

Kaunokirjalliset romaanihenkilötkin ovat läsnä mielessä.

Kelle on, kelle ei.