TEEMAT >> TIEDE
Näitä evoluution jämäpaloja meistä löytyy
Säpsähdys nukahtaessa voi kertoa siitä, että aivot pelkäävät nukkujan putoavan puusta. Menneisyyden jäänne on myös turhan pitkälle koukkaava hermo.
12.1.2013 | 0 | Niko Kettunen
Kun pelästymme tai palelemme, ihomme nousee kananlihalle. Karvaisille nisäkkäille tästä on hyötyä kylmällä ilmalla, sillä pörheät ihokarvat muodostavat ilmaa eristävän, lämmittävän kerroksen.
Sama refleksi jalostui myöhemmin vaaratilanteita varten: karvojaan pörhentävä eläin näyttää uhkaavammalta. Refleksi on jäänyt meillekin evoluutiossa, mutta siitä ei ole nykyihmiselle hyötyä.
Eräs toinenkin refleksi on todella vanhaa perua. Juuri ennen nukahtamista tunnet putoavasi ja säpsähdät hereille. Yhdysvaltalainen neuropsykologi Frederick Coolidge on esittänyt, että säpsähdysrefleksi esti varhaisia esi-isiämme putoamasta puusta nukahtaessaan.
Neurologisesti kyse on siitä, että lihakset rentoutuvat ennen nukahtamista, mutta jos aivokuori on yhä osittain valveilla, aivot tulkitsevat lihasjännityksen raukeamisen vaaraksi ja ihminen herää säpsähdykseen. Säpsähdykseen liittyy usein putoamisen tunne, joten englannin kielen ilmaisu nukahtamiselle, "falling asleep", on osuva.
Evoluution jämäpala on myös häntäluu, jonka päälle putoaminen sattuu vimmatusti. Linnun nokkaa muistuttava häntäluu on jäänne evoluutiossa surkastuneesta hännästä, mutta sillä on yhä tehtävänsä, vaikkemme puissa enää heilukaan. Häntäluuhun kiinnittyy yhdeksän lihasta ja se tukee asentoa istuttaessa, erityisesti taaksepäin nojatessa. Se ei siis ole irrallinen muinaisjäänne, vaan osa selkärangan alaosan lihaksiin ja sisäelimiin liittyvää mutkikasta jänne- ja kalvojärjestelmää.
Entä mitä yhteistä sinulla on kalan kanssa? Kaulasi vasemmalla puolella on yhä hermo, joka suomuisilla esi-isillämme kulki aivoista sydämen kautta takimmaisiin kiduksiin ja sääteli kidusten toimintaa.
Kyse on niin sanotusta palaavasta kurkunpäähermosta, joka lähtee leuan alta ja koukkaa aortan kaaren kautta takaisin kaulaan. Ihmisille se on erittäin tärkeä puheen ja nielemisen kannalta.
Aortan kautta koukkaamisesta ei ole mitään hyötyä. Helpointa olisi, että hermo tulisi kaulan molemmilla puolilla leuan alta suoraan kurkunpäähän. Hermo venyi, kun varhaiset liskot ja nisäkkäät kehittyivät kaloista. Sen haara jäi ikään kuin sydämen väärälle puolelle, josta se venyi kulkemaan kurkunpäähän.
Luonnonvalinta ei oikaissut hermoa, sillä siitä ei ollut varsinaista haittaa, mutta sen lyhentäminen olisi vaatinut suuria muutoksia. Kirahveilla tämä palaava kurkunpäähermo tekee lähes viiden metrin lenkin.
Lääkärit joutuvat varomaan hermoa kaula- ja sydänleikkauksissa, sillä sen vaurioituminen voi tehdä ihmisen äänestä karhean, heikentää yskimiskykyä ja aiheuttaa ruoan vetämistä väärään kurkkuun.
Kenties harmittomin evoluution jämäpala löytyy silmänurkasta nenän vierestä.
Siinä on jäänne kolmannesta silmäluomesta, niin sanotusta vilkkuluomesta. Se suojaa silmää monilla linnuilla ja liskoilla, mutta meillä ihmisillä se on surkastunut pienen nypykän peittämäksi kudoskalvoksi.
Nykyihmisen uusi ulkomuoto 12.1.2013 http://www.hs.fi/tiede/Nykyihmisen+uusi ... 7892415761
