Puhutteko naista?

Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 10.12.2012 09:58

Taisin olla 12-vuotias kun naapurin saparopäinen Jenni tiedusteli minulta, että alettaisiinko olla? Pikkupioneereille epätyypilliseen tapaan olin heti valmis sillä seurauksella, että Jennipä alkoi styylata Pekan kanssa. Olin todella ymmälläni. Mitä ihmettä tein väärin? Oliko kysymys osoitettu Pekalle ja minun tehtäväni oli vain vastata?
Vuosia myöhemmin – taisin olla jo mopoiässä ja ensimmäistä kertaa kännissä – tiedustelin Jenniltä syytä hänen omituiseen käytökseensä: ”Sä vastasit liian nopeesti” Jenni ilmoitti ykskantaan.

Olin melko huono tekemään aloitteita, mutta siitä huolimatta pystyin aina silloin tällöin yhyttämään jonkun vastakkaista sukupuolta edustavan hahmon. Eräälläkin armeijasta saamallani iltalomalla eräskin Saara iski silmänsä minuun ja alkoi kautta rantain ehdotella kovin jennimäisiä asioita. Minä vanhempana ja viisaampana ajattelin, että nyt en pilaa hyvin alkanutta suhdetta liialla innokkuudella. Soittelin ja kirjoittelin ja kolmen viikon paaston jälkeen ajattelin ajan olevan kypsä. Mutta Saaran luokse mennessäni kohtasin ennalta-arvaamattoman esteen: Oven avasi eräskin Jyrki. ”No kun sä aikailit vastaukses kans ja Jyrki oli heti valmis.” oli Saaran selitys tilanteeseen. Sen jälkeen olin taas kännissä.

http://jussikolehmainen.puheenvuoro.uus ... eko-naista

Vastaus otsikon kysymykseen on, että "en".
Riidankylväjä
 

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 10.12.2012 10:21

Onko tuo shakespearelainen ongelma, ollako vai eikö olla?
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 10.12.2012 11:15

Kyse on naisellisesta juonittelusta, joka on tutkimuksinkin todettu:
Tutkimuksessa selvisi, että naiset pelaavat ihmissuhdepelejä enemmän kuin miehet.

http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/ ... 1_lz.shtml
Riidankylväjä
 

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 10.12.2012 11:44

Kolehmaisen kirjoitus on sekava. Mitä hän itse puhuu, miestä vai?
Hilppa
 

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 10.12.2012 12:14

Hän on näitä (ideologisia) vihreitä.

Heistä ei ole hallinto-ihmisiksi - kuten ministereistäkin on nähty.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Mirri » 10.12.2012 13:49

Riidankylväjä kirjoitti:Kyse on naisellisesta juonittelusta, joka on tutkimuksinkin todettu

Eläinnaaraatkin testailevat tulevaa parittelukumppaniaan eri tavoin ennen kuin 'antautuvat', muttei sitä nimitetä juonitteluksi. Näköjään naisillakin on syynsä testailuihinsa:
Tutkijat selittävät tätä sillä, että naiset ovat tuoreissa suhteissa heikommilla kuin mies, sillä vain nainen voi tulla raskaaksi. Tutkijoiden mukaan naiset pelaavat pelejä juuri selvittääkseen kumppanin luotettavuuden ja kiinnostuksen syvyyden, koska he eivät halua huomata jääneensä yksin tultuaan vahingossa raskaaksi.

Mies on etulyöntiasemassa, koska hänellä ei ole riskiä tulla raskaaksi. Hänellä ei ole aihetta tutkia ja koetella kumppania niin tarkkaan kuin naisella, joka tietoisesti tai tiedostamattaan arvioi ehdokkaan mahdollisuuksia luotettavaan isyyteen. Ei sellainen käyttäytyminen ole juonittelua nähnytkään.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 10.12.2012 14:08

Ko. vihreä yrittää vain kirjoittaa pakinaa.

Minä olen aina ymmärtänyt naisten päälle, kuten Riidankylväjäkin.
Sitä paitsi olen todennut hänessä tuntuvaa kypsymistä vuorisen
varrella.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 10.12.2012 16:10

Kyllä minä välistään olen aika kypsä naisten kanssa. :?
Riidankylväjä
 

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Kahvi » 11.12.2012 13:27

Naiset-suomi-Naiset -sanakirja

Se on ihan sun päätös
= eihän asiaan ole kuin yksi ratkaisu, ja sen pitäis olla sullekin selvä.

Tee sä mitä tahdot
= kosto on kauhea.

Meidän pitäis puhua
= mä aion nyt avautua ja sä kuuntelet

Siitä vaan, senkun menet
= älä lähde.

En mä ole loukkaantunut
= tietenkin mä olen loukkaantunut, ääliö.

Oletpas sä tänään huomaavainen
= onko tänään seksipäivä?

Vähennetään romanttisesti valoja
= olen ihan jumalattoman turvoksissa

Onpas tää keittiö epäkäytännöllinen
= ostin uuden keittiön, se pitää asentaa huomenna.

Mitäs jos hankittais uudet verhot
= ..ja huonekalut ja maalataan makuuhuone.

Mä kuulin jotain melua
= sä olit melkein nukahtanut ja mua ei vielä väsytä.

Mä rakastan sua ihan hirveästi
= meillä on tyttöjen lomareissu tiedossa.

Oonkohan mä lihonut?
= kato nyt miten hyvännäköinen mä olen.

En mä mitään huuda
= totta vitussa huudan, kun mulla on hyvä syy.

Tottakai
= kyllä tai ei

Ei
= kyllä tai ei

Niin kai
= ei

Ihan miten vaan
= ei
http://www.hintatakuu.net/naisen-logiikka.php
Välistä kieltämättä tuntuu, että noin se menee :?
Kahvi
 

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Mirri » 11.12.2012 19:32

:D
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 11.12.2012 19:37

Kahvi näyttää olevan erittäin kieli taitoinen mies. Omat havaintoni tukevat tuota sana kirjaa.
Riidankylväjä
 

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 11.12.2012 23:46

Mutta kummallisia kiemuroita teillä suhteissanne, kun tarvitsette noin monimutkaista kieltä, josta minä en ymmärrä yhtään mitään.
Hilppa
 

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 11.12.2012 23:56

Sinä puhut naista äidin kielenäsi niin se tuntuu helpolta.
Riidankylväjä
 

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 12.12.2012 00:00

En puhu. En ymmärrä sanaakaan noista vuoropuheluista, joita olette tänne lähettäneet enkä pakinasta.
Hilppa
 

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Kahvi » 12.12.2012 11:16

Hilppa kirjoitti:Mutta kummallisia kiemuroita teillä suhteissanne, kun tarvitsette noin monimutkaista kieltä, josta minä en ymmärrä yhtään mitään.

Niin en minäkään ymmärrä miksi jotkut naiset käyttävät noin monimutkaista kieltä suhteissaan. Outo juttu, mutta semmoista se nyt vissiin vaan on.
Kahvi
 

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 12.12.2012 14:02

Ikävää, että nähtävästi useampikin nainen tuollaista harrastaa; ei kai muuten aiheesta olisi vaivauduttu "sanakirjaa" vääntämään - eivätkä niin monet miehet olisi tunnistavinaan naisia siitä... Ikävää sellaisten naisten kannalta, jotka sanovat, mitä ajattelevat, ilman päinvastaista piilomerkitystä! Luulen, että naiset, jotka eivät osaa tässä ketjussa tarkoitettua naista, saattavat olla niitä, jotka eivät myöskään osaa flirttailla... Ja kuten sanottu: luulen. Se selittäisi myös sitä, miksi miehet niin usein tuntuvat ajattelevan naisista noin. Ei-flirttailevat naiset tuntuvat olevan useimpien miesten mielestä tylsiä.
Helmenkalastaja
 

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 13.12.2012 21:32

Helmenkalastaja kirjoitti: Ei-flirttailevat naiset tuntuvat olevan useimpien miesten mielestä tylsiä.

Kerro lisää?
Riidankylväjä
 

Re: Puhutteko naista?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 13.12.2012 23:59

No sitten olet varmaan hurmioitunut, koska hän hallitsee flirttailun.
Hilppa
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron